Spiha tarjoaa
Spiha tarjoaa omintakeisen yhdistelmän villiä groovea ja raakaa rock-energiaa - vastustamatonta musiikkia, jonka tahdissa tanssia tai hakata päätään. Spihassa kuuluu trendikäs stoner-soundi, mutta bändin skaala ulottuu pitkälle genren ulkopuolelle. Spiha intoutuu ajoittain funkahtavaan, jopa diskohenkiseen soundiin ja tuo esiin progemaisiakin otteita.
Historia
Tammikuusta -99 asti Spiha on soittanut Helsingin klubeilla. Bändin tarttuvat biisit sekä kuuden nuoren ja nälkäisen miehen vimman synnyttämä raaka energia ja sykkivä groove ovat aina riittäneet vakuuttamaan koko yleisön. Spiha onkin soittanut mm. The 69Eyesin, Mike Monroen, Suburban Triben, 5.15:n, Mutantsien, The Dupton, Jimsonweedin, Dark Sunin ja monien muiden kanssa.
Diskografia
Spihan debyytti-EP, julkaistu Metamorphoksel- le on villi kaksikymmenminuuttinen matka groove-rokkiin. Se julkaistiin vuonna 2000.
Kokoonpano:
Henry Lee Rock on tunnettu hahmo Helsingin rock-piireissä. Kitaristi Daemon PA Volume perusti Spihan yhdessä basisti Bomberin kanssa 1999. Ringo Deathstarr taas hakkasi rumpuja ennen Spihaa mm. HIM:ssä. Junza on äärimmäisen lahjakas "vanhan koulukunnan" rock-kitaristi. Mr. Ilectric edustaa nuorempaa ikäpolvea ollen yksi Helsingin johtavista kosketinsoittajista. Yhdessä nämä kaverit ovat Spiha.