Lord Tuisku on toden totta tehnyt jälleen aivan uskomattoman mestariteoksen, joka on käytännössä pakkohankinta jokaisen metallifanin levyhyllyyn. "New Yorkia" kuunnellessa tulee kyllä kerta heitolla selväksi, että huhut Antin siirtymisestä popimpaan suuntaan ovat vahvasti liioiteltuja.

Kyllähän tuo kansikuvan julmaakin julmempi katse ja sotilas-siilikin jo paljastavat mistä tällä levyllä on todellisuudessa kysymys. Ehtaa Tuiskua alusta loppuun. Tosin tuossa kannessa pistää väkiselläkin silmään, että on kuvahan on vahvasti sensuroitu. Esimerkiksi Antin nykyiset, jo lähes tavaramerkiksi muodustuneet natsiviikset on editoitu tylysti pois. Tällaisilla pienillä muokkauksilla pyritään luonnollisestikin naamioimaan levy sellaiseksi, että kaikista nuorimmatkin fanit saattaisivat erehtyä sen hankkimaan, mutta tosifania tällainen teeskentely vain ärsyttää.

Joka tapauksessa levyhän on Anttia parhaimmillaan. Tietysti nämä tanssibiitit ja ajoittainen progeilu saattaa häiritä kaikista rankimpaan ja suoraviivaisimpaan Tuisku-ilmaisuun tottuneita faneja, mutta tämä vain kertoo Antin uskomattomasta kyvystä uudistaa musiikkiaan levy levyltä.

Soundillisestikin levy on "Minun Jouluni" kiekon tapaan hieman modernimpaa Tuiskua. "Hail And Serve Our Lord Satan"-levyltä tuttua "mistään ei saa mitään selvää"-puuroa tai "From Anal With Goren" hengenvaarallisia luunmurskajais-soundeja ei tältä kiekolta siis löydy. Tavallaan tämä on jopa hyvä asia, sillä kuulijan ei tarvitse tällä kertaa taistella hengestään, vaan nyt on mahdollista jopa keskittyä täysillä itse musiikkiin. Antti itse ei tosin ollut ratkaisusta erityisen mielissään ja levyn äänittäjät ja tuottaja löydettiinkin hirtettyinä studiosta pari päivää levyn julkaisun jälkeen.

Mutta kuten sanottua levyn lopputulos on sitä ehtaa Tuiskua ja se tarjoaakin todellisen kuuntelu-elämyksen kaikille Lord Tuiskun brutaalisen metallin ystäville. Upeita kitarasooloja, Antin raivokasta örinää ja hienoista tanssibiittiäkin tarjoileva, lähes kymmenminuuttinen anal-gore-lohkaisu "Black bleeding" on kiistatta yksi kaikkien aikojen parhaista biiseistä, mitä on koskaan levytetty. "666 hand masturbation" on sekin todellinen helmi, kuten myös Antin ajatusmaailmasta kaiken oleellisen kertova runttaus "Hate to be nice".

Levyn erikoisin veto on ehdottomasti "Rest in peace Mother Teresa". Kappale alkaa hämmentävän rauhallisissa tunnelmissa, Antin laulaessa harvinaisesti puhtaasti. Sanoituskin pysyy Teresaa kunnioittavana, kunnes puolentoista minuutin kohdalla Antti kajauttaa ilmoille aivan järkyttävän "MY WHOOOREEE!"-huudon, jonka jälkeen kappale muuttuu armottomaksi speed-metal jyystöksi. Nerokasta.

Nimeltään hieman koominen "Black horse penetration" on puolestaan taas yksi esimerkki Antin uskomattomasti kyvystä uudistaa Black-metallia. Tuskin kenellekään tulisi mieleen yhdistää country- ja folk-musiikkia brutaaliseen Black-metalliin, mutta tämän biisin jälkeen ainoa kysymys onkin, miksei kukaan ole tajunnut tehdä tätä aiemmin?

Myös techno-rumpubiittiin ja Wicked Wickholmin jopa hieman funkahtaviin bassokuvioihin nojaava "Sekaisin" yllättää karmeudellaan, hyvässä mielessä siis. Vaikka kyseessä onkin levyn selkeästi koneellisin veto, saa Lord Tuiskun lähes psykopaattinen tulkinta ja Pikku Godslaughterin harmoniset kitarasoolot sen kuulostamaan hämmästyttävän vaaralliselta ja jopa tr00lta.

Armottomien metalli-ruttausten seasta on hyvä nostaa esiin myös eeppinen "Kannibalian Voodoo Dance" joka on pitkälti instrumentaalista fiilistelyä, Antin örinän jäädessä tavallista pienempään rooliin. Lähes häiriytyneellä otteella raastavat kitarat, Teuvo "Rotten" Lomanin lohduttomat, mutta samalla niin uljaat synakuviot ja "Hellhammer" Shuudifonyan alkukantaista heimomeininkiä tavoitteleva rummutus, tekevät kappaleesta yhden Antin kunnianhimoisimmista levytyksistä.

Levyn loppuun on vielä lisätty todellinen herkkupala kaikille Lord Tuiskun faneille, nimittäin yksi ennenjulkaisematon biisi, joka on taltioitu legendaariselta New Yorkin "Two towers"-keikalta. Tämän esityksen kaaosmaisuutta kuunnellessa ei jää epäselväksi, mistä levyn nimi "New York" juontaa juurensa.

Onhan levyllä toki myös hieman biisejä Jackson "Hellhammer" Shuudifonyalta ja Wicked Wickholmiltakin. Wickedin biiseistä ensin kuultava "Smiling axeman" onkin yksi levyn ehdottomista yllättäjistä. Tämä sanoitukseltaan harvinaisen vinksahtanut ja verellä läträävä black metal-ralli on kaikin puolin niin Anttimainen, että sen voisi vaikka vannoa olevan peräisin itse Lord Tuiskun kynästä. Valitettavasti Wickedin toinen biisi onkin sitten jotain aivan muuta: todellinen tahra muuten niin loistokkaassa levy-kokonaisuudessa. Mitä ihmettä tällainen pedofiilinen maailman pelastus balladi tekee Lord Tuiskun synkkääkin synkemmän materiaalin joukossa?

Eivätkä nuo Hellhammerin säveltämät "Drum Sodomy"-rumpu-instrumentaalitkaan missään nimessä levyn parhaimmistoon nouse. Varsinkin täysin ylipitkäk

-si venytetyn "Drum Sodomy Part II"n olisi voinut suosiolla jättää levyltä pois. Kuka jaksaa kuunnella pelkkää Hellhammerin triplabasarointia ja Ressu "Blood Red" Redfordia selvästi kopioivaa axe-metal-kikkailua 27 minuuttia putkeen? En minä ainakaan.

Mutta siinäpä levyn ainoat heikkoudet sitten ovatkin, sillä itse Lord Tuiskun biisithän ovat lähes poikkeuksetta todellisia mestariteoksia ja varsinkin "Black bleeding" voidaan jo tässä vaiheessa lisätä Antin suurimpien klassikoiden joukkoon. Tässä se siis on: vuoden 2006 ylivoimaisesti kovin kiekko black-metalin saralla!

Totta! Tämä levy on ehdottomasti helpoimmin lähestyttävintä Anttia, koska kuuntelija ei ole 666 gramman palasina levyn kuuntelun jälkeen, kuten vanhemman "Masters Of Bukkake" -albumin kokeneille on tavannut käydä. Eli levyn kuunnellella henkilöllä on mahdollisuus tutustua myös Lord Tuiskun vanhempaan tuotantoon, mutta kannattaa valita tarkkaan, sillä kuuntelun jälkeen sinua todennäköisesti ei enää ole.

Saas nähdä mitä Antti tästä tuumii kun seuraavan levyn "Satan – The One And Only Dictator" nauhoitukset käynnistetään ensi kuussa. Olen kuullut huhuja, että Anttia otti tämä kuuntelijaystävällinen "New York" niin paljon pattiin, että seuraavan levyn kuuntelu eliminoi kaikki 666 metrin säteellä kuuntelupaikasta.

Erinomainen arvostelu. New York todella on taas kerran vahva näyttö Antti Tuiskulta - tunnistettavaa, mutta silti sopivasti uutta bändin tuttuun true black metal -soundiin lisäävä monipuolinen albumikokonaisuus.

"RIP Mother Teresa" on tämänhetkinen suosikkini levyltä. "MY WHOOOREEEE" -ärjähdys on hieno viittaus Tuiskun 80-luvun lopun ambient-klassikkoon "Masters Of Bukkake", jonka ainoassa, 74-minuuttisessa biisissä Lord Tuisku samalla lailla rikkoi äärimmäisen ahdistavan äänimassan luoman tunnelman vertahyytävällä 'pierase huora' -rääkäisyllään.

"Black Horse Penetration" on minusta oikeastaan ainoa suurempi tahra muuten mainiolla levyllä. Ei noita "Hellhammer" Shuudifonyan eläinlauluja enää oikein jaksaisi (sävellys toki kreditoitu Lord Tuiskulle, mutta uskallan epäillä Hellhammerin vastaavan lyriikoista). Hellhammerin Minun jouluni -levylle kirjoittama "Black Reindeer Sodomy" viimeistään teki selväksi miehen fantasiat, jolleivät aiemmilta levyiltä tutut "Sleeping with the Sheep" tai "I'm in the Moose Mood Now" olleet riittävän suorasanaisia.

Viime aikoina kohuttua Indx:n mahdollista paluuta silmällä pitäen toivon Hellhammerilta irtoavan parempia sanoituksia, jotta äärianarkistinen "Jee jee jee" saa arvoisensa seuraajan. Mitään "Untermenschen mussen totenmachen" -debyytin kaltaista klassikkoa en tällä erää uskalla Indx-leiristä odottaa Hellhammerin sekavan mielentilan vuoksi. Indx-kitaristi Rene Haavisto tosin uhosi vastikään puolalaisen black metal -sivuston haastattelussa, että hänellä on valmiina 666 uutta riffiä, joita ei pysty soittamaan ilman että sormet alkavat vuotaa verta.

Nämä Hellhammerin tekstit alkavat tosiaan olla jo rasite Antin muuten niin loistokkaiden lyriikoiden joukossa. Onneksi sentään miehen toinen uusi sanoitus "Mountain Goat Sodomy" tajuttiin jättää Rovaniemi-albumille, sillä New Yorkin timantin kovaan kokonaisuuteen kyseinen biisi olisi ollut jo anteeksi antamaton tahra.

Muutenkin tuntuu, että Rovaniemelle on passitettu ne ns. perusbiisit, kun taas nerokkaimmat sävellykset löytyvät kaikki New Yorkilta. Onhan Rovaniemelläkin toki hetkensä, kuten yltiö-rankat "Hear The Voice Of Satan" ja "Penetration At Golgata Cross" sekä suorastaan epäinhimillisen nopea "Skull Collector"-runttaus.

Myös Roni "The Ripper" Tranin, Mamban Tero Dangerin sekä Yölinnun Simo Silmun vierailut "Soldiermarch From Hell"-biisissä ovat kiistatta herkkua jokaiselle tr00-black metalin ystävälle. Mutta muutoinhan levy onkin sitten melko tasapaksu ja jo aiemmin mainitsemani "Mountain Goat Sodomy" ja varsinkin Wicked Wickholmin elämänfilosofiasta kertova "Pedophilosophy" lähentelevätkin jo pohjanoteerauksia.

Odotukset Lord Tuiskun tulevaa levyä kohtaan ovat kyllä kovemmat kuin koskaan. Huhujen mukaanhan Antilta löytyy jo tässä vaiheessa varastosta lähes parikymmentä mestariteokseksi luokiteltavaa tr00-black metal-eeposta, joten materiaalista ei todellakaan ole pulaa. Kuuleman mukaan bändi (Ressu "Blood Red" Redford ilmeisesti rummuissa) olikin jo aloittanut uuden levyn äänitykset viime kuussa, mutta yltyivät sessioissa sellaiseen raivoon ja hurmioon, että pistivät koko studion maan tasalle. Tapauksen johdosta äänitykset hieman siirtyivät myöhemmäksi, mutta joka tapauksessa kaikki viittaa nyt siihen, että Antti Tuisku on vaarallisempi kuin koskaan aiemmin!

Niinhän siinä sitten kävi, että tulevan "Satan - The One And Only Dictator"-levyn demo-sessioissa taltioitu viiden kappaleen äänitys on nyt vuotanut nettiin.

Ja ei voi muuta sanoa kuin että uskomatonta materiaalia ovat vanhat jäärät jälleen nauhalle puristaneet!

Demon avaava "Black Horns Of Satan" on lyhyesti sanottuna mestariteos. Niin hyviä kuin Antin edellisten levyjen parhaat biisit olivatkin, niin aina on mieleen hiipinyt se vanha ajatus, ettei vieläkään ole "Axe Of Satan Killed Christ"in voittanutta. Mutta nyt nämä ajatukset voidaan vihdoin unohtaa, sillä sarvi-biisi on miten tahansa arvioituna vähintään saman arvoinen mestariteos! Jos jo biisin nimi tuo kylmiä väreitä, niin itse biisi on jotain vieläkin pelottavampaa. Eeppisintä, raskainta ja uljainta black metalia koskaan. Kestoa kappaleella on tasan 14 minuuttia ja mukana on koukkuja ainakin kymmenen biisin verran. Sanoitus on aivan hirvittävä, Antin rääkyminen ja örinä uljainta koskaan ja kun mukana on jopa jousia, ei mahtipontisuudestakaan ole todellakaan puutetta. Sounditkin ovat ainakin tässä demo-versiossa huippu-luokkaa, muttei rankkuudesta ole silti tarvinut tinkiä tuumaakaan.

Jos on ensimmäinen biisi Antin mittapuulla jopa pientä hifistelyä, ovat kaksi seuraavaa biisiä jotain aivan muuta. "Dark Alley Of Devils" on taattua Tuiskua: äärimmäistä black metalia niin suttuisilla soundeilla, ettei mistään saa tietenkään mitään selvää. Ressu "Blood Red" Redfordin kirveet iskevät tappo-biittiä, Pikku Godslaughter vetää soolon toisensa perään ja Wickedin basso-kuviot rullaavat luotijunan nopeudella. Itse Lord Tuiskun vokaalitkin kuulostavat siltä, kuin mikrofonin ääressä olisi joukko veren himoisia dobermanneja. "Rape At Monastery" jatkaa samalla linjalla ja palauttaa jälleen mieleen mitä Antin musiikki oli 80-luvun kultaisina vuosina.

Neljännessä biisissä "Temple Of Death" on puolestaan yhdistelty perinteistä tr00-black metallia ja itämaisia sävyjä tavalla jota ei ole ennen kuultu. Loistava biisi tämäkin.

Demon päättävä "Black Killer Clown" puolestaan muistuttaa yllättäen lähinnä Ozzy Osbournen soolo-materiaalia ja Antin varhaisimpia demoja. Tanakoilla riffeillä varustettua erittäin perinteistä heviä, johon Antin jykevän komeat laulumelodiat ja piinaavan psykopaattiset kuiskaukset tuovat vielä oman hienon lisänsä. Lord Tuisku voisi säveltää enemmänkin tämäntyyppisiä biisejä, niin loistokas veto on kyseessä.

Vielä ei tiedetä kuinka moni näistä biiseistä päätyy tulevalle albumille, mutta jos kiekon taso on vähänkin tätä luokkaa, niin eihän tässä voi muuta tehdä kuin alkaa odotella jopa Antin koko uran kovinta mestariteosta!