Perustiedot
Oikea nimi
Paula Irmeli Ahokas
Syntynyt
21.1.1953 – 30.10.2006
Suuntaus
Vocal, Opera, Chorus (Kuoro)
Ansioluettelo
Alttolaulajatar Paula Etelävuori opiskeli musiikkitieteitä Helsingin yliopistossa; 1975 hän lisäsi musiikkiopintojaan kirjoittautumalla Sibelius-Akatemiaan Jolanda di Maria Petrisin oppilaaksi.
Kansallisoopperan kuoroon hän pääsi koelaulun kautta 1.8.1977; vakinaisen sopimuksen hän sai 1.8.1979.
Sibelius-akatemian lauludiplomi valmistui 30.4.1980, tämäkin Jolanda di Maria Petrisin johdolla. Ensikonsertti Sibelius-Akatemian debytanttisarjassa oli vuorossa 1982, Liedkonsertti 1985.
Pääjohtaja Ilkka Kuusisto myönsi Paula Etelävuorelle määräaikaisen solistivakanssin 1.10.1990, jolta hän siirtyi takaisin kuoroon 16.8.1994.
Karakterialtto Paula Etelävuoren rooliluettelo on kunnioitettava: Händelin Julius Caesar-oopperan Cornelia, Madetojan Pohjalaisten Kaisa sekä Verdin Naamiohuvien Ulrika saivat monta esityskertaa, kuten myös Aulis Sallisen Kullervo-oopperassa Unton Vaimo. Tällä suorituksella vierailtiin Los Angelesissa alkuvuodesta 1993 jolloin ooppera myös levytettiin.
DVD-taltiointiin ylsi myös Jaakko Kuusiston lastenooppera Koirien Kalevala, jota esitettiin Savonlinnan oopperajuhlilla 2005. Paula Etelävuorelle oli annettu tehtäväksi Louhen rooli.
|
|
|
Meteli.net ei takaa tiedon oikeellisuutta.
|
|
 |