Lyyrinen tenori Tuomas Katajala valmistui kanttoriksi 1995 Oulun konservatoriosta, hän kirjoittautui jatko-opintoja varten Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolle Kuopioon. Yksinlaulua hänelle opetti ensin Esko Jurvelin, Peter Lindroosille Katajala vaihtoi 1999. Nykyinen opettaja on Seppo Ruohonen.
Laulukursseihin Tuomas Katajala osallistui Roomassa Stephen Kramerin ja Sergio la Stellan johdolla 2003. Amsterdamin konservatoriossa Udo Reinemannin mestariluokalle; lisäksi Accademia Rossinianan mestariluokka, jota johti Alberto Zedda.
Katajala voitti Jyväskylän kansainvälisen tenorikilpailun 2002; Roomassa tuli 1. sija kansainvälisessä Musica Sacra-laulukilpailussa 2003. Tukholmassa 2004 pidetyssä Gösta Winberg-tenorikilpailussa hän saavutti 2. sijan.
Martti Talvelan säätiön apurahan Katajala sai 16.7.2005
Suomen Kansallisoopperan solistina Tuomas Katajala on esiintynyt useissa rooleissa, joista tärkeinä on mainittava Mozartin Taikahuilun Tamino, Rossinin Sevillan Parturin kreivi Almaviva sekä Kaija Saariahon Adriana Materin Jonas.
Levytyksiä on kertynyt 5 kappaletta; oma resitaalikantanauha, joka sisältää Rossinin ooppera-aarioita, valmistui 2007, kapellimestarina toimi Alberto Hold-Garrido, säestyksestä vastasi RSO.
Tuomas Katajala sai Karita Mattila-stipendin joulukuussa 2009.