Perustiedot
Levy-yhtiö
Helsinki Music Company
Kappaleet
| 1 |
Intro |
|
| 2 |
Valo |
|
| 3 |
Ensimmäinen kerta |
|
| 4 |
Yksisiipinen |
|
| 5 |
Pois |
|
| 6 |
Savuna ilmaan |
|
| 7 |
Lähtemässä |
|
| 8 |
Lämpö |
|
| 9 |
Kaunein unesi |
|
| 10 |
Katoavaa |
|
| 11 |
Revontuliyö |
|
Vaikuttanut levyllä
Julkaisut
| Helsinki Music Company |
|
CD 4.10.2006 |
 |
Voin vahvistaa, että Doomsday Commandos on juuri niin kova kuin huhut kertovat. Itse kävin bändin isolla klubi-keikalla Berliinissä ja meno oli suorastaan hirvittävää. Jo sisäänpääsy oli yhtä vaikeaa kuin on puhuttu. Viiksettömänä sisään yrittäneet kaverini ammuttiin rynnäkkökiväärillä heti ovella.
Itse keikka oli melkoinen spektaakkeli, jota en ikävä kyllä pysty pyyhkimään muististani vaikka kuinka haluaisin. Heti alkajaisiksi koko paikka laitettiin säkkipimeäksi ja jättiläismäisellä, koko seinän kokoisella screenillä näytettiin otteita natsien tekemistä julmuuksista ja Adolf Hitlerin saksan kielisistä puheista. Välittömästi tämän jälkeen ilmestyi "Janowar" Toivola lavalle, karjaisi hyytävästi mikrofoniin ja alkoi runtata kitarastaan niin rouheaa riffiä, että osa yleisöstä pyörtyi pelkästä kauhusta. Hetken kuluttua myös Jackson "Hellhammer" Shuudifonya ilmestyi rumpusetin taakse ja alkoi tukea Toivolan riffittelyä armottomalla takomisellaan. Tämän jälkeen uskomattomat savutehosteet valtasivat lavan ja bändin basisti ja kakkos-kitaristi (joiden henkilöllisyys jäi itselleni hämärän peittoon) laskeutuivat katosta vaijereita pitkin, kommando-pipoihin sonnustautuneina.
Sen jälkeen biisi ("äEntsetzlich Apokalypse") jyrähti vasta toden teolla käyntiin ja meno olikin suorastaan tuskallisen rankkaa. Varsinkin, kun soiton desibeli-määrä ylitti reippaasti kipu-kynnyksen. Nopeus oli täysin hirvittävää ja jo muutaman biisin kohdalla koko yleisö aneli armoa. Myöhemmin valitettavasti selvisi, että keikan aloitus-biisit olivatkin bändin ns. slovari-osastoa ja settilista muuttuikin entistä nopeammaksi ja rankemmaksi biisi toisensa jälkeen.
Pakko myöntää, että Janowarin armoton kitarointi ja karmeasta örinästä, suorastaan virtuoosimaisen puhtaaseen tulkintaan vaihdelleet vokaalit vakuuttivat välittömästi ja hullun kiilto silmissään rumpujaan takonut "Hellhammer" Shuudifonyakin tuntui olevan kovimmassa vireessään aikoihin. Antin viimeaikaisilla levyillähän Hellhammer on joutunut monipuolistamaan rumpalointiaan aika tavalla ja siirtymään kenties vähän vieraalle reviirille, mutta Doomsday Commandosissa mies hoitaa juuri sen minkä parhaiten osaa eli silmittömän nopean takomisen ja tupla- ja tripla-basaroinnin. Myös laulupuolella Hellhammerin eläimellinen äännähtely tukee "Janowar" Toivolan taituruutta tavalla, jota on vaikea edes kuivailla.
Biisintekijänäkin Hellhammer tuntuu löytäneen aivan uuden vireen. Vanhasta muistutti enää oikeastaan vain "Screwing With Badgers", muun materiaalin ollessa kauttaaltaan huippu-tasoa. Etenkin "Einzig Emperor" ja yhdessä Janowar Toivolan kanssa kynäillyt "From The Ashes of 3rd Reich", "Black Killer Commandos", "No Mercy To Negros", "666 Bullets" ja "Mein Lieb Diktator" ovat puhdasta klassikko-tavaraa, jotka kelpaisivat Antinkin levyille. Kuultiinpa keikalla parin biisin verran Antti Tuiskuakin, kun Doomsday Commandos runttasi kerrassaan tylyn version "Satan, Mein Fuhrerista" ja "Hitler Was A Good Man"-balladikin vedettiin aivan hirmuisena ja doomahtavana speed-metal-versiona.
Lienee sanomattakin selvää, että yleisöä heitti veivinsä tasaiseen tahtiin (joskin ei onneksi aivan Anttimaisissa mittasuhteista) ja lisäharvennusta nähtiin entisestään keikan keskivaiheen sotilaallisessa natsi-tervehdys-osiossa, jossa kaikki taitamattomat joutuivat Hellhammerin julmaan käsittelyyn.
Keikan viimein päätyttyä kaikilla kykenevillä oli tasan minuutti aikaa poistua sisätiloista, ennen kuin paikka täytettiin kaasulla. Olikin todellinen onni, että olin vielä edes joten kuten tajuissani ja onnistuin pakenemaan paikalta ennen kuin oli liian myöhäistä.
Oli kyllä aivan hirvittävä kokemus kaiken kaikkiaan! Ei kai tässä voi muuta todeta kuin että Antti Tuisku näyttää todella saaneen täysin vakavasti otettavan kilpailijan!
rekisteröimätön 15.6.2007
|
 |
Toivottavasti Hellhammer eroaa Antti Tuiskusta. Ressu "Blood Red" Redfordin huhuttu paluu toisi bändin soundiin takaisin kaipaamani axe metal -otetta. Rovaniemi oli Antin tasapaksuin albumi Hellhammerin aikana: tylsähköä perusmättöä vailla mitään Tuiskulta tuttua mestarillista omaperäisyyttä. Varsinaisesti huonohan Tuisku ei ole ikinä.
Hellhammer Shuudifonyan ja Jani "Janowar" Toivolan brutaalin arjalainen speed-metal-projekti Doomsday Commandos on edennyt jo debyytti-EP:n julkaisuun. Sen nimi on "From The Ashes of 3rd Reich", ja julkaisijana toimii itse inANAL Records, 70-luvulla konkurssiin mennyt mutta nyt uudelleen henkiin herätetty Lord Tuiskun legendaarinen yhtiö.
Innolla jäädään odottamaan tietoja kesän festarikiinnityksistä. Bändiähän on huhuttu Suomeenkin, mutta taitaa saksanmaa kiehtoa näitä herroja enemmän. Tosin Puolaankin Doomsday Commandos ilmiselvästi panostaa: Auschwitzissa yhtye järjestää elokuussa viikon mittaisen, "Arbeit macht Frei" -otsakkeella kulkevan festivaalin. Sisään ei kuulemma ole asiaa ilman Adolf-henkistä viiksimallia.
rekisteröimätön 30.4.2007
|
 |
Se, että Lord Tuisku on tehnyt samanaikaisesti peräti kaksi loistokasta albumia, kertoo jälleen kerran omaa kieltään miehen sanoin kuvaamattomasta neroudesta ja luomisvoimasta. Toisaalta se, että levyt ovat tyylillisesti toisistaan melko poikkeavia ja että Antti on levyjen kansissakin kuin kaksi erillistä henkilöä, saattaa kertoa myös jotain Antin skitsofrenisuudesta ja sivupersoonista. Herääkin kysymys, tiedostaako mies itse edes tehneensä peräti kaksi uutta kiekkoa?
Joka tapauksessa on hienoa huomata, että Antti on pystynyt kääntämään loppuunpalamisensa positiiviseksi asiaksi ja on ammentanut tuskastaan kaksi vuoden kovinta metalli-albumia.
Omien sanojensa mukaanhan Antti piti itseään ketjuissa ja kahleissa viikkokausia syömättä ja juomatta, löytääkseen sisäisen rauhansa. Päästyään kahleista hänen päähänsä oli tulvinut kymmeniä, toinen toistaan nerokkaampia Black Metal-sävellyksiä.
Tämä "Rovaniemi"-albumihan on Antin omien sanojen mukaan sitä rauhallisempaa Tuiskua. Tuo lausunto on jälleen kerran loistava osoitus Antin ironiasta ja kieroutuneesta huumorintajusta, sillä todellisuudessahan "Rovaniemi" on yksi Antin uran rankimmista albumeista. Edes sitä yhtä vähän rauhallisempaa biisiä ei levylle ole eksynyt, vaan koko kiekko on täysin epäinhimillistä mättöä alusta loppuun, ilman ainuttakaan hengähdystaukoa. Levy onkin tasainen ja tylyäkin tylympi kokonaisuus, mutta biisien samankaltaisuus kieltämättä myös estää levyä nousemasta aivan "New Yorkin" veroiseksi mestariteokseksi.
Näiden levyjen arvoa lisää vielä entisestään se tosiseikka, että tämä on luultavimmin viimeinen kerta, kun se kaikista legendaarisin kokoonpano soittaa samalla levyllä. Antin ja Pikku Godslaughterin erimielisyydet ovat olleet jo pitkään sitä luokkaa, että näiden uusien levyjenkin kitaraosuutensa Godslaughter äänitti vastahakoisesti, aseen piippu ohimollaan. Toki eihän itse Antti olisi Godslaughteria tällekään levylle halunnut, mutta ilmeisesti manageri Risto "Negrosoldier" Asikainen halusi saada mega-kokoonpanon kasaan keinolla millä hyvänsä.
Joka tapauksessa Antin kiertueella Godslaughteria tuskin aivan lähiaikoina nähdään, sillä hänen ja Kristian "Force" Forssin yhteinen bändi Faggot Twinshän hajosi myskyisästi kesken Japanin kiertueen, jonka johdosta "Force" Forss lensikin takaisin Suomeen, varastaen itselleen myös kaikki Godslaughterin rahat ja kitara-kamat. Pikku Godslaughter onkin pari viimeistä kuukautta myynyt itseään Tokion keskustassa, kerätäkseen rahat paluu-lippua varten.
Myös Jackson "Hellhammer" Shuudifonyan jatkaminen Tuiskun riveissä on melkoisen epävarmaa, sillä hurjat huhut INDX:n re-unionista ovat saaneet viimeaikoina yhä enemmän tuulta purjeisiinsa. Joidenkin tietojen mukaan INDX on jopa äänittänyt uuden singlen "Negrobrutality", mutta levy-yhtiö on hyllyttänyt kappaleen liian rasistisena.
Hämmennystä lisää entisestään se, että Hellhammerilla on nykyisin myös toinen uusi projekti, tällä hetkellä Idolssiakin juontavan Jani Toivolan kanssa. Kaksikko jyystää hampaat irvessä sen verran perus-arjalaista, yltiörasistista, brutaalista ja ennen kaikkea heteroa speed-metallia, että tässä voisi olla jopa vakavasti otettava uhka Lord Tuiskun valta-asemalle.
rekisteröimätön 4.2.2007
|
 |
mulla on antin rovaniemi albumi ja tykkään siitä. en oo kuullu missää et antti ois juoppo se on sun mieli kuvituksen juttu et antti ois juoppo varmaa jostain seiskan lehestä oot senki lukenu
rekisteröimätön 26.12.2006
|
 |
Ei ikinä kannata.Ihan huono.Miks menit ees ostaa sen toisen ceedeen??Ihmettelen tosi paljon, koska Antti Tuisku on Juoppo!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Dansu 28.11.2006
|
 |
Moi. Onko jollaki Antti tuiskun Rovaniemi levy?Aattelin kun minulla on se New York levy, että onko Rovaniemi hyvä vai kannattaako minun ostaa se.Vastatkaa pian.
rekisteröimätön 18.10.2006
|
|
|
|
Meteli.net ei takaa tiedon oikeellisuutta.
|
|
 |