Perustiedot
Oikea nimi
Matti Kalervo Salminen
Yhteensä 4
Seuraavat konsertit
|
| To 16.10. |
22-56 €
|
|
| La 18.10. |
22-56 €
|
|
| Ti 21.10. |
22-56 €
|
|
| To 23.10. |
22-56 €
|
|
Näytä menneet (37)
Ansioluettelo
Bassolaulaja Matti Salmisen laulajan ura alkoi kuusivuotiaana Turun Työväentalon lapsikuorossa. Ammattiesiintyjänä hän aloitti laulamalla tanssilavoilla tangoja, käyttäen taiteilijanimeä Esa Pasa.
Opiskeltuaan sotaväen jälkeen Lea Piltin johdolla, hän uskaltautui Suomen Kansallisoopperan kuoron koelauluun 1966, kun turkulainen opettaja Aune Kuparinen oli riittävän useasti ilmaissut huolestumisensa Matti Salmisen uravalinnasta.
Salminen kiinnitettiin kuoron II basson vakanssille. Sibelius-Akatemiassa hän opiskeli vuodet 1967-69.
Vuodeksi 1969 Matti Salmiselle myönnettiin valtion taiteilija-apuraha. Kokouksessaan 13.2.1969 Oopperan hallitus nimitti Matti Salmisen solistiksi.
Syyskauden 1969 Matti Salminen opiskeli Italiassa Luigi Riccin luona useimpia italialaisen oopperan bassorooleja. Läpimurto tapahtui, kun hän 30.12.1969 hyppäsi neljän päivän varoitusajalla Verdin Don Carlos-oopperan Filip II rooliin, Hannu Heikkilän sairastuttua. 24-vuotiaan Salmisen suoritus oli ehdoton sensaatio.
3.9.1970 tuli ensi-iltaan Emil Petrovicin ooppera Rikos ja Rangaistus; Raskolnikovin rooli oli Salmisen läpimurto Suomessa.
2.3.1972 Oopperan hallitus sai tiedotteen, jonka mukaan mm. Matti Salminen ei enää uusi sopimustaan. 1970 Matti Salminen esiintyi ensimmäisen kerran Hampurin valtionoopperassa. 1972 hän otti vastaan kahdeksan vuoden kiinnityksen Kölnin oopperaan, antautuen tämän jälkeen vapaaksi, vierailevaksi taiteilijaksi. Savonlinnan oopperajuhlien ja Berliinin Deutsche Operin kautta tie jatkui Zürichin oopperaan Sveitsissä, jonne hän otti kiinnityksen.
Kunnianosoituksia on Matti Salmiselle tullut seuraavasti:
Pro Finlandia-mitali 1988
Berliinin senaatin myöntämä Kamarilaulaja-arvonimi 1995
Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkki 2001
Saksan liittotasavallan ansioritarikunnan ansioristi 2001
Arvonimi Bayerische Kammersänger 2003
Arvonimi Österreichische Kammersänger 2003
Suomen Wagner-seuran kunniajäsenyys 2005
Espanjalainen Premio Lirico-palkinto ja 12 000 euroa 2007
Matti Salmisen diskografia käsittää noin 40 tallennetta; osa on kevyitä kansanlauluja, osa suuria ooppera- ja oratorioteoksia, joista mainittakoon Richard Wagnerin Ring-tetraloggian Reininkulta (Fafner ja Fasolt) sekä Jumalten Tuho (Hagen). Näistä suorituksista Matti Salminen sai Grammy-palkinnot. Erityisesti kannattaa myös mainita Aulis Sallisen Ratsumies-ooppera, jonka kantaesityksessä Savonlinnan oopperajuhlilla Matti Salmisella oli miespäärooli Antti. Sallisen myöhemmän oopperan Kuningas Learin nimirooli oli kirjoitettu nimenomaan Salmista ajatellen. Einojuhani Rautavaaran Rasputin-oopperassa hän niin ikään oli nimiroolissa.
Matti Salminen on perustanut nimeään kantavan säätiön, joka pyrkii auttamaan suomalaisia musiikin erikoislahjakkuuksia ammatilliselle uralle. Palkinnon ovat tähän mennessä saaneet Tommi Hakala, Juha Uusitalo ja Petrus Schroderus.
Matti Salmisen säätiö on aloittanut yhteistyön Suomen Kansallisoopperan kanssa. Syksyllä 2008 säätiön turvin opiskelee kaksi laulajaa, sopraano Pauliina Linnosaari ja basso Matti Turunen. Valinnan on tehnyt Matti Salmisen rinnalla oopperan taiteellinen johtaja Mikko Franck.
 |
Aikamme johtaviin bassobarytoneihin kuuluva Matti Salminen on käsitelty Metelin listoilla ylimalkaisesti, koska Meteli ei vielä ole päässyt klassiseen puoleen paneutumaan. Vuonna 1994 Salmisen discografiassa oli 39 nimikettä, ja levytysten määrä on viimeisen kymmenen vuoden aikana huomattavasti paisunut.
Salmiselle on 11.12.2003 myönnetty Kamarilaulaja-arvonimi, joka kunnianosoitus hänelle on myönnetty jo kolmasti. Tiettävästi kukaan Suomalainen laulaja ei ole vastaavaan määrään yltänyt.
Heinäkuussa 2005 Matti Salminen täyttää 60 vuotta ja juhlakonsertti on luvassa Savonlinnan Oopperajuhlien yhteydessä.
VonneC
VonneC 2.5.2005
|
|
|
|
Meteli.net ei takaa tiedon oikeellisuutta.
|
|
 |