Waltarin Unplugged Show oli Helsingin Factoryssa tarjolla alle torihintojen ja rajatulle määrälle yleisöä. Ratkaisu tuntui ennen keikkaa varsin oudolta, onhan Waltari täyttänyt kevyesti sellaisia paikkoja kuin Oopperatalo, Tavastia, Lutakko ja lukuisia ulkomaan areenoita. Keikalla vallinnut intiimi tunnelma toi kuitenkin illalle aivan uuden merkityksenn vaikkei tilaratkaisu ollutkaan täysin onnistunut ja "halvalla menee"-tarjonnassahan ei koskaan ole mitään vikaa.
Bändin saapuessa lavalle intoutui joku yleisöstä huutamaan "Antaa palaa". Tähän bändin laulaja Kärtsy Hatakka vastasi, että tänään ei täällä tuollaisia puhuta, tänään ei tosiaankaan anneta palaa, tänään ei kenelläkään saa pulssi nousta liian korkealle. Kärtsyn mukaan tänä iltana otetaan rennosti ja rauhallisesti. HuiHai! Moista rypistystä en ole nähnyt aikoihin edes paatuneempien deathmetallistien ympyröissä.
Waltari soitti keikkansa unplugged-kokoonpanolla mikä tarkoitti sitä ettei kitaran varressa nähty tänään Roope Latvalaa vaan vanha Waltari-kepittäjä Sami Yli-Sirniö. Illan aikana kuultiin ilman piuhoja-versioina niin death-ja speedmetallia, humppaa, discoa, rockabillyä kuin valssiakin. Yleisö oli aika-ajoin suorastaan hurmoksessa ja jos vain tila olisi antanut myöten olisi tanssiperformansseja varmasti nähty enemmänkin.
Kipeimmät unplugged -versiot bändi oli saanut aikaiseksi varhaisista deathmetal-kappaleistaan. Meininki oli ajoittain suorastaan sairasta Kärtsyn ja Samin öristessä akustisten riffien ja rumpukompin päälle. Myös uudemmat kappaleet kuten Connection, Back To The Bottom, Broken Bizarre ja Atom Angel kuulostivat todella metkalle. Kärtsyn vokaaliosuudet kohosivat aina falsettiin asti hänen matkiessaan Back To The Bottomin naisvokaaleja ja deathpläjäyksissä äänet tuntuivat tulevan täysin maan alta tai viemäristä.
Illan aikana kuultiin myös kaksi erittäin mielenkiintoista cover-ratkaisua. Toinen oli Ismo Alangon Rakas rämä elämä englanniksi käännettynä ja toinen oli Madonnan Vogue discon ja deathmetallin perverssinä sekoituksena.
Kärtsy vastasi ehkä kaikkien aikojen legendaarisimmasta lavaspeakista. Keikan loppupuolella mies yhtäkkiä ilmoitti bändin siirtyvän Factoryn backstagelle (jota ei ole). Kun yleisö katsoi suu auki paikallaan istuvia muusikoita Kärtsy sanoi: No niin, me ollaan nyt backstagella ja teidän pitää taputtaa meidät takaisin lavalle ja näin tapahtui. Kun bändi saapui "takaisin" Kärtsy kertoi, ettei hän enää moneen vuoteen ole ymmärtänyt koko "poismeno-takaisintulo manööveria".
Pitopaikkana juuri tälle konsertille Factory ansaitsee pienen miinuksen. Waltarin keikka olisi vaatinut estotonta joraamista, mutta tuolien ja pöytien aiheuttaman ruuhkan vuoksi se oli mahdotonta. Headbangerin täytyi tyytyä tuolin hajoittamisyritykseen hytkytessään estottomasti istualtaan.
Keikan jälkeen täytyi vain ihmetellä mistä sienistä tai mielen syövereistä Waltari näitä ideoitansa ammentaa. Toivottavasti jälkimmäisistä. Bändi on tehnyt vuonna -86 alkaneen uransa aikana materiaalia täysin laidasta laitaan pysyessään samalla kuitenkin uskottavana rockyhtyeenä ja armottomana keikkakoneena. Mitä seuraavaksi? Metallioopperaa, klassista orkesterimusiikkia, joikaamista ja monta muuta on jo kokeiltu. Onko seuraavaksi vuorossa kenties Waltari-musikaali tai koko illan musiikkielokuva?
yle.fi/pop 
