Perustiedot
Oikea nimi
Erkki Aukusti Junkkarinen
Syntynyt
22.4.1929 – 9.4.2008
Suuntaus
Finnish Tango, Iskelmä (Schlager)
Näytä kaikki 2 mennyttä tapahtumaa
Ansioluettelo
Iskelmälaulaja Erkki Junkkarinen aloitti uransa 1940-luvulla, jolloin hän iskelmälaulukilpailun voitettuaan pääsi Toivo Kärjen myötävaikutuksella levyttämään. 1960-luvun hän toimi ravintolasolistina Helsingissä.
1970-luvulla kahdeksan hänen levyistään saavutti kultalevyn rajan. Ylittämättömäksi ykköseksi muodostui "Ruusuja Hopeamaljassa" vuodelta 1974, jota myytiin muutamassa kuukaudessa yli 50 000 kappaletta. Kyseinen äänite saavutti pian myös Platinalevyn myyntiluvun, jota tuolloin vaadittiin yli 100 000 kpl. Junkkarisen levy oli ensimmäinen platinaa saanut Suomessa.
Valtion taiteilijaeläke myönnettiin Erkki Junkkariselle vuonna 1990.
|
|
|
Meteli.net ei takaa tiedon oikeellisuutta.
|
|
 |