DOWNFALL
My Last Prayer
(Low Frequency Records)

Täytynee myöntää, ettei tämä levyarvostelijan homma ole oikeasti helppoa. Sitä elätteli ruusuisia toiveita siitä, että saa purkaa aggressionsa haukkumalla lyttyyn surkeita ja vielä surkeampia levyesityksiä. Oikeasti pojat, koko levyarvostelijan imago perustuu siihen, että saa olla vittumainen ja haukkua. Mutta artistit, joista malliesimerkkinä tällä kertaa Downfall, tekevät tämän työn perkeleen vaikeaksi...

Downfall julkaisi Dark Parade EP:n 2001, josta SFP:n sivuilla nähtiin nimikkobiisin videokin. Jo silloin aavistelin, että tässä bändistä kuullaan vielä, joskin en pitänyt biisiä mitenkään järisyttävänä. Täyspitkä albumi My Last Prayer lunastaa kaikki odotukset. Siinä missä kuulemani Dark Parade herätteli mielenkiintoa, My Last Prayer täräyttää takaraivoon alitajunnan syövereihin lähtemättömän pakkomielteen soittaa levy kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan (ns. teletappiefekti, jonka on todettu lähinnä tapahtuvan vain priimamusiikin ja alkoholituotteiden kohdalla..).

Jos et ole kuullut Downfall-yhtyeeltä mitään materiaalia, voisi sitä kuvailla raskaaksi rock/metal sekoitteeksi, jotakin vanhan DAD:n tyyliin, johon on lisätty mausteeksi hieman himmimäisyyksiä (lähinnä kokettimien muodossa) ja tuulahdus sentencedmäisyyttä. Kaiken kukkuraksi kokonaisuus kuorrutetaan Jani Peipon erittäin särmikkäällä äänellä, joka saa allekirjoittaneen kuuntelemaan omia äännähdystuotoksiaan kateuden katkeraa kalkkia niellen. Perkele! Nirri pois tuollaisilta! Janin puhtaissa lauluissa esiintyvät pienet epävireisyydetkään eivät vesitä sitä tosiasiaa, että levyllä laulaa yksi Suomen särmikkäimmistä rockäänistä. Asiaa voisi kuvailla vaikka että siinä missä Ville Valo tyytyy huokailemaan pikkutuhmuuksia pikkutyttöjen korviin, Jani Peippo käy suoraan aktiin sen ihmeemmin mitään lupia kyselemättä. Siinä sitä on ihmettelemistä monella vokalistilla. Biisien musertavan raskaat riffit, ja taas toisaalta hyvällä maulla tehdyt melodiat niin vokaaliosuuksissa kuin leadikitaroissa saavat aikaan niin ehyen kokonaisuuden, että mikäs tätä kehuessa. Kun levy nyt vaan on hyvä. Todella hyvä. Itseasiassa niin hyvä että arvostelijaperkeleeltä loppui sanat kesken. Kuunnelkaa perkeles itse, jos ette usko!

Loppukommenttina sanoisin että Downfall: My Last Prayer on malliesimerkki kaikille aloitteleville ja levysopimusta hamuaville bändeille siitä:

-miten hyvin tehty suhteellisen yksinkertainen musiikki puree ajatuselimeen tappavan varmasti
-miten materiaaliin ja soitantoon saadaan munaa yksinkertaisilla kikoilla.
-miten särmikäs ja persoonallinen lauluääni tuo sielun musiikkiin.
-miten saada arvostelijaparka pureksimaan kynsiään harmista, kun ei löydä levystä pahaa sanottavaa. (Onko se nyt sitten kivaa, mitä häh!!??)

9/10

Marko Heino

mr. arvostelia on osunut suoneen, tämä levy
on ROCK!

Rumba (10 / 2002)
-------------------------------------------------
DOWNFALL
My Last Prayer
(Low Frequency Records)

Tamperelainen Downfall lienee tuttu metallin ystäville ainakin yhden biisin verran, sillä onhan Dark Parade -kuningasralli ollut mukana kahdella raskaampaa kotimaista poljentoa esitelleellä kokoelmalla sekä Downfallin omalla pari vuotta sitten ilmestyneellä EP:llä. Huhtikuun lopulla realisoitui vihdoin Downfallin esikoisalbumi My Last Prayer, jolla yhdeksän uutta viisua tekevät seuraa edelleen kuvioissa roikkuvalle Dark Paradelle.

Lyhyesti sanottuna My Last Prayer on melodista metallia, josta tulee mieleen Sentencedin 90-luvun jälkipuoliskon tuotanto. Melodisuuden lisäksi tätä ertausta tukevat eritoten Downfallin synkähköt sanoitukset sekä laulaja Jani Peipon maneerit, jotka muistuttavat takavuosien Ville Laihiaa. Muilta osin laulusta on todettava, että hienoinen yliyrittäminen jää korviin kaikumaan. Vähempikin äänen repiminen riittäisi uskottavaan lopputulokseen.

Vaikka Downfallin konsepti ei ole erityisen omaperäinen tai tuore, ovat biisit sitäkin parempia eli suorastaan erinomaisia. Kitaristi Timo Eskelisen sävelkynä on ollut hyvässä terässä luomistyön aikana. Kun orkesterin soittokin kulkee lailla hyöryveturin, kuten esimerkiksi Soul Searching -raita osoittaa, on uusi hyvä suomalainen metallilevy jälleen tosiasia.

3/5

Antti Kotanen

AKSENTTI (5 / 2002)
--------------------------------------------------
DOWNFALL
My Last Prayer
(Low Frequency Records)

Downfall on hieno paketti ja pääsi yllättämään minut täysin. Bändin musiikissa on tiettyjä elementtejä, jotka liittävät sen HIM/69 Eyes -akselille, mutta perusvire ammennetaan kuitenkin rankasta 80-luvun powermetallista (Armored Saint, Reverend ym.). Albumin keveimmät biisit Sweetest wrath ja Time to pay muistuttavat alkuaikojen HIM:iä, mutta muuten biisit ovat huomattavasti rankempaa tavaraa. Tervetullut kotimainen ensialbumi.

ZM