Perustiedot
Oikea nimi
Maila Inkeri Haataja
Syntynyt
12.12.1928 – 10.2.2001
Suuntaus
Vocal, Chorus (Kuoro)
Ansioluettelo
Alttolaulajatar Maila Haataja opiskeli yksinlaulua Lea Piltin johdolla 1950-luvun taitteessa. Helsinkiin muuton jälkeen Haatajan opettajaksi vaihtui Greta Almqvist. Keväällä 1953 tarvittiin Kansallisoopperan kuorossa kunnollista alttoa; koelaulun tuloksena Maila Haataja otettiin vuoroin I-, vuoroin II-alton vakanssille.
Kuoroaikanaan Maila Haatajan tehtäväksi tuli varsinaisen leipätyön ohella laulaa filmitaustoja eli lainata ääntään valkokankaan näyttelijöille ilman eri korvausta.
Keväällä 1956 Maila Haataja matkasi Itävaltaan hakemaan lisäkoulutusta. Tuliaisena hän antoi ensikonsertin Helsingissä 25.2.1958, säestäjänään Cyril Szalkiewicz.
Salzburgin ja Wienin opinnot kestivät yhteensä kuusi vuotta. Opettajina oli tällöin mm. Erik Werba ja Dr. Ernst Reichert. Konsertteja kertyi sekä kotimaassa että Itävallassa, jonka lisäksi Maila Haataja nauhoitti runsaasti lauluja Yleisradion arkistoon.
|
|
|
Meteli.net ei takaa tiedon oikeellisuutta.
|
|
 |