Perustiedot
Yhteensä 1
Seuraavat konsertit
|
| Su 21.3. |
11-22 €
|
|
Näytä menneet (19)
Lisätietoja
Bassobarytoni Mika Kares aloitti lauluopinnot Rauman musiikkiopistossa syksyllä 2000. Täältä hän siirtyi Porin Palmgren-konservatorioon, sieltä Stadiaan ja 2004 Sibelius-Akatemiaan.
Syksystä 2005 Mika Kares on ollut kiinnitettynä Badenin valtionoopperan solistikuntaan Karlsruhessa Saksassa. Bassorepertuaaria hänelle on siellä opettanut prof. Roland Hermann.
Ensimmäinen ammattilaisproduktio hänen urallaan oli Ilmajoella toukokuussa 2005 tehty Vallesmannin rooli Leevi Madetojan oopperassa Pohjalaisia. Karlsruhessa hän on viime kaudella esittänyt mm. Wagnerin Lentävän Hollantilaisen Dalandin ja Verdin Don Carlos-oopperan Suurinkvisiittorin. Lisäksi hän kaudella 2006 teki kuuden konsertin sarjan Zürichissä.
Heinäkuussa 2008 hän on esittänyt Savonlinnan oopperajuhlilla nimiroolin Arrigo Boiton oopperassa Mefistofele. Hänet on myös nimitetty Oopperajuhlien vuoden 2008 solistiksi.
|
|
|
Meteli.net ei takaa tiedon oikeellisuutta.
|
|