Yhä useampi tietää jo, että Hidria Spacefolk ei ole uusi new age-uskonto vaan helsinkiläisbändi, jonka villiin instrumentaalikeitokseen on sekoitettu elementtejä niin progesta, maailmanmusiikista kuin trance-pohjaisesta konemyllytyksestäkin. Kitaristi Mikko Happo vastasi Meteli.netin puheluun.
Hidria Spacefolkin musiikki soljuu vastustamattomana virtana, jonka mukaan tempautuessa yksittäisten kappaleiden rajat hämärtyvät. Kuinka paljon kappaleissa on improvisaatiovaraa esim. keikoilla?
- Kaikki kappaleet on kyllä ihan harkitusti sävelletty, mutta keikoilla annamme itsellemme toki mahdollisuuden muutella biisejä ihan miten päin vaan. Homma säilyy mielenkiintoisempana niin. Saatamme venyttää jotakin tiettyä osaa, jos tuntuu siltä, että nyt jengi jorailee juuri sopivasti. Annetaan porukan fiilistellä rauhassa. Se on samalla myös vuorovaikutusta yleisön kanssa.
Olettekin tunnettuja melkoisen villinä livebändinä. Kiivaan tunnelman ja vapaasti liitävän musiikin aikaansaamiseksi itse bändin täytynee olla melkoisen symbioottisella yhteisymmärryksen tasolla.
- Pitäähän siinä olla koko ajan valppaana, jos joku lähteekin keksimään lennossa jotakin uutta. Mutta soittamisen hetki on luova prosessi ja näin se toimii meillä.
Tehän soitatte alkuperäisellä kokoonpanollanne edelleen, mikä kertoo myöskin yhteenhitsautumisen asteesta.
- Perusviisikko on sama edelleen. Kuudensia jäseniä meillä on ollut kahteenkin otteeseen; yhdessä vaiheessa oli huilisti, mutta hänen motivaationsa ei riittänyt tähän hommaan. Sitten jonkun aikaa oli perkussionisti, mutta hänestäkin päätettiin luopua, jotta muu bändi pysyisi kasassa. Tämä kokoonpano on ilman muuta tärkeä pohja. Studiossahan me olemme käyttäneet paljon vierailijoita, on ollut ystävämuusikoita soittamssa selloraitoja, marimboja ja vastaavia. Laulajakin saattaa tulla jossakin vaiheessa kylään, mutta kaikki musiikilliset ratkaisut tulevat meidän viiden kautta.
Ulkomaankuvioitakin olette päässeet jo maistamaan.
- Joo, olemme käyneet soittamassa Hollannissa ja Tanskassa, ja viime syksynä soitimme jenkeissä Nearfestissä, joka on yksi suurimmista ja merkittävimmistä progefestareista siellä. Paikalla oli 1500 ihmistä, ja jengi kyllä taputti ja hurrasi meidän meiningillemme ihan kunnolla. Olisi kyllä mahtavaa päästä vaikka sinne uudestaan. Eihän se progeskene siellä ole maailman suurin, mutta silti se on paljon isompaa kuin täällä. Tavoitteemme ei ole kuitenkaan jäädä pelkäksi marginaalibändiksi. Koetamme ehdottomasti tavoittaa myös suurempaa yleisöä, vaikka se ei olekaan mikään itsetarkoitus.
Mielenkiintoinen ja sinänsä ihan tervetullut näkemys. Indiebändeillähän on usein niin idealistiset johtoteesit, että menestystä ei ainakaan myönnetä haaveeksi.
- No, minä en ainakaan pistäisi yhtään pahakseni sitä, että nousisimme ainakin omassa genressämme tunnetuksi muuallakin kuin Suomessa. Alkuvaiheessahan tuo maailmanvalloitus vielä on, mutta olisi hienoa, jos saisi vaikka maailmalla Ozric Tentaclesia, Hawkwindia ja vastaavia diggaavat kuuntelemaan myös meitä. Niihinhän meitä on usein verrattukin. Mutta jos ajatellaan vaikka 22-Pistepirkkoa ja Fleimareita, ovat ne lyöneet omalla sarallaan itsensä tosi hyvin läpi, ne tiedetään ympäri maailmaa. Jotakin vastaavaa toivoisin myös meiltä.
Näkisin sen kohdallanne aivan mahdolliseksi, vaikka haastetta piisaakin.
- Kunhan vain saisimme apuvoimia jostakin. Meillähän ei ole minkäänlaista manageria, sellaista henkilöä, joka koordinoisia tätä hommaa ja pitäisi yhteyttä eri tahoihin koko ajan. Me olemme kuitenkin vain muusikoita, ja oma osaaminen markkinointiin sun muuhun on aika rajallista. Sitä varten olisi mukavaa, että olisi joku, joka kokisi bändin omakseen ja auttaisi meitä eteenpäin. Mielellään tietenkin sellainen henkilö, johon voisi luottaa. On aina vaara tulla kusetetuksi, jos ottaa väärän tyypin.
Jotkuthan ns. vaikeamman musiikin edustajat ovat vilauttaneet pirun suuntaan pikkusormea ja huomioineet kaupallisemmat näkökohdat laittamalla vaikkapa levylle yhden lyhyemmän, helpommin omaksuttavan biisin.
- Ovathan meidänkin biisimme lyhentyneet koko ajan, ja seuraavalla levyllä saattaa hyvinkin olla radioonkin sopiva kappale. Kyllä me koetamme koko ajan kehitellä uusia juttuja, pikku hiljaa musiikkia tehdessä oppii miten homma toimii muutenkin tässä bisneksessä. Liikaa emme ole halunneet kikkailla koskaan, vaikka emme menekään siitä mistä aita on matalin. En silti yhtään pistä hanttiin mainitsemasi kaltaisiakaan vaihtoehtoja. Voisi sitä jotenkin koettaa kosiskella tekemällä vähän yksinkertaisempia biisejä - mutta tietysti sillä ehdolla, että Hidria-meininki säilyy, ettei aleta tehdä mitään dancehuttua tai eurohumppaa. Jos tekee mieli tehdä muunlaisia juttuja, ne voi toteuttaa toisella nimellä ja monella meistä onkin myös muita projekteja. Esim. itselläni on Jericho Fuzz, jossa saan toteuttaa rokki-intohimoani.
Toisaalta voisi olla mielenkiintoista kuulla jotakin ihan toisenlaista, mutta kuitenkin Hidria-estetiikalla toteutettua musiikkia.
- Sellaista emme ole kyllä hirveästi kokeilleet. Emme ole myöskään soittaneet liiemmin covereita, koska olemme ohjautuneet niin vahvasti omaan suuntaan. Gongissa soittaneen Steve Hillagen yhtä soolobiisiä, Searching For The Sparkia, olemme kyllä soittaneet livenä silloin tällöin, siinä meillä on ollut vokalistikin vierailemassa. Olemme tosin viime aikoina miettineet, että covereita voisi soittaa enemmänkin.
Minkälaisessa tilanteessa tai ympäristössä musiikkinne toimisi omasta mielestäsi parhaiten?
- Hmm. Mihinköhän sitä suosittelisin? No, taustamusiikiksi sen voi pistää ihan milloin vain. Ja meidän musiikkiahan kuuntelevat kaikenlaiset hipit ja hörhöt, joten sanotaanko näin, että jengi on saanut kauttamme aikamoisia sisäavaruudellisia kokemuksia. Bilemusiikiksi tämä sopii tietysti oivallisesti, kun mukana on myös tanssimusiikillista puolta.
Mainitsit tuon taustamusiikki-aspektin, ja tietyssä mielessä ainakin tottumattoman kuulijan korviin musiikkinne saattaa kuulostaa katkeamattomalta, biisejä sisältämättömältä ja samalla myös hieman hahmottomalta soljunnalta.
- Kyllä meidän jokaisessa biisissä on silti oma juttunsa. Tietysti kun samat tyypit tekevät yhdessä musiikkia, tulee siihen tiettyä omaa tyyliä. Mutta kappaleet saattavat kuulostaa ulkopuolisista samalta, jos ei tiedä tämäntyylisestä musiikista hirveästi. Samalla tavalla minun mielestäni monet 4/4 -perusrokkibändit tai mitkä tahansa hevibändit kuulostavat ihan samalta, vaikka niin ei ole tyypille, joka on vihkiytynyt siihen genreen. Vasta perehtyneet huomaavat ne nyanssit ja biisien erot selvemmin.
Hidrian syntyhistoria on mielenkiintoinen: bändinne kasasi ikään kuin itse itsensä jäsenten osuessa asumaan Hiidenlinna-kommuuniin 90-luvun lopulla.
- Joo, Hiidenlinna sijaitsee Lohjalla. Asuimme vuokralla isossa talossa, ja meillä oli treenikämppäkin samassa paikassa. Siellä jammaillessamme huomasimme, että meillä oli aika paljon jamiralleja kasassa. Sitten vuoden 2000 syksyllä saimme ensimmäisen keikan, minkä johdosta biisejä piti ryhtyä pohtimaan tarkemminkin, miettimään mikä voisi olla alku ja mikä loppu. Niiltä ajoilta bändiin jäi kuitenkin improvisaatiomeininkiä, joka onkin tavallaan koko tämän homman suola. Me olemme bändi, jossa jokainen antaa omalla persoonallaan panoksensa ja kokemuksensa. Siitä ydinajatuksesta syntyy omanlaisensa keitos, Hidria-soppa.
Millä tavalla taustanne trance/goa-skenessä on vaikuttanut musiikkiinne?
- Kaikki lähti siitä, että vietimme aikoinaan aikaa niissä bileissä ja kyllä niissä tulee käytyä silloin tällöin vieläkin, vaikkemme olekaan niistä enää niin innostuneita kuin ennen. Ne ovat jotenkin jämähtäneet siihen samaan meininkiin, samaan formaattiin uv-valoineen ja samoine seinädekoraatioineen. Mutta olemmehan me itsekin järjestäneet klubisaralla bileitä joskus.
Joskus aiemmin olette tuumineet, että pyritte ennen kaikkea vapaaseen liitoon ja ajatukseen. Kuinka lähellä tuo tavoite tuntuisi olevan nyt kolmen julkaisun jälkeen?
- Kyllä me koemme oikeasti, että nyt se juttu alkaa löytyä, että alamme päästä asioiden ytimeen. Vasta alkutaipaleellahan me olemme tämän bändin kanssa, mutta koko ajan pääsemme syvemmälle. Koko ajan on myös entistä helpompi tehdä biisejä. Luova prosessi ei ole yhtä vaikea kuin joskus aiemmin.
Minkälaiseen mielentilaan vaivutte soittaessanne? Onko esim. sellaisia päiviä, että Hidria-olotilan saavuttaminen ei onnistu?
- On totta, että musiikin tekeminen ja soittaminen on meille syvä henkinen kokemus, ja aina se ei kyllä luonnistu. Se voi olla vaikeata vallankin, jos arkielämä ei ole kunnossa kuten aina ei tietenkään ole. Suurimmaksi osaksi pyrkimyksenä on kuitenkin, että unohtaisimme omat jutut ja kaiken muun mitä ympärillä tapahtuu, kun saavumme treeneihin. Parhaimmillaan saammekin kiinni sellaisia korkeamman tietoisuuden tasoja, että musiikki vain tulee ja itse toimitaan vain vastaanottimina sille kaikelle.
Viimeisimmän Balansia-albuminne yhdessä biisissä soittaa muuan Andy McCoy. Kuinka rock-veteraani päätyi levyllenne?
- Joo, Andy soittaa Pajas-biisissä slide-kitaraa. Mike (Monroe, toim. huom.) ja Andyhan ovat suuria Hidria-faneja. Me miksasimme edellistä Symbiosis levyämme Suomenlinnassa samalla studiolla, jossa Hanoi Rocks oli tekemässä comeback-levyään ja fiilistelimme yhdessä jo silloin. Ja nyt kun teimme Balansiaa, Andy oli taas hengailemassa studiolla. Vierailu tapahtui ihan fiilispohjalta sen enempää suunnittelematta. No, en minä tiedä kuinka paljon ne meistä oikeasti diggaavat, ehkä niitä kiinnostaa vain tapamme tehdä musiikkia tai ylipäätään se, että Suomessa tehdään jotakin ihan erilaistakin.
Balansian pressitiedotteessa hehkutettiin itseoppineisuutta olennaisena osana Hidriaa.
- Siitä en kyllä ole samaa mieltä. Minä ainakin olen opiskellut musiikkia, ottanut kitaratunteja ja ollut mm. Pop & Jazz -konservatorion aikuisosastolla teoriaa opiskelemassa. Se on kyllä totta, että ne ovat olleet vain neuvoa-antavia paikkoja ja suurimman osan olemme opiskelleet itse. Muiden kanssa soittaminen ja oppiminen ovat olleet minulle kaikkein antoisinta ja sieltä olen myös oppinut enemmän kuin yhdeltäkään teoriatunnilta.
Musiikkinne perusteella tulee väistämättä sellainen olo, kuin olisitte itsekin esoteerisiin asioihin perehtyneitä mystikoita.
- No, kyllähän pientä mystiikkaa pitää olla. Eihän sitten olisi kivaa, jos tietäisi kaiken. On mukavaa, että maailmassa on mystisiä ajatuksia ja fiiliksiä. Maailma on kuitenkin avara paikka, josta kannattaa ottaa vastaan kaikki mitä se antaa. Kannattaa miettiä ja funtsia, että jokainen hetki on elämisen arvoinen. Onhan tässä bändissä kullakin omat henkiset näkemyksensä maailmasta, on reissattu ympäri maailmaan ja vastaavaa. Osaltaan ne seikat tietysti edelleen vaikuttavat, mutta nykyään musiikki on siltikin se tärkein juttu.
Pyrkiikö Hidria Spacefolk siis musiikillaan ja olemassaolollaan valottamaan edes osaa maailman mysteereistä vai tuomaan niitä vielä lisää?
- Varmaan molempia. Jollekulle saattaa valjeta jotakin musiikkimme kautta, toiselle se saattaa taas esittää kysymyksiä. Tämä musiikki toimii todellakin molempiin suuntiin: se vie ylös ja alas. Ja sisään ja ulos...
Kas niin. Kaikki luotettavat ja aikaansaavat managerinalut muistakoot ottaa yhteyttä bändiin!
yle.fi/pop 
