Takiainen on kulkenut bändinä kivisen tien huolimatta siitä, että kuluvan vuoden huhtikuussa julkistui vasta bändin ensimmäinen kokopitkä, Alasti. Pari vuotta aiemmin bändin kokoonpano muuttui edellisen laulajan Johannan poistuessa yhtyeestä ja uuden rumpalin istuttua kapuloiden varteen. Bändi keräsi vastoinkäymisistä huolimatta demoaikanaan suosiota niin keikkarintamalla kuin vuoden 2003 Ääni ja Vimma -kisan voiton myötä ja viime vuoden loppukesästä Takiainen allekirjoitti levytyssopimuksen Johanna Kustannuksen kanssa. Nyt häijy naiskolmikko on tuottanut rehellisen ja konstailemattoman, mutta samalla nimikkokasvinsa tavoin tarttuvan pitkäsoiton. Meteli.net tavoitti yhtyeen laulaja-basisti Katrin.
Alasti on haastatteluhetkellä ehtinyt olla ulkona miltei kuukauden ajan. Katri kertoo bändin saaneen albumista sekä positiivista että negatiivista palautetta, tosin hänen korviinsa enemmän positiivista. Tämä voi Katrin mukaan tosin johtua siitä, etteivät ihmiset uskalla sanoa hänelle suoraan päin naamaa mitä ajattelevat. Musiikkimedioiden arviot ovat olleet hyvin vaihtelevia, joissakin on esimerkiksi sanoituksia moitittu ja toisissa taas hehkutettu. Monista muista debyyttialbumeista poiketen Takiaisen tuotoksella on paljon ennen julkaisemattomia raitoja, vaikka bändi onkin tuottanut suhteellisen ahkerasti myös demoja.
- Nyt ihan viime tingassa teimme demon, jolla oli Katkaise, Ihollasi ja Tiikeri. Ei kai muita olekaan niiden lisäksi julkaistu aiemmin kuin Ime kuiviin. Seuraavan sinkun b-puolelle tulee M.O.S.S.A.A., joka on ilmestynyt Reikä-demolla.
- Tossa on kyllä paljonkin vanhoja biisejä, mitä ei ole aikaisemmin julkaistu. Vanhin biisi on vuodelta -99. Se näkyy noissa arvosteluissa. Niissä on usein arvosteltu juuri vanhimpia biisejä, jotka tehdessään sanoittaja oli ehkä 15-16 -vuotias. Eihän arvostelija tietysti voi tietää sitä.
Demoaikoina Takiaista verrattiin usein Apulantaan, mikä varmasti johtui pitkälti tyttöjen itse mainittua kyseisen yhtyeen puhuessa omasta bändistään. Levyn myötä vertailut ovat siirtyneet mm. Saraan ja Maj Karmaan. Merkitsevätkö nämä yhtyeet teille jotain?
- Meistä kukaan ei kuuntele niitä kovin paljon, tietoista vaikutteiden hakeminen ei ainakaan ole ollut. Kitaristi tosin kuuntelee Maj Karmaa. Apulanta-vertaus on aika mennyttä nykyään, eikä me alun perinkään Apulannasta varsinaisesti inspiroiduttu vaan ensimmäinen keikka ikinä, jonka bändin jäsenet sattuivat näkemään oli Apulanta. Lapissa ei hirveästi bändejä käy ja jotain 16-vuotiaana ensimmäisen kerran bändin näkeminen teki vaikutuksen.
Itse olin hyvin yllättynyt jonkun toimittajan kutsuessa teitä "suomalaisen nu-metallin uudeksi aalloksi".
- Mä myös. Kyllähän esimerkiksi System Of A Down on loistava ns. nu-metal -bändi. Mutta nu-metallista tulee aina ensimmäisenä mieleen Limp Bizkit ja Linkin Park, joten nimikkeestä tulee fiilis, että o-ou. Mä en itse koe musiikkiamme lainkaan sellaisena.
Maj Karmaan palatakseni ymmärrän siinä mielessä vertailun, että biiseissä kuten Tiikeri ja Tanssi on hyvin samantyyppiset bassolinjat kuin MKKK:lla. Vertauksia saattaa toki tulla johtuen myös Ylpön suunnittelemista kansista, joissa tyyli on samanlainen kuin Saran kansissa kuten myös värimaailma.
- Mä olen otettu, koska V.V.V on hyvä basisti ja mä olen aika surkea. Itse en ole huomannut tuota, mutta ei kai sitä voikaan huomata. Ei kerrota V.V.V:lle, koska se ei saata pitää vertauksesta, Katri nauraa.
- Pidän Ylpön taiteesta. Kannet ovat aika maanläheiset, meillä vielä vähän enemmän, koska ne ovat piirretyt.
Onko teille tuttu kanadalaisorkesteri Kittie? Minusta teidän metallisessa puolessanne on samantyyppistä tunnelmaa.
- Tuo tulee aina välillä esiin. Olen joitain biisejä joskus muutamia vuosia sitten kuullut, mutta toiset tytöt eivät varmaan edes tiedä koko bändiä. Minusta siinä on samaa se, että tytöt soittavat rankkaa musiikkia. Ne ovat kai enemmän nu-metallia kuin me.
Alasti on tunnelmaltaan hyvin kylmä ja kyyninen albumi, vaikka ironisia sävyjäkin voi löytää. Levy ottaa luulot pois kuulijaltaan heti avausraidalla, sillä Saatanan sikiö on varmasti albumin raainta osastoa. Ensimmäisellä kerralla kuultaessa kappaletta suorastaan pelästyy, vaikka tietäisikin mitä Takiaiselta odottaa.
- Se on hyvä reaktio. Biisi on kyllä tullutkin kylmänä ja kyynisenä hetkenä. Se lähti kehittymään niistä tunnelmista ja fiiliksistä, mitä biisiä tehdessä koki ja toivottavasti lopputuloksessakin kuulee sen alkuperäisen tunnelman.
Katrin ääni vain korostaa albumin kylmää tunnelmaa. Neidon äänessä on monelle suomalaiselle naislaulajalle tuntematonta aggressiota ja voimaa. Tätä korostaa laulajan hieman erikoinen lausuntatapa sekä se, että laulut tulevat musiikin päälle ikään kuin tyhjiöstä. Katri kertoo tyhjiön tunnun muodostuvan siitä, ettei bändi käyttänyt esimerkiksi kovinkaan paljon kaikuja. Bändi halusi laulun monissa biiseissä selkeäksi ja paljaaksi ilman efektejä. Katri lisäsi tehtäviinsä basson lisäksi myös laulajan pestin bändin kokoonpanon muuttuessa. Tuolloin sai suuntansa myös Takiaisen nykyinen musiikillinen muoto.
- Me ollaan vasta nykyisen rumpalin kanssa soitettu ns. raskaampaa musaa. Rumpalinvaihdos oli aika merkittävä asia musiikkityylin muutoksessa.
Itse näin Takiaisen livenä vanhalla kokoonpanollaan vuoden 2001 Nummirockissa. Tuolloin ihastuin hieman hullunkuriseen Pentti-kappaleeseen ja olin miltei pettynyt, ettei se sisältynyt debyytille.
- Hauska biisihän se on, mikäs siinä. Hauska sitä oli soittaakin, mutta ei kyllä enää ikinä, Katri nauraa.
Tarttuu talossa ja puutarhassa
Paitsi kylmää räimettä, löytyy Alasti -albumilta myös pop-mausteita. Ne eivät kuitenkaan lisää albumille positiivista henkeä, vaikka niissä on hyvinkin iloisia säveliä.
- Eikös Tanssi ole suht iloinen? Itse en näe albumia hirveän synkkänä, mutta kaikki muut ovat sanoneet päinvastaista. Kyllähän se synkkä on jos ajattelee miten ilottomissa hetkissä biisit ovat syntyneet. Ne hetket ovat usein täynnä angstia tai surua, en aloita biisintekoa onnellisena.
Orja on oikeastaan biiseistä ainoa, jossa minun mielestäni ironia on ilmiselvää, vaikka biisin voi kuulla myös synkkänä. Siinähän myös melodia on kaikista popahtavin, joten luulisi biisin toimivan tanssittavasti myös keikoilla.
- Se koko biisi on ihan vitsi, soitimme sitä huvikseen treeniksellä ja naureskelimme, että kai tällaistakin voi vetää. On huvittavaa, että ihmiset kuulevat sen synkkänä kappaleena. Sanat varsinkin on kirjoitettu ironiseen sävyyn naureskellen itselleen ja muille, vaikka niissä on kyllä totuuspohja omassa elämässä. Kyllä jengillä näyttää olevan sen kanssa ihan hauskaa myös keikoilla.
Takiainen ehti soittaa kaikkia albumin kappaleita keikoilla jo ennen levyn julkaisua. Katri kertoo jokaisen biisin toimivan myös livenä. Hän myöntää itse pitävänsä bändistään enemmän livenä kuin levyllä. Tälle hän on saanut tukea myös yleisön kommenteista, keikalla toteutuu kiinteämmin Takiaisen oma juttu.
Bändin uudemmissa kappaleissa on myös liveä ajatellen mukavasti vaihtelua, eivätkä kaikki biisit toista radioasemilla tauotta möykkäävää hiljaa-kovaa-hiljaa-kovaa-hiljaa-hiljaa-kovaa -rakennetta. Väite saa Katrin kritisoimaan radiosoittoa.
- Radioissahan ei edes nykyään soi hiljaa-kovaa-hiljaa-kovaa vaan hiljaa-hiljaa-hiljaa kun kaikki on kompressoitu viimeisen päälle häiriöttömäksi. Perinteistä rakennetta meilläkin on vanhemmissa biiseissä. Esimerkiksi Riittää on rakenteeltaan hyvinkin perinteinen ratkaisu.
Vaikka yhtyeen sanoitukset ovat pitkältä aikaväliltä ja sanoitukset eri ihmisiltä kuulostavat ne silti pitkälti samalle levylle tehdyiltä. Lyriikoita ei kuitenkaan ole painettu levyn kansilehtiin, onko tähän jokin erityinen syy?
- Mä en pitäisi siitä, että ihmiset lukisivat niitä kuuntelematta musiikkia. Meidän bändissämme jotenkin musiikki itsessään ja tunnelma, jonka siitä saa on jollain tasolla sanoja tärkeämpää. Varsinkaan kun meidän sanat eivät ole mitään kirjallisuutta vaan tukevat musiikkia. On tietysti satoja bändejä, joilla on itsessäänkin toimivaa lyriikkaa, mutta meillä se ei ole niin. Kyllä me ehkä jossain vaiheessa laitetaan niitä nettiin.
Katkaise on hieno ja jylhä päätös albumille. Tunnelma kappaleen jyhkeässä instrumentaalikohdassa on yksi albumin hienoimpia hetkiä. Kuinka toteutatte biisin keikoilla, soitatteko versiota ilman selloja vai käytättekö taustanauhaa?
- Emme käytä taustanauhoja, vedetään se toisenlaisena sovituksena. Instrumentaaliosan jyhkeä tunnelma on täysin Max Liljan taiteilua. Sellot ovat kyllä hienot, pidän itsekin niistä.
Henkilölle, jolle Takiainen ei ole ennestään tuttu suosittelen lämpimästi vierailua yhtyeen kotisivuilla. Sivut ovat täynnä humoristisia yksityiskohtia kuten viileästä promolinjasta poikkeavia kuvia tai "Uivelo", sivujen oman samoiluoppaan maskotti. Myöskään bändistä kertovia tekstejä ei ole pakotettu turhan vakavamielisiksi. Kuka teillä vastaa sivujen ylläpidosta?
- Se on meidän Tassu-orja Kemijärveltä. Se ylläpitää niitä ja keksii kaikki hauskat jutut. Tätä ei ole tarkoitus ottaa liian tosissaan ja jos ei huumoria löydä meidän musiikista niin löytää ainakin nettisivuilta, Katri nauraa.
Levynjulkaisun myötä Takiaisen kalenteriin on ilmaantunut myös entistä enemmän keikkoja. Kesällä bändin voi nähdä esimerkiksi Down By The Laiturissa, Raumanmeren juhannuksessa, Karmarockissa ja Työväen musiikkipäivillä.
