Meteli.net
Anna Mutanen
Artisti

Anna Mutanen

Perustiedot

Oikea nimi
Anna Mutanen-Liedes
Syntynyt
8.8.1914 – 22.7.2003
Lähtöisin
Genre
Suuntaus
Opera
Linkit

Ansioluettelo

  • Anna Mutanen opiskeli 1930-luvulla vapaaoppilaana Viipurin kirkkomusiikkiopistossa ja yksinlaulua Hellin Sivorin johdolla; aikanaan hän valmistui musiikinopettajaksi.
    Viipurin Keskuskansakoulussa pidetyn ensikonsertin menestyksen kannustamana hän konsertoi myös Helsingissä, jossa Aino Ackté kuuli häntä ja kutsui Suomalaisen Oopperan koelauluun.
  • 1939 Anna Mutanen kiinnitettiin aluksi oopperan kuoroon lavarutiinia opiskelemaan. Sibelius-Akatemiassa häntä opetti Lahja Linko, yksityisesti hän sai lisäoppia Hanna Granfeltilta.
  • Kuoromestari Hans Aufrichig sai pfor. Oiva Soinilta tehtäväkseen valmistaa kuoron nuori I-sopraano Puccinin La Bohemen Mimin rooliin. Esitys 9.4.1941 toi mukanaan solistikiinnityksen.

  • Anna Mutasen rooliluettelosta poimittakoon Puccinin Mme Butterflyn nimirooli, Turandot-oopperan Liu ja Madetojan Pohjalaisten Maija, monen muun lyyriselle sopraanolle kirjoitetun roolin joukosta. Suuren yleisön mieleen Anna Mutanen jää kuitenkin Yleisradion musiikkiohjelmien ikivihreällä tulkinnalla "Jo Karjalan kunnailla", jonka johdosta laulajatar sai lisänimen Karjalan Satakieli.

  • Pro Finlandia-mitali Anna Mutaselle myönnettiin 1955.
  • Kansallisoopperasta Anna Mutanen jäi eläkkeelle 31.7.1963.
  • Meteli.net ei takaa tiedon oikeellisuutta.
    1
    1