Listalla on mielenkiintoinen ilmiö siten, että Steve Webb ja The Retrorockets on tavallaan tyrkyllä tuplana.
Sen vielä ymmärrän, että ARTISTIn kohdalla voisi oikeastikin miettiä, haluaako Steve Webbinsä "Jarrkuraketeilla" vai ilman.
ALBUMI-puolella kuitenkin yksi ja sama levy näyttäisi olevan tyrkyllä kahdella eri nimikkeellä. Tätä kirjoitettaessa yksi on pudonnut kakkoseksi ja toinen keikkuu sijalla 18.
Ykkösen nimi on ainakin kuvaava. Another hostile takeover = toinen vihamielinen valloitus (tai ohitus). Onhan se ohitus tietenkin helpompaa, jos kilpailijan äänet saadaan jaettua kahteen läjään.
Juuhan, ja eilen ystävällinen toimittaja korjasi erheen ja on tehnyt sen tänäänkin! Olisi kyllä hauska kuulla, minkälaista MUSIIKKIA Hanoiruusut toimittavat, kun en RadioMetelin esittelykuulemalla ole saanut minkäänlaista positiivista tolkkua! RadioMetelin pitää pikapikaa saada oma TOP 20 soimaan, että pääsee omin KORVIN vertailemaan! Meinaan, hauskakaan lavashow ei vielä takaa täysipainoista musiikkinautintoa!
Ehkä herrat Hankolaiset ovat vaikka kuinka taitavia, mutta se olisi hauska KUULLA!
Lista eetteriin, please!
YxTavallinenNynny
Ettei nyt vain ne kuuluisat harmaat EMInenssit olisi taas asialla. Niillä kun on tapana, keinoja kaihtamatta, ajaa omaa asiaansa.
Steve & RR levyt on pakko ostaa, eikä niitä edes joka paikasta saa - ainakaan vielä. Eikä tarvitse edes kiivetä Stockan lipalle, nostaakseen musiikin tasoa.
*Virnuhymiö*
Ja kiitos taas ylläpidolle siitä, että asia tänäänkin korjattiin.
*Iso peukutushymiö*
Toissapäivänä asia korjattiin - samoin eilen. Tänään on, ainakin aamusta, TAAS sama albumi tarjolla kahdella eri nimikkeellä. :'(
Tänään sitten Saatiin albumi putoamaan toiseksi ja sen lisäksi sijalle 18 - siis yksi ja sama albumi!
Eikö asialle todellakaan voi muka tehdä mitään?
Poistakaa sen SAMAN albumin äänestysvaihtoehdoista toinen - ihan kumpi hyvänsä. Reilulla pelillä se olisi varmaan tänäänkin ykkösenä, kuten muita paremman musiikin kuuluukin.
Se ei ole järjestelmän vika että joku äänestäjä jatkuvasti itsepäisesti antaa pisteitä virheelliselle levynimelle. Jos kaikki äänestäisivät "Steve Webb & The Retrorockets" -levyä tämä ongelma ei olisi olemassa.
Metelistat-järjestelmä on rakennettu niin että äänestäjä voi äänestää mitä tahansa levyä, myös leyvä joka ei ole Meteli.netin tietokannassa. Vaikkapa ulkomaisia bändejä tai levyjä.
Virhellinen leyvnimi on korjattu taas kerran.
Patriq
Nyt ainakin toimii toivotulla tavalla = Sekä Steve että Jarruraketit keulassa, kuten kuuluukin. =8-)