Disco Ensemblen punkin ja emo-rockin välimaastossa kohkaava Viper Ethics kuuluu kiistatta vuoden kotimaisten debyyttien kirkkaimpaan kärkeen. Porilaislähtöisen nelikon levy lähtee heti kättelyssä sellaiseen lentoon, ettei sen kummempia kiitoratalämmittelyjä tarvita. Itse asiassa yhtyeen katkonaisissa riffeissä ja hieman kulmikkaassa meiningissä on jotakin samaa uhmakkuutta kuin vuosisadan takaisissa poljettavissa lentolaitteissa - sillä erotuksella, että Disco Ensemblen tahto ja usko ovat niin kovia, että laitteet olisivat todennäköisesti pysyneet ilmassa. Meteli.net jututti laulaja Miikka Koivistoa, joka paljastui haastattelussa korkeaoktaanisen levy- ja lavapersoonansa myhäileväksi vastakohdaksi. Erityiskiitos tausta-ambienssia tarjonneelle lakaisukoneelle!
Soititte aiemmin tällä viikolla pari keikkaa ruotsalaisen Ninen kanssa. Miten keikat menivät?
- Pirun hyvin. Molemmat keikat eli eilinen Turussa ja sitä ennen Tavastialla olivat aivan loistavia. Porukkaa oli tosi paljon, vaikka oli arkipäivä ja yleisö oli tavallaan myös oikeanlaista. Ja vielä kun kyseessä oli Nine, jonka Listen kuuluu niihin hc-puolen levyihin, joita itse olen kuunnellut aivan hohteessa.
Viper Ethics nauhoitettiin Magnus Lindbergin kanssa Uumajan Tonteknik-studioilla. Millaista oli työskennellä mm. Poison The Welliä ja Cult Of Lunaa äänittäneen Lindbergin kanssa ja miksi ylipäätään päädyitte tekemään levyä Ruotsissa?
- Kaikki alkoi periaatteessa ihan läppänä. Tiesimme oikeastaan vain, että Tonteknik on aika kova paikka, jossa Refused ja monet muutkin hyvät bändit ovat tehneet levyjä. Kaikki lähti siitä fiiliksestä, että koettaisimme itsekin sinne. Emme me tienneet Magnuksesta emmekä hänen politiikastaan sen enempää, jotenkin vain luotimme siihen, että siellä osataan asiat. Sessio oli kauttaaltaan intuitiota, meillä oli niin vähän aikaa ja sitten vaan mentiin. Mutta kyllä me heti pystyimme luottamaan Magnukseen, joka oli asiantunteva ja vallankin soundipolitiikan suhteen olimme heti samoilla linjoilla, Miikka kertaa.
Mikä oli Magnus Lindbergin omaleimaisin anti levyntekoon? Toiko Lindberg mukaan jotakin sellaista erityiskipinää, jollaista ei olisi saanut mistään muualta?
- No ainakin Magnuksella oli ihan omat mikkisysteeminsä mukaanlukien kasa saksalaisia suunnilleen vuodelta -34 olevia mikkejä, joista tuli pelkkää suhinaa. Lisäksi Magnuksella oli periaatteessa aika hyvä, tietynlainen rehellisen soundin filosofia. Se oli koko ajan sitä mieltä, että tehdään rokkilevy ja jätetään autotunet sun muut muille. Sillä oli samanlainen henki kuin meillä ja se tunsi sen studion tosi hyvin ja tiesi varmaan vielä sellaisiakin erityisiä kikkoja, joita itse emme ehtineet edes huomata.
Levyllä ei ole jälkeäkään debytanteille usein tyypillisestä varovaisuudesta tai varmistelusta. Muistelen tosin lukeneeni jostakin, että harmittelit hieman levytysprosessin kiirettä. Mielestäni kiireen tuntu välittyy kuitenkin nimenomaan voimana ja intensiteettinä, sellaisena tunteen palona jonka aika harva saa vangittua levylle asti.
- No joo, kyllä se kiire aika tuurilla ja hyvällä tavalla tuli siihen levylle mukaan. Ei ollut aikaa muhinoida sinne mitään falsettistemmoja tai vastaavia, naurahtaa Miikka.
-Jos ihan rehellisiä ollaan, levy olisi kyllä voinut mennä aika pahasti pieleenkin. Miksaukseen ei jäänyt periaatteessa ollenkaan aikaa ja suuri osa ratkaisuista tehtiin täysin spontaanisti. Kaikki tehtiin putkeen eikä välissä ehtinyt oikein sulattelemaan mitään. Mutta sen parempi, että kävi näin hyvin.
Jotakin hyötyä nauhoituksissa oli varmasti myös siitä, että vuonna 1996 perustetulla Disco Ensemblellä on ensilevyttäjäksi suhteellisen pitkä taival takana.
- En tiedä, vaikea sanoa kun itse oli siinä prosessissa niin sisällä mukana. Oli siitä varmasti sillä lailla etua, että meillä on vuosien varrelta tullutta soittovarmuutta ja sitä kautta osaamme hahmottaa, mitä olemme tekemässä. Vaikka itse levynteko oli sinänsä hätäinen, niin näkemyksemme on jo kehittynyt omanlaisekseen.
Musiikkiinne ja punkkiin ylipäätään liittyy hurjasti energiaa ja raivoakin. Mistä tuo tunnelataus teidän tapauksessanne kumpuaa?
- Ai ai, en tiedä. Ehkä se tulee siitä kun olemme muuten niin leppoisia tyyppejä ja johonkin täytyy kuitenkin purkaa. Juuri itse asiassa Ninen tyyppien kanssa juttelimme eilen keikan jälkeen musiikin psykiatrisesta voimasta. Ainakin minulla henkilökohtaisesti kaikki lähtee siitä, että pääsee purkamaan paineita. Jotkut käyttävät samaan hommaan nyrkkeilyä tai vastaavaa.
Yksi näkökulmahan asiaan voisi olla se, että mitä rankempaa musiikkia sen leppoisammat tyypit kyseessä.
- Joo joo, iskelmätyypithän tuolla ajavat kännnissä hirveää rumbaa ja pistävät menemään hotellin baarissa. Jotenkin tuo punkkikulttuuri on sellaista, että siitä tuleva energia keskitetään siihen oikeaan asiaan eikä mesota turhaan. Musiikki on se juttu, jossa puretaan asiat auki.
Kuinka pitkältä aikaväliltä debyytin biisit on koottu?
- Siinä on kyllä aika pitkältä ajalta, vallankin yksittäisiä riffejä ja ideoita varmaan on parin vuodenkin takaa. Toisaalta meillä on taas sellainen tyyli, että vielä viikkoa ennen studiota teimme kaksi kokonaan uutta biisiä eli mukana on ex-tempore-vetojakin. Viimeisenä iltanakin ennen Ruotsiin lähtöä viimeistelimme joitakin biisejä. Levyllä on aika hassusti vanhaa ja ihan tuoretta sekaisin.
Mitä itse tuumailet levystä nyt muutama kuukausi julkaisun jälkeen?
- Kyllä siihen on oltava tyytyväinen, vaikka olisikin jotakin pientä viilattavaa. Nauhoitusolosuhteisiin nähden levy onnisti helvetin hyvin. Ja suurin osa palautteestakin on ollut tosi sydäntälämmittävää.
Erityisesti rumpusoundit tuntuvat levyllä todella jyrääviltä ja vallankin pellit on saatu soimaan hienosti, koko ajan mutta silti tavallaan pehmeästi.
- Joo, rumpusoundit natsasivat todella hyvin - ja todella nopeasti. Siellä studiolla oli pirun hyvät rummut ja sitten sillä Magnuksella oli vielä niitä omia suhinamikrofonejaan, joita se miksaili sinne mukaan, jotakin periaatteessa ihan huonehälyä. Se puoli toimi heti tosi hyvin.
Yöbussi Itä-Helsinkiin
Miten Disco Ensemblen biisit syntyvät?
- Yleensä se lähtee liikkeelle niin, että koetamme harjoitella vanhoja biisejä keikkasettiin ja koska se on niin tylsää, alamme usein vain jammailla jotakin muuta. Biisit syntyvät siis periaatteessa melkein kuin vahingossa ja kaikki mitä teemme syntyy treenikämpillä. Toki Ylkkä (Jussi Ylikoski, kitara) tekee riffejä himassaan ja me muutkin ideoimme tahollamme joitakin juttuja, mutta yleensä parhaat jutut tulevat intuitiolla yhdessä. Hakila (Mikko, rummut) ja Ylkkä ovat kuitenkin soittaneet jo kymmenen vuotta yhdessä, siltä pohjalta hyvä lähteä, soitella ja kokeilla mitä tapahtuu.
Tiedän, ettet mielelläsi lähde tulkitsemaan sanoituksiasi sen kummemmin. Kertoisitko kuitenkin jotakin sanoitusprosessistasi ja vaikkapa niistä tunnelmista, joita sinulla on ollut kun olet kirjoittanut sanoituksia?
- Olen semmoinen fiilistelijä, minulle saattaa tulla hetken inspiraatio jostakin ihan pienestä asiasta, jonka näen ohimennen liikuskellessani jossakin. Mieleeni saattaa tulla lause, jonka voi kytkeä johonkin ja inspiraation laukaiseva asia saattaa olla ihan mikä tahansa. En ole sellainen kirjoittaja, että otan punaviiniä ja menen kallioille kun ukkostaa ja sitten kirjoitan henkeviä, Miikka karrikoi.
- Julkiset kulkuneuvot ovat yleensä aika hyviä inspiroitumispaikkoja!
Ahaa, osaisitko yhtään tarkentaa kuinka suuri osuus uuden levyn sanoituksista on syntynyt julkisissa kulkuneuvoissa?
- Varmaan aika suuri osa...yöbussit ovat sairaan inspiroivia paikkoja. Semmoinen kunnon viimeinen Itä-Helsinkiin menevä bussi, sieltä pystyy ammentamaan vaikka mitä.
Sanoituksissasi on kiinnostavaa myös se, että ne on rakennettu biisinnimistä lähtien foneettisesti kaunissointisista, hyvältä näyttävistä ja kuulostavista sanoista sekä ilmauksista.
- No joo, minulla on aika paljon sanafetisismiä, semmoista mikä kuulostaa siistiltä. Aina kun esimerkiksi joku sanoo tv:ssä tai elokuvassa jonkun jutun tosi siististi, mietin heti miltä se kuulostaisi biisissä ja koetan saada siihen jonkinlaista viitekehystä, johon siistin sanan voisi liittää. Eli aika paljon minulla on semmoista ihan yksittäisten sanojen fiilistelyä. Jonkunnäköisen filologian puolelle se varmaan menee.
Yhteiskuntakriittisyys ja epäkohtien esiinnostaminen kuuluu punkin peruskuvastoon. Onko joitakin erityisiä asioita, joita kohtaan oman kritiikkisi kärki suuntaisi tällä hetkellä?
- Tulin juuri junalla Turusta ja taas tuo Pasila iski silmään, neliskanttisia kerrostaloja vieri vieressä. Tuli mieleen, että miksi ihmeessä talot tehdään neliskanttisiksi ja mikä ihmisluonteessa on se piirre, että kaiken pitää olla samannäköistä, betonista ja harmaata. Ääh, en minä tiedä, en oikein osaa sinänsä puhua politiikkaa. Ymmärrän, että on sellaisella poliittisella musiikilla joka käy suoraan aiheisiin kiinni systeemi haisee -tyyliin on paikkansa, mutta minusta ei olisi sellaiseen. Ei minusta ole ikään kuin intellektuelliin kritiikkiin, tykkään enemmän pelata omilla tunnoillani, enemmän yksittäisisten asioiden kanssa.
Tavallaan voi olla jopa palkitsevampi tai ainakin aivan yhtä lailla arvokas tapa sanoittaa niin, että rivien välejä jää myös auki.
- Aivan, vaikkapa Manic Street Preachers on hyvä esimerkki siitä, että heillä on suoraa ja helposti tulkittavaa matskua mutta sitten myös käsittämättömän hienoja metaforia kansojen anemialle ja vastaaville. Minusta ihmisiä pitäisi tuollakin alalla haastaa ja inspiroida. Ja vaikka oltaisiin kriittisiä, ei sitä kritiikkiäkään tarvitse antaa ihan purematta. On parempi herättää mielikuvia ja ajatuksia kuin antaa jotakin valmiina tyyliin kun kuuntelet tätä niin sinun pitää ajatella juuri näin tästä biisistä, tämä nyt kertoo siitä kun psykiatrista hoitoa ajetaan alas ja lapset kasvavat vinoon. Mielenkiintoisempaa ja kiehtovampaa on vaikkapa kertoa joku tarina, jossa on joku emotionaalinen lataus.
Minun täytyy häpeäkseni myöntää, etten ole koskaan nähnyt Disco Ensembleä keikalla. Mitä olen menettänyt?
- Tulemme tammikuussa Tampereelle, sittenhän näet. Vaikea itse sanoa, aina yritämme kaikkemme antaa ja ainakin on sanottu, että yleensä se myös toimii. Ja ainakin me pidämme yleensä hauskaa ja ainakin itselle se on helvetin antoisaa aina.
Rokkibändissä soittamisen terapeuttista vaikutustahan on puitu aikojen saatossa loputtomiin. Mutta vinha perä...
- Kyllä se sille psykatriselle puolelle menee. On siinä ne tuskaisetkin, lähinnä oman persoonani vaikeudesta johtuvat osiot ja alkutuskailut mukana, mutta kyllä se on puhdistava kokemus. Jos keikka on mennyt hyvin, jaksaa sillä ololla eteenpäin monta päivää. Fiilis on hyvä fiilis ja olo rentoutunut.
Etsiessäni taustamateriaalia teistä kohdalleni osui myös porin murteella tehty haastattelu, joka oli kyllä inside-huumorinkin asteikolla aika sekopäistä tavaraa.
- Heh heh. Olikohan se...se oli varmaan Tulvan haastattelu, kaverin tekemä. Olemme itse asiassa puhuneet, että sille voisi tulla jatkoakin joskus. Oli se aika hämmentävä sessio. En kyllä tiedä onko se pelkästään hyvä juttu, jos puretaan porin murteelle. Kyllä kirjakieli on taitaa olla nätimpää.
Ainakin jääkiekkopiireissä Porin ja Rauman välillä on ikiaikainen vastakkainasettelu. Voisiko Disco Ensemble kuvitella esittävänsä koskaan mitään mystisellä rauman kielellä?
- Rauman kielellä? Rauuman giälellä (venyttää naurahtaen)...meillä on kyllä hyvät suhteet Raumalle. Siellä on paljon sellaista jengiä, joka tulee aina Poriin asti keikalle, paljon frendejä skeittauksen tiimoilta. Eli henkilösuhteet on kunnossa. Minulla on juuri itse asiassa tällainen retromallinen Ässät-kaulaliina päällä ja jääkiekossa Ässät-Lukko on kyllä kohokohta, joka pitää aina voittaa. Muuten Rauma on ihan mainio paikka.
Ette enää asu Porissa. Jollakin tavalla kaupungin ilmapiiri on varmasti kuitenkin edelleen läsnä musiikissanne.
- Totta kai. Kyllä se vaikuttaa, Porissa on ollut aina tosi omalaatuinen musiikkiskene. Dingo nyt oli tietysti oma juttunsa, mutta vallankin nyt kaupungista on siinnyt tosi erikoista kamaa. Magyar Posse, Circle...on se Porin meininki ja vallankin Anniksen kulttuurikeskus, jossa meillä oli treenikämppä. Siellä on tosi erityinen ilmapiiri ja kyllä ne fiilikset sieltä tunnistaa.
Kahdenlaisen kehityksen pyörteissä
Kuten sanottua, Disco Ensemble on ehtinyt olla kuvioissa jo suhteellisen kauan mukana. Miten musiikkimaailma on teidän bändinne näkökulmasta muuttunut vuosien varrella?
- Jaa-a, kyllä se on mennyt omalla tavallaan aika huolestuttavaan suuntaan jos miettii musiikki- ja radiokulttuuria yleisesti ja sitä mitä julkaistaan. Voisi sanoa, että meidän näkökulmastamme kehitystä on kahdenlaista: kun oma bändi on keikkaillut enemmän ja enemmän niin meidän osamme piireistä Suomessa on koko ajan kasvanut, mutta yleinen kehitys on mennyt kauhistuttavaan suuntaan. Eihän radiota pysty nykyään kuuntelemaan lainkaan. Pienten piirien bändit ovat yhä enemmän pienten piirien suosikkeja ja isolla rahalla tehdyt pyörivät omassa sarjassaan. Miedänkin tapauksessamme on ollut pientä vetoa ylöspäin, mutta ei sitten kuitenkaan. Äh, minusta tuntuu että selitän ihan kummallisia.
Et ollenkaan. Ainakin asia tuntuu selkeästi tuottavan sinulle harmia – etkä suinkaan ole ainoa.
- Noh, varsinkin nyt kun Moon-tv meni konkurssiin ei ole mitään väylää jolla pienet bändit pääsisivät kuuluville. Radio Helsinki on tietysti, mutta sekin kuuluu vain täällä eikä sielläkään ihan kaikkiruokaisia olla. Eikä nettikään ole kaikkivoipa, kun pistät biisin sinne niin ei sitä nyt heti soiteta jenkeistä ja pyydetä levyä tekemään. Tuntuu, että aloittelevalle bändille henkireiät ovat aika vähissä, koska keikkailu on kohtalaisen vaikeaa jos ei ole edes jonkinlaista julkaisua ulkona. No, kyllä nyt keikalle aina pääsee, mutta pitäisi saada myös sellaista ketjua aikaan, jossa asiat ruokkivat toisiaan: tulee julkaisu, se ehkä soi jossakin, sitten joku tekee videon jne. Ja tällä hetkellä tuollainen on Suomessa mahdotonta. Pitää joko olla iso levy-yhtiö tai vuosien keikkailu takana ja rakentaa niiden kautta.
- Kyllä se harmittaa kun Suomessa on ihan helvetin hyviä bändejä, mutta ehkä ne paskimmat ovat esillä mediassa. Toki asiasta voi olla montaa eri mieltä mikä on paskaa, mutta ajatuksena ja henkilökohtaisesti se menee kyllä juuri noin. Otetaan vaikka joku Magyar Posse, joka on aivan maailmanluokan tavaraa, käsittämättömän hienoa musiikkia ja silti edelleen ihan marginaalissa. No, tuurikin tietysti vaikuttaa asioihin.
Mikä on omalla kohdallasi hienointa musiikintekemisessä?
- Kyllä se on se itse soittaminen, suoranainen pakko. En yksinkertaisesti pysty olemaan ilman.
Kuinka itse aikoinaan ajauduit musiikin pariin, valitsit juuri musiikin ilmaisumuodoksesi?
- Siitä on kauan aikaa ja nimenomaan ajautumisesta voisi varmaan puhua. Into on kasvanut pikku hiljaa koko ajan. Ensin soittaminen oli toki räpellystä, mutta pikku hiljaa nälkä on kasvanut. Nykyään olen ihan hermoraunio jos ei viikkoon ole keikkaa tai treenejä. Pakko purkaa asioita on se juttu, josta kaikki lähtee. Levyjen tekeminen ja se, että joku kuuntelee ovat plussaa siihen päälle.
Kuinka kuvailisit Disco Ensemblen musiikkia sellaiselle, joka ei ole sitä kuullut?
- Enköhän sanoisi vaan että punkrockia, siinä tulisi sopivan maanläheinen rajojen veto. Pieniä muotoseikkoja siellä on suuntaan ja toiseen, mutta kyllä se punkista lähtee kuitenkin.
Minkälaisia tavoitteita teillä vielä on?
- Aina pitää tehdä parempia biisejä. Ja kyllä musiikillista intoa kehittää omaa juttuamme eteenpäin ja yritystä pistää aina paremmaksi riittää. Seuraavan levyn teosta tulee varmaan ihan kauhean vaikeaa, koska rima on korkealla emmekä haluaisi jättää enää mitään sattuman varaan. Työnteon suhteen meillä on kunnianhimoa vaikka jaettavaksi.
Mitä musiikkia muuten olet itse kuunnellut viime aikoina?
- Paraikaa tehokuuntelussa on australialainen Love of Diagrams. Se oli täällä keikallakin hiljattain, mutta en päässyt sinne. Onneksi sain levyn, joka on aika siistiä vedätystä. Myös Mars Voltan levy on ollut lähiaikoina aika paljon soitossa, se on aikamoinen aarrearkku vaikka onkin aika hämmentävä paketti.
Haastattelupäivän iltana poimin kirjastosta mukaani joulukuun Suen, jossa Viper Ethics valittiin toimittajien vuoden kotimaiseksi levyksi CMX:n, Kotiteollisuuden ja monien muiden vakiintuneiden nimien ohi. Valintaa voi pitää melkoisena yllätyksenä, minkä lisäksi se on yhdenlainen osoitus Miikka Koivistonkin painottaman pitkäjänteisen työn ja maanläheisen asennoitumisen puolesta. Siitä siis kaikki nuoret soittajat yöbusseihin inspiraatiota hankkimaan! Voi myös vain toivoa, että Disco Ensemblelle järjestyisi tulevaisuudessa mahdollisimman paljon keikkoja - jos ei muuten niin ainakin sen vuoksi, että Miikka Koivisto pysyisi raiteillaan eikä joutuisi vallan henkipatoksi.
