Kotiteollisuuden Helvetistä itään on varmistanut jo muutaman viikon kuuntelulla päätymisen korkealle vuoden kovimpia julkaisuja miettiessä. Pitkän linjan kuulijalle levyllä tarjoillaan taattua Kotiteollisuutta, mutta positiivisesti uusiutuvin rahkein, Kuningas mammonan jyystöstä Minä olen popmelodioihin.
Albumin mestarillisuutta ei vähennä biisien toimiminen livenä, onpa mukana jopa eeppiseksi laskettava Tuonen joutsenkin. Pirut ja perkeleet sen sijaan ovat saaneet tehdä tilaa mm. rahan ja ahneuden kritiikille. Meteli.net haastatteli bändiä ennen Vaasan keikkaa pari viikkoa levynjulkaisun jälkeen. Läsnä herrat Jouni Hynynen, Jari Sinkkonen ja Janne Hongisto, joiden puheenvuorot voi tunnistaa kirjaimista JH, S ja H.
Ensinnä bändiä täytyy onnitella levyn päätymisestä suoraan listakärkeen, vaikka sijoitus yllättääkin.
JH: - Onko se irvokasta?
Kyllä se jossain määrin on sitäkin, koska ei Kotiteollisuuden kaltaisen bändin uskoisi menevän läpi niin suuressa mittakaavassa. Varsinkin kun haastajina on Anssi Kela ja Jari Sillanpää.
JH: - Olen samaa mieltä, mutta ei myö tahalleen. Se edustaa kaikkea sellaista, mitä me on aina jätetty taka-alalle. Ja kun sellaista tapahtuu yhtäkkiä kaikki onkin jotenkin eri tavalla. Tuntuu, että ihmiset kohtelevat toisin. En tiedä, onko siinä mitään järkeä. Ne ovat vähän höpöhöpö-hommia, mutta kun on keikkakysyntää, mikäs siinä.
Se huvittava piirre listaykköisyydessä on myös, että Tomusta ja tuhkasta -aikoihin teille oli suuri hämmästys jopa se, että keikoilla oli tyttöjäkin. Nyt tietää, että levyjä on mennyt pojille ja tytöille, äijille ja ehkä perheenäiditkin lapsilleen hankkineet.
JH: - Kyllä kuulijakunta pakostakin laajenee, mutta toisaalta on selvää, että meidän bändi oli sellaisessa vaiheessa jo ennen tätä levyä, että tätä voitiin odottaa. Mutta ei suinkaan tässä mittakaavassa.
H: - Eikä siinä ole mitään pahaa, että useammat ihmiset ostaa levyä ja saadaan uusia kuulijoita. Ei siinä ole mitään hävettävää, että ihmiset tykkäävät. Aika samanlaistahan me on soitettu aina, se ei ole sinänsä muuttunut. Kai ne biisit on vaan parempia, kun menee kaupaksikin.
JH: - Jollain tavalla se on jopa imartelevaa. On tyydyttävää, jos tekee biisin ja sille on kuulijoitakin. Onhan tässä toisaalta ylitetty raja, joskus vuosia sitten sanoin, että sitten on paha homma jos oma äiti tykkää. Nyt on käynyt vähän niin, joten joutuu miettimään onko äidin suhtautuminen muuttunut vai ollaanko me pehmeämpiä. Luultavasti on tapahtunut molempia. Toisaalta ei rankempaakaan matskua ole jätetty vähemmälle, joten pehmentyminen ei ole huomattavaa. Sen haluan ainakin uskoa.
Materiaalia aikuisempaan makuun
Toisaalta yleinen ilmapiiri raskaan musiikin suhteen on kokenut muutoksen. Ei olisi uskonut Eevan perinnön aikaan radion soittavan Kotiteollisuutta, muttei myöskään tuolloin Mokoman kaltaisen mätön myyvän muutamaa kopiota enempää. Toisaalta radiokanavat valikoivat soittamansa raskaan musiikin edelleen hyvin oudoin perustein.
JH: - Tai edes Niskalaukauksen. Eihän siihen aikaan soitettu radiossa tällaisia biisejä. Olihan meillä nytkin vääntöä sillä kentällä. Levy-yhtiön kaveri kertoi, että olivat YLEX:ssä nikotelleet Helvetistä itään -singlelle, kun sen otsikossa kiroillaan. Kun se kertoi siitä mulle sanoin, että miksei sanonut, että soihan teidän kanavalla parhaillaankin PMMP:n biisi, jossa lauletaan "helvetin hyvin menee". Mikä siinä on ero? Tietysti, jos me sanotaan helvetti, se saattaa olla vakuuttavampaa kuin jos pikkutytöt sanoo sen, mutta periaate on sama.
H: - Tuntuu hassulle sekin, välillä tuntuu, että radiosoittoa jaetaan naaman perusteella. PMMP on jopa lapsille tehtyä musiikkia. Me ollaan kuitenkin aikuisempaan makuun, mutta ehkä ne lapset kestävät sen helvetin kuulemisen paremmin.
JH: - Ne ovat outoja asioita. Nyt meihin suhtaudutaan vähän vakavammin radiosoiton osalta, mutta tähän saakka se on ollut yhtä tahkoamista joka singlen kanssa. Nyt on tilanne ainakin yhden kanavan suhteen hiukan toinen, eikä meidän osalta muita kanavia varmaan tulekaan. Sekin ärsyttää, että soitetaan vain yhtä biisiä. Sen verran kuin radiota itse kuuntelee, rankka biisilistajyräys on todella rasittavaa. Tehdäänkö sitä kanavaa idiooteille, että ostakaa tämä.
H: - Tuntuu, että tehdään pelkkää bisnestä ja kyse on kuitenkin YLEstä, jonka pitäisi olla kansaa kouluttava laitos.
Tytöistä sen verran täytyy vielä sanoa, että olette jo pidemmän aikaa kutsuneet melodisempia kappaleitanne "tyttöbiiseiksi". Mistä moinen lokerointi?
JH: - Jo tekovaiheessa, kun tajuaa biisin melodiakapasiteetin ja kun kertosäe on hyvä, tulee luonnostaan, että tytöt tykkää varmasti. Heti lokeroi niin, vaikka onkin kuullut, että monet tytöt tykkää juuri rankoista biiseistä.
Minä olen esimerkiksi ikävöinyt Velhonaisen älä salli enää -kappaletta livesetissä.
JH: - Se on sellaista kohkaamista, sitä on vaikea soittaa livenä niin, ettei se mene puuroksi. Se on hankala biisi ääniteknisesti, mutta voisihan sitä taas kokeilla.
H: - Ollaanhan me sitä soitettukin aika paljon. Se on niin nopea, ettei pysty erottelemaan mitään. Myös siksi kun me soitetaan sen verran paskasti.
S: - Tai työ soitatte.
JH: - Ehkä se on nyt ansaitulla tauolla niin kuin Jos sanon tai Graniitti, niitä ei soiteta vähään aikaan, koska ne eivät maistu.
Mutta on teidän soittotaitonnekin kehittynyt levy levyltä ja varsinkin nyt kun olette keikkailleet rankasti.
JH: - Kyllä me varmaan tarpeeksi hyvin osataan. On aika kompakti paketti kun se toimii.
H: - Oltiin juuri tekemässä Subtv:n Sessions-ohjelmaa, jossa se toimi.
JH: - Ja kun kaikki loksahtaa kohilleen, jätkät on kuin Hangon keksit. Ne ovat hienoja hetkiä, kun tajuaa, että tämä on hieno bändi.
S: - Katsotaan sitten telkkarista ja hävetään kuitenkin silmät päästämme.
JH: - Se on tietysti miksattu päin helvettiä tai ainakin meidän ulkonäkö on vähemmän edustava. Se tehtiin aamu yhdeltätoista hirveässä krapulassa, koska edellinen ilta meni aamu seitsemään bussissa ryypätessä. Parin tunnin nokosten jälkeen oli hiukan kankeaa vetää, mutta hyvin se vaan meni. Ehkä me olimme aidoimmillamme juuri siinä hetkessä.
Poppia paatuneille hevareille
Helvetistä itään on kaksipiippuinen Kotiteollisuus-kappale. Biisi tarttuu toisaalta takaraivoon ensikuulemalta ja on siksi loistava singlevalinta, mutta toisaalta se muistuttaa paljon bändin muuta tuotantoa, esimerkiksi Meren mutaa on sen kanssa suorastaan identtinen.
JH: - Kertsiä tehdessä kysyin Karmilalta onko se liian samankaltainen kuin Meren mutaa. Mikko sanoi, että ei, joten koko asia unohtui tekoprosessissa. Ymmärrän kyllä, että kertsi on hyvin samanlainen. Nyt tuli tavallaan toteutettua se ajatus, kun mua edellisen levyn aikoihin harmitti, ettei Meren mutaa ollut ensimmäinen sinkku. Olin niin vakuuttunut sen hyvyydestä. Nyt tuli tyhjennettyä se kenttä, ettei sitä biisiä tarvitse tehdä enää kolmatta kertaa.
- Älä sano, tehdään sitten Helvetistä itään uudestaan. Meren mutaa on jo ihan vanha veto, mutta Helvetistä itään kuulosti hyvältä, Hongisto nauraa.
JH: - Onhan selvä homma, että bändin toimiessa tietyllä tavalla työtavat ovat vakinaistuneet ja kaikki tehdään kuten ennenkin. Siinä biisissä tekoprosessi oli tavallaan helpoimmillaan. Se syntyi muutamassa minuutissa. Se kuvaa siinä mielessä meidän toimintatapaa, että se oli vaivaton. Tulee ajatuksia, että tämä muistuttaa vähän KISSiä ja Meren mutaa, mutta koska se syntyi helposti, niin sitä ei muuteta. Luonnollisuus lasketaan kaiken muun edelle. Kun biisi tulee itsestään ja tuntuu hyvälle se tehdään riippumatta muista tekijöistä.
H: - Eli voisi jopa sanoa, että se kuulostaa Kotiteollisuudelta.
Biisin helppous tekovaiheessa voi luvata sitä, että kappaletta on mukava soittaa livenä. Esimerkiksi Minä olen on yksi levyn parhaimpia biisejä, vaikka se on sinällään simppeli. Tosin biisi voi saada joidenkin fanien karvat pystyyn.
JH: - Niinhän se on kun treenipohjalta lähdetään tekemään biisejä. Kaikki muu tilpehööri, kuten syntikat syntyy myöhemmin. Ne vaikeuttavat biisin soittamista livenä, mutta alkuperäisenä on aina livepohja, joten jos biisi tuntuu siinä vaiheessa hyvälle, se tehdään, koska ajatellaan jo keikkoja.
- Minä olen oli tehdessä skitsofreeninen, yhtenä päivänä hyvä biisi ja toisena taas karmea. Mutta olen kuullut siitä ainoastaan positiivista palautetta. Paatuneet hevarit on sitä mieltä, että se on hyvä biisi.
H: - Se on ihmeellistä. Olin varma, että siitä tulee suurin sanominen. Tuntui, että juuri siihen porukkaan se ei mene läpi millään.
JH: - Ja sitten se onkin hieno biisi. Helvetistä itään on saanut paljon negatiivista palautetta ja sitten tulee poppibiisi, jota kehutaan.
H: - Ja Helvetistä itään on niin paljon Kotiteollisuutta kuin voi olla. Kuka tässä skitsoilee, ovatko kuulijat jotenkin hukassa?
JH: - Huomaa, ettei kannata liialti ajatella biisejä tekovaiheessa. Tekee vaan biisejä, jotka tuntuvat luonnollisilta ja katsoo, miten menee läpi.
Minä olen muodostaa sitä paitsi mukavan poppiparin, ehkä kaivattua vaihtelua, seuraavan Tämän taivaan alla -kanssa.
JH: - Onhan se sellainen mukava kaksikko siinä välissä, ne sopivat selkeästi yhteen.
Parin viikon kuuntelun perusteella on vaikea sanoa, mutta toistaiseksi tuntuu, että Helvetistä itään on Kotiteollisuuden vahvin albumikokonaisuus.
JH: - Olen vakuuttunut siitä, että tämä on meidän levyistä kestävin. Siinä on hyvin pitkälti suomalaisen rock-klassikon ainekset. Kuulostaa ehkä pullistelulta, mutta olen kuunnellut sen verran paljon suomalaista musiikkia 80-luvulta lähtien, että tiedän. Väitän, että tuo on hyvä.
Hyvänä esimerkkinä tästä voisi toimia asuinkumppanini, joka on pitkäaikainen Ismo Alangon tuotannon kuuntelija. Hän on hyvin vaikuttunut myös Kotiteollisuudesta.
JH: - Hyvä jos uppoaa vähänkin samaan porukkaan.
H: - Kyllä silloin voi tuntea, ett jumalauta, täähän toimii.
Tunnevammainen alkoholisti
Se, mikä levyllä pistää väkisinkin ajattelemaan on bändin sanoitusten konkretisoituminen lähemmäksi arkielämää poispäin piruista ja perkeleistä. Askel tähän, jopa yhteiskunnalliseen suuntaan oli toki jo Kuolleen kukan nimellä esimerkiksi kappaleessa Vuonna yksi ja kaksi, mutta vasta nyt Hynynen on muuttanut tyyliään ratkaisevasti.
JH: - Se oli vähän pakkoratkaisu. Kun tein ensimmäisiä sanoituksia tälle levylle, tuntui, etten enää jaksa. En sano, että aiemmat sanoitukset ovat huonoja, mutta se asia on nyt käsitelty, niistä ei ole enää tarvetta höpistä. Tavallaan muutos oli aika pelottavakin, koska uutta tehdessä on pelko, miten siihen itse suhtautuu ja kuinka muut. Mutta negatiivista palautetta ei ole tullut paljoa, joten ehkä ei ollut syytä olla niin peloissaan. Nyt tietää, että parhaimmillaan osaa tehdä hyviäkin juttuja, ainakin siihen on syytä pyrkiä.
Minua on huvittanut suuresti se, kuinka eri mediat ovat asettaneet Kotiteollisuuden apuna toimineen Jarkko Martikaisen suorastaan messiaaniseen asemaan. Jossain puhuttiin jopa "golden touchista".
- Olen ymmärtänyt, että osuus oli loppujen lopuksi aika pieni. Mutta onhan se, jestas, Martikainen, Hongisto hymyilee.
JH: - Se oli parin, kolmen tunnin palaveri. Luulen, että Jarkko hakee sillä molemminpuoleista konsultointia. Paljon keskusteltiin, miten toinen tekee ja ajattelee. Se oli hämmästynyt minun työtavoistani ja päinvastoin. Sillä on hyvin virkamiestyyppinen tapa kun taas minä voin tehdä säkeistön vessassa istuessa. Mutta on mielenkiintoista kuulla, miten toiset tekee asioita ja ottaa sieltä ehkä jotain, mikä toimii myös itselle. Siinä mielessä keskustelun osuus oli hyvin merkittävä.
H: - Onhan se hyvä, että voi vertailla kokemuksia ihmisen kanssa, joka itsekin tekee sanoituksia.
Se siinä on mielenkiintoista, että Martikainenkin on muuttanut lyriikkaansa viime vuosina kauemmaksi piruista ja perkeleistä, jotka ovat hyvin tuttuja myös YUP:n tuotannosta.
JH: - Ne ovat sinällään perusjuttuja ja kiehtovia asioita. Tavallaan se kuuluu siihen, kun kitarat on vähän kovemmalla.
H: - Mutta mistähän sekin on lähtenyt?
JH: - En tiedä, kuka liene tehnyt ensimmäisenä.
S: - Mutta eihän esimerkiksi Peer Günt laula piruista ja perkeleistä vaan viinasta, autoista ja naisista.
JH: - Mutta ne vetävätkin englanniksi ja siihen taas kuuluvat nuo asiat Hurriganes-osastosta.
H: - Sehän olisi heti kauheaa junttimusaa jos suomeksi laulettaisiin niistä.
JH: - Itse asiassa Martilainen kertoi olleensa toissa kesänä Tuomari Nurmion luona puutarhajuhlissa. Paikalla oli ollut Riku Mattila, A. W. Yrjänä, Kauko Röyhkä ja muuta rock-väkeä. Siellä oli puhuttu suomenkielisistä rockbändeistä ja Röyhkä oli todennut, että kaikki suomenkieliset bändit on niin saatanan synkkiä ja puhuvat kuolemasta ja perkeleestä ja "se on Yrjänä sinun syys!" Se oli osoittanut Yrjänää sormellaan ja sanonut sen ääneen, että ehkä se todellakin on pitkälti Yrjänän syy. CMX on bändi, jota kaikki meidän ikäiset ja nuoremmat tällaisen musan tekijät ovat kuunnelleet. Kyllä se vaan sen syytä on, paska jätkä, Hynynen hohottaa.
Sanoituksellisesti, ja muutenkin, yksi albumin parhaimmista kappaleista on Yö päivää keinuttaa. Biisin tunnelma on painostava ja tekstiä ajatellessa tulee ahdistunut olo, koska ihmissuhteethan ovat turhankin usein melkoista rämpimistä. Äkkiseltään tosin sanoista tulee mieleen viaton rakkausruno.
JH: - Onhan se rakkausruno, mutta aika radikaali ratkaisu. Toisen rakastaminen voi olla kamalaa jos ei osaa hoitaa hommaa oikein, esimerkiksi meikäläisellä käy juuri niin, kun olen just sellainen.
H: - Tunnevammainen.
JH: - Niin, tunnevammainen.
S: - Ja alkoholisti.
JH: - Niin, tunnevammainen alkoholisti, siitähän se kertoo ja on aika henkilökohtainen. On hyvä, jos sieltä jotain tarttuu, eli joku voi ottaa sen yhtä henkilökohtaisesti.
Tunnevammaisuudesta on varmasti kaikilla kokemusta, ellei yhteiselämä ole aina ollut pelkkää harmoniaa.
JH: - Niin, varmaan jokaisella on.
S: - Ei mulla, mie en oo tunnevammainen.
H: - Joo, sie et oo. Oot niin lämmin persoona.
Toinen albumin onnistuneimmista biisijärjestysratkaisuista on juuri kaksikko Raudanlujat ja Yö päivää keinuttaa.
JH: - Karmilakin oli sitä mieltä, se ajoi pitkälti sitä, että ne laitetaan peräkkäin. Olen rehellisesti sanoen pitänyt Raudanlujia junnaavana biisinä, mutta siitäkin olen kuullut vain positiivista palautetta. Teksti syntyi niin nopeasti, että pelkäsin jopa jäikö se kesken. Kyllä se nyt taas tuntuu hyvälle kun on vähän aikaa ollut kuuntelematta levyä. Se on biisi paikallaan, helppo soittaa ja tehdä.
Yläkerran ukko ninjapuvussa
Tämän taivaan alla on myös idealtaan hieno. Jos ihminen ylipäätään uskoo johonkin jumaluuteen ei se jokin varmasti ole tarkoittanut maailmanmenoa ihan nykyisenlaiseksi.
JH: - Joo, se ukkokaan ei ole täydellinen vaan sen on täytynyt tehdä jotain virheitä. Ehkä se on huomannut sen ja ollut viimeiset vuosisadat hissukseen häpeämässä. Sellainen ajatus siinä oli. Jos se ukko on olemassa, miksei se näytä sitä?
- Sen takia kun se on niin mystinen, Hongisto toteaa saaden Hynysen visioimaan.
JH: - Olisihan tietty kornia jos se täräyttäisi joku päivä ninjapuvussa tuohon eteen, "Tadaa! Minua sinä olet etsinyt, terve!". Voisihan sekin olla hirveä tilanne, parempi varmaan kun pysyy poissa. Jääpä ainakin vaikutelma, että siihen voi uskoa jos haluaa.
Toisaalta, kuten Minä olen toteaa, ahneus ja raha ovat hyvin ottaneet jumaluuden paikan yhteiskunnassa.
JH: - Niin, niillähän maailma pyörii. Ei tarvitse kuin seurata sivusta ja olla itsekin mukana siinä paskassa.
Yksi näkyvä muutos sanoituksissa on bändille ominaisen huumorin tuleminen näkyvämmäksi.
JH: - Se on oikeastaan aika vaarallista, jos sen tekee liian helpoksi. Esimerkiksi Helvetistä itään on jo niin osoitteleva, että siinä on vittuuntumisen vaara. Muistan aikoinaan, miten harmitti vanhana Siekkari-fanina kun Alanko teki Taiteilijaelämää -levyn. Siinä oli huumori niin, että tässä on nyt huumori, naurakaa, heko heko. Se oli siksi niin ärsyttävä levy, koska asia sanottiin liian suoraan ja suorimmillaan on nyt varmaan itse sortunut samaa. Voi olla monelle vaikea purtava. Mutta tavallaan tuntui siltä, että se piti tehdä noin.
- Tuo on kokonaisuudessaan todella vakava levy jos ajatellaan aikaisempia. Monet niistä saatana/tuonela -sanoista ovat alusta saakka olleet vitsi. Naureskeltiin sille, että ollaan niin totisia. Nyt ollaan sitten oikeasti totisempia. Sieltä on vähän pilke kadonnut, mutta sitten ei kuitenkaan.
Mutta esimerkiksi Yö päivää keinuttaa -biisistä on aika huono repiä huumoria.
JH: - Joo, siinä ei hirveästi ole havaittavissa spedeosastoa. Se vain menee niin, että välillä on tarve olla vähän vakavissaan. Vaikka koittaa vetää, että eihän me niin tosissaan olla.
Ja suora osoittelukin toimii, esimerkiksi aviollisten velvollisuuksien piilottaminen lauantai iltaan on hyvin toimiva klisee elämän junnautumisesta uriin.
JH: - Kyllä sen niin pitää mennäkin. Nopea hetki saunan jälkeen kun lapset ovat juuri menneet nukkumaan. Äkkiä hoidetaan homma kun pitää kuitenkin kerran viikossa vähintään.
Taiteellisuuden vaara
Kuningas mammona poikkeaa edukseen muusta materiaalista. Jos sama biisi olisi ollut Tomusta ja tuhkasta tai Kuolleen kukan nimen biisilistassa en usko, että siihen kiinnittäisi yhtä paljon huomiota.
JH: - Ja se on hyvällä paikalla, se on juuri kolmannen biisin paikka. Nostan sitä meidän biiseistä aika korkealle. Top5:ssä ehdottomasti ja ehkä jopa korkeammalla. Siinä on kaikki kohillaan; hieno riffi ja sanat aika onnistuneet. Ei siinä melodiaa ole, mutta toisaalta ei tuollaisessa biisissä tarvitsekaan. Kun puhutaan tuollaisista asioista tuohon sävyyn ei sitä ihan rallattelemalla voi tehdä. Sekin on juuri niitä, mikä syntyi treenatessa ja lähti toimimaan ensimmäisistä soittokerroista. Karmila koitti saada siihen jotain melodiaa A-osaan, mutta kyllä sekin mies jotain tajuaa kun se jossain vaiheessa sanoi, että täähän on ihan äijä biisi, eikä siihen mitään tartte.
H: - Sitäkin on äärimmäisen mukava soittaa ja varmaan tulee olemaan kauan keikkasetissä.
Tuonen joutsen on toinen edukseen erottuva kappale. Biisi on jopa eeppinen, mutta eeppisyyden vie uudelle tasolle se, ettei biisissä lauleta kuitenkaan tulta leiskuvista miekoista vaan hyvin arkisesta ihmiskohtalosta.
H: - Se on myös niitä hienoja hetkiä Kotiteollisuuden tuotannossa. Ylipäätään vähän poikkeava, ei olla tuollaista biisiä tehty. Jollain tavalla Rakastan on ehkä samansuuntainen.
JH: - Eevalla on muitakin, missä leikitellään rytmiikalla ja tahtilajeilla. Tässä on samanlaista vanhan ajan leikittelyä. Lopun sointukiertokin syntyi ihan viime tingassa. Oltiin menossa tekemään demoa ja sitä varten treenaamassa Hongistolla. Se syntyi yöllä ja oltiin aika tuiskeessa kun tehtiin se. Sen biisin voi sanoa olevan kännissä tehty. Mikko sitä vähän paranteli, muutti vähän riffiä, mikä oli varmaan ihan aiheellistakin. Siinä on hienoa myös se, että sen loppu jää auki.
H: - Vaaran tuntu jää.
JH:- Kyllä eeppisyyttä saa arjestakin helposti revittyä. Mitä lopussa tapahtuu voi jokainen miettiä.
Kaksonen puolestaan tuo jatkoa edellisen levyn Satu peikoista -teemaan. Hynynen kertoo tietoisesti hakeneensa biisiin samaa henkeä. Bändi ei ole täysin varma kokeeko biisi saman kohtalon kuin edeltäjänsä, jota ei ole yhtä poikkeusta lukuun ottamatta soitettu livenä. Kaksonen vaatisi livenä toimiakseen bändiltä lisää treenaamista, koska Hongiston pitäisi laulaa taustoja kertosäkeessä. Satu peikoista alkaa olla jo kulttibiisi, yleisö toivoo sitä keikoilla tietäen, ettei sitä kuulu.
H:- Joskus pitäisi soittaa se nauhalle ja kuunnella onko se edes sinne päin.
JH:- Se on niin hankala, kun sen kertosäe on niin massiivinen, helvetilliset stemmat kehiin. Ihmiset pettyy jos sen vaan huutaa, koska sen pitäisi olla kaunista ja herkkää. Joidenkin biisien kohdalla me ollaan tehty liveversioita tekemällä niistä rankempia, varsinkin laulun osalta, mutta tähän se ei sovi. Helpompi on aina huutaa kuin laulaa oikeasti, varsinkin jos yritetään vielä laulaa oikein. Mieluummin vaan mesoaa ja vetää biisin energialla läpi. Me vedettiin Satu peikoista viime uutena vuotena Nosturissa ja siellä oli mukana stemmat ja koneitakin, mutta ei ole muistikuvaa siitä, menikö se hyvin.
Joskus olette haastatteluissa sanoneet, ettei sanoituksianne tulisi nostaa niin suureen asemaan suhteessa musiikkiin. Se, ettei niitä kannata ottaa aina täysin vakavasti on totta, mutta muutoin suhtautumistapa on merkillinen. Sanat ovat kuitenkin iso osa kokonaisuutta, varsinkin kun lauletaan suomeksi eikä silloinkin vaan siitä kuinka pojat vilkuttaa näteille tytöille. Luulisi analysoinnin ajoittain olevan jopa toivottavaa. Onko taustalla pelko leimautumisesta liian taiteelliseksi ja intellektuelliksi, koska musiikin pohja on kuitenkin räimimisessä? Sille ajatukselle kova kolaus on jo päätyminen äidinkielen preliminääreihin analysoitavaksi.
JH:- Se pelko siinä on takana. On suurimpia kauhukuvia, että räimimispohjalta tehtyä rock-musiikkia ruvetaan pitämään suurena asiana ja taiteena. Taustalla voi olla myös, että heikompina hetkinäni minulla on tapana voimakkaasti vähätellä tekemisiäni. Mutta lähtökohta on, ettei me olla taiteilijoita, vaikka onkin hyvä jos joku kuulee siinä merkittäviä asioita.
- Eihän sitä voi kieltää, mutta tuntuu oudolle, kun Suomessa arvostetaan paljon rocksanoittajia. Vähän liikaakin, jokainen sanoittaja tekee runokirjan. Yrjänän tapauksessa se on perusteltua, mutta on hankalaa kun tavallisesta sanoittajasta tehdään helposti faarao, profetioiden heittäjä ja messias. Se ei ole kuitenkaan oikea asia vaan musiikista on lähdettävä liikkeelle.
H:- Ei sanoittajista mitään oraakkelia pitäisi tehdä, jolta voi kysyä mitä vaan. Hölmöä, kun istuu joka keskusteluohjelmassa.
JH:- Mutta tietenkin hommassa on julkinen puolensa. Jos tekee biisejä se voi johtaa luuloon siitä, että sanoittajalla olisi jotain mielipiteitä. Tulepas puhumaan, kun sulla on sanottavaa. Mutta se on vähän liioiteltua.
Toisaalta Alanko ja muut pioneerit ovat antaneet korkeat standardit sille, että suomeksi laulavalla yhtyeellä pitäisikin olla jotain sanottavaa.
JH:- Kyllä, toisaalta se juuri on hienoa suomalaisessa rockissa. Mitä tahansa huuhaata ei voi vetää. Toisaalta sekin vaiva, jonka miekin biisejä tehdessäni näen voi johtaa siihen, että aletaan luulla jätkällä olevan jotain asiaa, vaikkei sitä oikeastaan ole hirveästi.
Asiaa tai ei, ainakin minua Kotiteollisuus on pystynyt koskettamaan sanoituksillaan. Vai mitä sanotte vaikkapa seuraavasta?
Ja jos jonkun sainkin kainaloon, tiesin silti, yksin oon. Sen kauniin kukan kadotin, enkä koskaan saanut takaisin. Puolestani anna ruumiisi, edestäni vuodata veresi. Loputtomia ehtoja sanelin, yksin kuoliaaksi palelin. (Tuomittu, Kuolleen kukan nimi)
yle.fi/pop 
