Perustiedot
Levy-yhtiö
Sakara Records
Kappaleet
| 1 |
Ristiriita |
|
| 2 |
Sananen lihasta |
|
| 3 |
Kadonneet kolme sanaa |
|
| 4 |
Väkivaltakunta |
|
| 5 |
Erilaisen rakkauden todistaja |
|
| 6 |
Koe murha! |
|
| 7 |
Tuomittu, syyllinen |
|
| 8 |
Peto rakasti sinua |
|
| 9 |
Koirapoika |
|
| 10 |
Kaikki kääntyy vielä parhain päin |
|
| 11 |
Paha arkkitehti |
|
Vaikuttanut levyllä
Julkaisut
| Sakara Records |
SKR-006 |
CD 2.3.2005 |
 |
Kyllä. Stam1nalla on nimenomaan kyky tehdä levyistään loistavia KOKONAISUUKSIA. Yhden irtonaisen biisin kuultuaan ei saa bändistä oikein mitään irti, mutta kokonaisuutena sekä tämä levy että UKK potkivat aivan helvetin kovaa. Uudet kymmenen käskyä kuitenkin on kokonaisuudeltaan vielä helvetisti parempi levy kuin tämä debyytti ja täytynee todellakin mainita, että se, että Stam1na pystyi laittamaan vieläkin paremmaksi toisella levyllään (ensimmäinen kun oli jo lähes täydellinen kokonaisuus), on todella kunnioitettava suoritus.
Ainut haittapuoli on, että mestarillisen UKK:n jälkeen odotukset tulevaa kolmosalbumia kohtaan ovat TODELLA korkealla ja hiukan epäilen, kykeneekö yhtye niitä enää täyttämään. Meinaa tuntua siltä, että UKK:sta paremmaksi ei enää mennä, mutta mistäs sitä tietää..
rekisteröimätön 21.3.2007
|
 |
Jep. Tosiaankin kyseessä on loistava labumi ja oli kyseisen vuoden parhain kotimainen metalli albumi. Melkien jokainen raita on omalla tavallaan uniikki ja miltei täydellinen niin levy ei kuitenkaan ihan täytä sitä. Jotkut kappaleet kuullostaa inohttavasti toisiltaan ja muutama heikko lenkki löytyy, mutta muuten mennään riman yli ja reilusti.
Stam1na pistää sentään paremmaksi UKK:lla
Antaa vain tukan liehua ja kuunnella taidetta! \,,/
rekisteröimätön 19.3.2007
|
 |
Paras biisi on Peto Rakasti Sinua (y)
Burnzside 6.8.2006
|
|
|
|
Meteli.net ei takaa tiedon oikeellisuutta.
|
|
 |