Perustiedot
Oikea nimi
Jyrki Linnankivi
Suuntaus
Gothic, Rock'n'Roll
Ei tulevia tapahtumia tiedossa
Näytä kaikki 1 mennyttä tapahtumaa
 |
MickeRaven kirjoitti: rekisteröimätön kirjoitti: Itse en ole kyseisiä "ihQutusviestejä" tänne lähetellyt. Ikää on 13 vuotta ja bändiä olen fanittanut 6-7 vuotta, eli joskus eskari-iässä kuulin ensimmäiset biisit Eyes:ltä. Siitä se sitten lähti, ja nykyisin olen täysin Eyes:n musiikin pauloissa. Ja hyvä edellinen kirjoittaja, enpä ole tuollaisia käteeni viillellyt. Minulla ei ole myöskään tarve leikkiä goottia, sillä pukeudun juuri niin kuin minusta tuntuu hyvältä. Siihen ei vaikuta idolieni pukeutuminen. Ärsyttää tavattomasti tämä, kun luullaan, että näin nuoret eivät voisi arvostaa musiikkia ja todella pitää jostain bändistä. Ja eikös Eyes kuulu enemmän glamrock-puolelle? Ehkeivät Blessed Be-aikaiset kappaleet, mutta kuitenkin... Ja toivoisin, ettei täällä käyvien henkilöiden kypsyyttä / älykkyyttä tms. arvioitaisi iän perusteella vain sen takia, että sattuu itse olemaan vanhempi. Kiitos.
*REPS* Vai glamrockia hahahahahahahahehehehe!!! voi elämä...
-MickeRaven Shadow on the Corners ~Hellsinki Vampire~ -
Itseasiassa the 69 eyesin tyyliin kuului ennen levyä blessed be aika vahvasti glam rock.Jyrki itse kutsui tuona aikana heidän musiikkityyliään "garage glam rock"iksi.Joten turha ilkkua siinä.
Samu69 13.11.2008
|
 |
rekisteröimätön kirjoitti: Itse en ole kyseisiä "ihQutusviestejä" tänne lähetellyt. Ikää on 13 vuotta ja bändiä olen fanittanut 6-7 vuotta, eli joskus eskari-iässä kuulin ensimmäiset biisit Eyes:ltä. Siitä se sitten lähti, ja nykyisin olen täysin Eyes:n musiikin pauloissa. Ja hyvä edellinen kirjoittaja, enpä ole tuollaisia käteeni viillellyt. Minulla ei ole myöskään tarve leikkiä goottia, sillä pukeudun juuri niin kuin minusta tuntuu hyvältä. Siihen ei vaikuta idolieni pukeutuminen. Ärsyttää tavattomasti tämä, kun luullaan, että näin nuoret eivät voisi arvostaa musiikkia ja todella pitää jostain bändistä. Ja eikös Eyes kuulu enemmän glamrock-puolelle? Ehkeivät Blessed Be-aikaiset kappaleet, mutta kuitenkin... Ja toivoisin, ettei täällä käyvien henkilöiden kypsyyttä / älykkyyttä tms. arvioitaisi iän perusteella vain sen takia, että sattuu itse olemaan vanhempi. Kiitos.
*REPS* Vai glamrockia hahahahahahahahehehehe!!! voi elämä...
-MickeRaven Shadow on the Corners ~Hellsinki Vampire~ -
MickeRaven 20.4.2008
|
 |
Itse en ole kyseisiä "ihQutusviestejä" tänne lähetellyt. Ikää on 13 vuotta ja bändiä olen fanittanut 6-7 vuotta, eli joskus eskari-iässä kuulin ensimmäiset biisit Eyes:ltä. Siitä se sitten lähti, ja nykyisin olen täysin Eyes:n musiikin pauloissa. Ja hyvä edellinen kirjoittaja, enpä ole tuollaisia käteeni viillellyt. Minulla ei ole myöskään tarve leikkiä goottia, sillä pukeudun juuri niin kuin minusta tuntuu hyvältä. Siihen ei vaikuta idolieni pukeutuminen. Ärsyttää tavattomasti tämä, kun luullaan, että näin nuoret eivät voisi arvostaa musiikkia ja todella pitää jostain bändistä. Ja eikös Eyes kuulu enemmän glamrock-puolelle? Ehkeivät Blessed Be-aikaiset kappaleet, mutta kuitenkin... Ja toivoisin, ettei täällä käyvien henkilöiden kypsyyttä / älykkyyttä tms. arvioitaisi iän perusteella vain sen takia, että sattuu itse olemaan vanhempi. Kiitos.
rekisteröimätön 14.6.2007
|
 |
rekisteröimätön kirjoitti: Christina Death vaihtunut Christine Dolceen? ;) Netissä muuten kuvia kyseisestä playboy-mallista. Ja todellakin,mikäli asia pitää paikkansa niin onnea vaan ^^
En mä usko että Christinalla ja Jyrkillä on mitään välillään. Tosin eräässä SOUNDI-lehdessä Jyrki kertoi olleensa treffeillä kyseisen naikkosen kanssa... Vaikka ne oliskin yhdessä, suhde tuskin kauaa kestäisi... Vai tykkääkö Jyrki muka tosiaan sellaisesta imelästä silikonitissisestä huor*st*? :D
http://www.americansuperstarmag.com … dolce2.jpg
http://www.piercingmetal.com/graphi … yrki69.jpg
henzqi 29.6.2007
|
 |
Christina Death vaihtunut Christine Dolceen? ;) Netissä muuten kuvia kyseisestä playboy-mallista. Ja todellakin,mikäli asia pitää paikkansa niin onnea vaan ^^
rekisteröimätön 15.6.2007
|
 |
Jyrkihän on haastatteluissa sanonut olevansa sinkku (tällä hetkellä). Nyt muistaakseni (aina yhtä luotettava) 7 päivää kertoo, että Jyrki seurustelisi Christine Dolce -nimisen henkilön kanssa, joka myös poseeraisi Angels -levyn kannessa. Itse en osaa sanoa tuohon muuta kuin sen, että hyvinkin lähiaikoina ilmestyneissä haastatteluissa Jyrki on kivenkovaan väittänyt olevansa sinkku, ja 7 päivää ei kenties ole Suomen luotettavin lehti..? ;) Mutta mikäli he todella seurustelevat, niin ei muuta kuin paljon onnea vain :) osaako kukaan varmistaa / kiistää? (PS. Anteeksi tosiaan yksityisasioiden puiminen, mutta tämä kiinnostaa niin vietävästi.)
rekisteröimätön 14.6.2007
|
 |
Krhm, ehkä se on tullut jo selväksi, mutta biisissä ei lauleta "ihosta", vaan niin sanotusti ulkokuoresta ja Hollywoodin barbeista :D
rekisteröimätön 18.6.2007
|
 |
Oon samaa mieltä...
T.69Eyesfani
rekisteröimätön 5.2.2007
|
 |
- nimimerkki jäi puuttumaan, kyseessä oli siis Gothic Girl'n mielipide :D -
rekisteröimätön 5.2.2007
|
 |
Selvitin asian, kyllä vain, Jyrki on haastateltuna Annassa. Lehden numeroa en valitettavasti tiedä, sillä sain kaveriltani sen haastatteluosuuden (itse yritin metsästää sitä, mutta en onnistunut). Kuvat ovat oikein komeita (tuskin Jyrkistä huonoja kuvia saisikaan). Haastattelu itsessään on ihan jees, tosin monet siinä mainituista asioista olen jo ennen lukenut jostain / saanut jostain tietooni. Toisaalta Annan haastattelussa paljastuu jtn hyvin hauskoja ja kiinnostavia yksityiskohtia: Jyrki kertoo mm. perheen perustamisesta ja seurustelusta ;) Lisäksi hän paljastaa, että iästään huolimatta (38 vuotta) häneltä kysytään usein henkkareita baarien ovilla (en toisaalta ihmettele, Jyrkihän näyttää ihan parikymppiseltä). :) Lukekaa ihmeessä!
rekisteröimätön 11.6.2007
|
 |
Voi olla että olen käsittänyt AIVAN väärin, mutta onko Jyrki ollut haastateltavana jossain Anna-lehden lähiaikoina ilmestyneessä numerossa? Me Naiset-lehdessä Jyrki oli jokunen aika sitten. Siksi kysyn että hankkisin ilman muuta lehden itselleni, mikäli kyseinen herra sen sivuilla olisi... :)
rekisteröimätön 15.5.2007
|
 |
Millä oikeudella menet väittämään, että Jyrki ei osaisi laulaa? Koska kyseinen herrasmies sen todella osaa! Ehkä et vain pidä hänestä, mikä on ilmeistä viestisi perusteella... Sitä paitsi, vuodesta -89 näihin päiviin asti toiminut bändi tuskin pääsisi kovin pitkälle kopsatulla soundilla? Eyes ei todellakaan ole feikkibändi, vaan aitoa ja (minusta) todella hyvää musaa! Ei tänne kannata tulla Eyes'iä tai sen yksittäisiä jäseniä haukkumaan... Murr.
rekisteröimätön 6.5.2007
|
 |
the 69eyes on kopio yhtye muista bändeistä.todella huono sellanen ja jyrki ei osaa laulaa ees.
rekisteröimätön 1.5.2007
|
 |
Olen kuullut HUHUJA, että 69:en seuraavan CD:n nimi olisi God (eikös se jumalaa tarkoita...). Osaako kukaan kertoa tästä lisää? Sinänsä nimi sopisi jatkoksi, kun on ollut jo Devils, Angels ja Blessed Be:kin... :)
BTW... Jossain arvostelussa sanottiin biisistä Rocker, että se menisi läpi vain tosiuskovaisilla (69-uskovaisesta on tullut Eyes-faneille toinen nimi) ja että biisi olisi pelkkää mahtailua ja uhoamista... Musta Rocker on loistava, hyvät soundit, hauskat sanat ja mitäpä muutakaan The 69 Eyes on kuin ROCKERS?! We gonna rock all night until we drop dead!
rekisteröimätön 8.4.2007
|
 |
Demi-lehdessä Jussi selvensi juuri noin.
rekisteröimätön 23.4.2007
|
 |
Mikäli omistatte Bump'n'Grind -levyn, vilkaiskaapa kansilehden taaimmaisille sivuille. Kiitosten kohdalla lukee " + SPECIAL THANKS TO LOTTO (ex-Eye) ". :) Jossain haastattelussa Jussi taisi mainita, että 69 Eyes'n ex-rumpalia alkoi saunominen kiinnostaa enemmän kuin bänditouhut. :D
Näin muistaisin lukeneeni. T: Gothic Girl
rekisteröimätön 5.2.2007
|
 |
ei oo jussi ollut mukana alusta asti.. alussa oli Lotto-niminen jäbä, mutta lotto sitten kuulemma katosi mystisesti eikä ole sen koommin hänestä kuultu, joten jussi tuli bändiin :) jossain lehtijutussa jyrki noin sanoi :)
jossu69 23.12.2006
|
 |
Mielipiteensä jokaisella, mutta... KYLLÄ ROKKAA! ;D
rekisteröimätön 2.4.2007
|
 |
Mun mielestä The 69 eyes ei rokkaa yhtään.Vaikeaa sitä kitaraa on taustalta kuulla.Jos musa ois metallii nii tot hemmetissä kuuntelisin enemmän!
Jyrki on kyl tosi komee!
rekisteröimätön 27.3.2007
|
|
|
|
Meteli.net ei takaa tiedon oikeellisuutta.
|
|
 |