![]() |
Tervehdys tännekin!
Minä olin Steve-fani ennen kuin olin edes kuullut miestä kertaakaan!! No ensi kertaa kuultuani lupaukset tuli kyllä lunastettua. Steve oli ennakkomainonnan veroinen ja vähän enemmänkin. Omakohtainen kokemus ja elämys ne loppujen lopuksi sitten määrittelevät sen mikä kehenkin kolahtaa ja kolahtaako mikään koskaan ollenkaan. Lupauksista tai ennakkomainonnasta huolimatta. Parasta Stevessä on aito tunne ja välittäminen. Välittämisellä tarkoitan sitä, miten hän suhtautuu yleisöönsä. Kielimuuri tulee tietenkin joillakuilla vastaan eli ihminen, joka ei kieltä ymmärrä, jää kyllä paljosta paitsi. Laulujen sanathan ovat yhtä tärkeitä kuin melodia, jollei vielä tärkeämmät, jos ajatellaan tulkintaa tai sanojen kautta syntyvää tunnelmaa ja tunnelatausta. Puhumattakaan sitten siitä huumorista mitä Steve viljelee laulujensa lomassa. Itsekin paljon yleisön edessä olleena tiedän miltä tuntuu, kun musiikki vie sielun ja sydämen. Kun estradilla ollessa yleisö katoaa jonnekin sumuverhon taakse ja ainoa mikä jotakin todella merkitsee, on se, mitä itse teet. Siihen täysin uppoutuneena ja syventyneenä. Tällä en tarkoita sitä, että yleisön rooli olisi yhdentekevä esiintyjälle. Stevestä näkee sen, että vaikka hän syventyy esiintymiseensä, hän ei suinkaan kadota kosketustaan yleisöön. Yhteys säilyy teki hän mitä tahansa. Tämä on se mikä rakentaa sen niin kutsutun ”lavasäteilyn”. Tuo vuorovaikutus esiintyjän ja kuulijan välillä. Ensi kerralla (joko tulin riippuvaiseksi!?), kun Steveä kuuntelen, toivon, että hän on entistä enemmän tietoinen yleisönsä mukanaolosta ja nautinnosta. Tämähän on se taiteilijan ”elämän eliksiiri” eli innoituksen ja inspiraation lähde. Siis se, että saa välitettyä yleisölle sen mitä itse pitää tärkeänä ja että tuntee yleisönsä sen myös ymmärtävän. AnneK
Hauskaa, että niin moni ammatissa lavalla olleena todella antaa Webbielle sen arvon, joka hänelle kuuluu! Viime maanantaina tapasin Nordlandian Tallinnan-päässä oopperakuorolaisen, joka sai ensin valituksen siitä, että VonneC vaan istuu ja kuuntelee Steveä, eikä hänestä ole seuraksi! Ko kuorolainen totesi itsekin lumoutuneena uponneensa Webbien lavasäteilyn syövereihin! Miltei jouduin hakemaan ystäväni laivasta, että olisi tuonut levynsä ja laittanut siihen nimmarin!
Äsken kuuntelin RadioMetelistä Albert Järvisen musisointia ja kyllä tuli Steve mieleen! Osaavaa, keskittynyttä jne. En tiedä, miten Albert aikanaan otti yleisön, mutta Steve ainakin huomioi sen. Jopa ne humalikot suomalaiset 60-herrat, jotka vaativat häntä laulamaan suomeksi Säkkijärven Polkkaa! Eihän se ole laulu ollenkaan ja sitäpaitsi Steve pystyisi sen loihtimaan Fenderillään, jos tahtoisi! Vaan kun aika ei riitä, kun on rankka sävellysputki meneillään. Kotipuhteenani kirjoitan nyt Steven lyriikkaa kansioon, jonka vien taiteilijalle liitettäväksi omille kotisivuilleen. Näin on sovittu! Runot ovat tietenkin englanninkielisiä, niinkuin Suomen Euroviisutkin tätä nykyä. Mutta niitä voi halutessaan itsekukin suomentaa, ettei ole pihalla, kun laulut tulevat! Anne ihailee laulujen sanomaa ja voin vakuuttaa, etten ole törmännyt täytemateriaaliin! Tosin vasta vähän yli 20 on runsaasta 60.sta kirjoitettu. Töitä tehdään, että hyvät ammattilaiset saisivat ansaitsemansa huomion! VonneC (siltä varalta, että taas luiskahdin tuonne Tuntemattomien Nynnyjen sekalaiseen porukkaan)
Sen "mainostajan" ominaisuudessa olen tyytyväinen, että taas yksi fani saatu lisää ja asiaperustein!
On todella sydäntälämmittävää huomata, että herra Fenderfenomeeni alkaa täälläkin yltää itselleen kuuluvalle paikalle.
On aivan kuin ihmiset olisivat huomanneet, että itse tehty aito perunamuhennos on parempaa kuin pussista tullut, tai että on muutakin ruokaa kuin mikrovalmis pizza. Ei tarvitse kiipeillä katolle kikkailemaan. Steve kiipeää vain stagelle ja ottaa yleisönsä - ilman hörhöilyjä, levykauppiaiden mainostemppuja ja omin hampain. Hatunnoston arvoinen saavutus. Tänään pitää tietenkin sitten olla kuin Kake singersien laulussa, eli Mäntsälä mielessäin. |
| Meteli.net Info | Mediakortti | Yhteystiedot © 2001-2008 Nemesys Oy |



