Hämeenlinnalainen Pain Confessor on noussut nopeasti laajemman yleisön tietoisuuteen tarttuvalla yhdistelmällään thrashahtavaa paahtoa ja melodista, Göteborg-sukuista deathia yhdistelevällä metallillaan. Vuonna 2002 perustettu yhtye julkaisi alkusyksystä debyyttialbuminsa Turmoilin, joka näin vuosiäänestysten aikaan on saanut runsaasti kiitosta niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin. Meteli.net otti asiakseen selvittää hieman lisää bändin anatomiasta. Kysymyksiin vastasi yhtyeen solisti Make.
Teillä on ollut aika vauhdikas vuosi kun ajattelee, että bändi on perustettukin vasta kaksi vuotta sitten. Lake Of Regret -sinkun ensimmäinen painos myytiin loppuun kahdessa päivässä ja keikkojakin teillä on riittänyt mukavaan tahtiin.
- Itsekin ollaan oltu yllättyneitä, kuinka hyvin porukka on ottanut meidät vastaan. Ehkä osasyy nopeaan kehitykseen on, että ollaan treenattu niin paljon. Jossain vaiheessa oma usko tähän juttuun alkoi olla hyvin vahva, sitten vaan laitettiin hanaa enemmän. Onhan se hauskaa katsella ja kuunnella kun porukka tykkää niin kovasti. Esimerkiksi eräiden metallilehtien kriitikot ovat nyt listanneet meidät vuoden parhaimpien listoille, onhan se imartelevaa päästä samaan kastiin mm. Diablon ja Mokoman kanssa, varsinkin näin tuoreella orkesterilla.
- Keikkoja on ollut ihan mukavasti. Oikeastaan kun ei ole ollut nyt keikkaa hirveämmin on ollut mukavakin päästä tekemään taas uusia biisejä. Tässä kuussa on vaan pari keikkaa ja ensi vuoden alkupuolelle on sovittu muutamia. Voisihan se siitä vähän vielä tiivistyä, mutta pitäisi alkaa katselemaan seuraavaa levyäkin. Toisaalta, kyllähän sitä aina aikaa riittää hevinsoitolle.
Make kertoo Pain Confessorin päätyneen Megamanian suojiin alle vuosi perustamisensa jälkeen yhtyeen ensimmäisen promon perusteella. Mies myös kiittelee, ettei bändin ole tarvinnut katua valintaansa, vaikka yhtiöllä onkin tallissaan varsin erilaisia yhtyeitä.
- Hölmö homma sinällään, kun on vuosikausia soitellut bändeissä eikä ole tapahtunut mitään ja tässä se tupsahti yhtäkkiä. Voihan olla, että ne nyt hakevat vielä lisää hevibändejä talliinsa. Toisaalta on huvittavaa katsella niiden bändikavalkadia, mutta mikäs siinä kun hommansa hoitavat.
Pain Confessor on miellyttänyt hyvin monenlaisia ihmisiä, jopa metallinyleisön ulkopuolelta. Tällä hetkellä ovat tosin yhtyeen musiikissa yhdistyvät thrash ja melodinen death aikamoisessa noususuhdanteessa.
- Välillä tuntuu hölmöltä kun jotkut poikabändin pojatkin tykkää, Make naureskelee. Se ei ehkä ole niin hauskaa, mutta mukava on kuulla kuinka ne levyä arvostelevat. Onhan nuo musiikkityylit tällä hetkellä aika pinnalla. Sensuuntaista musiikkia tulee nyt paljon pihalle.
Suomalaista synkistelyä
Mistä ainesosista itse koet musiikkinne muodostuvan? Minkä tyyppistä musiikkia esimerkiksi löytyy miehistön levyhyllystä?
- Eiköhän tämä meidän konsepti muodostu intohimosta melodiseen, nopeaan ja melankoliseen, tummemmanpuoleiseen metalliin. Aika monipuolista musiikkia jätkät kuuntelevat. Moni kuuntelee pelkkää konemetallia, Rob Zombieta, Rammsteinia ja Clawfingeriä. Esimerkiksi kosketinsoittaja Pasi on tutustunut tämäntyyliseen musiikkiin ihan kaveripiirin kautta. Kitaristi Säkkinen taas on vanhan liiton ukko, eipä se muuta kuuntele kuin thrashia.
- Itselläni jatkuvassa soitossa on esimerkiksi Slayer ja Hypocrisy. Melodista thrashia on joka jamppa kuunnellut aika pienestä pitäen. Jos vaikuttajia katsoo, niin esimerkiksi kitaristi Tuomakseen on vaikuttanut suomalaisista aika lailla esimerkiksi vanha Sentenced. Ittekin välillä huomaa esimerkiksi Sentencedin ja Amorphiksen ihan vanhojen melodiakulkujen ja vastaavien tulevan mieleen omaa juttua vääntäessä. Eipä inflamesit ja vastaavat ole meitä saaneet soittamaan tällaista kamaa. Porukan on helppo sanoa, meidän kuunnelleen In Flamesia, kun on nopeaa ja melodista, mutta me ollaan melankolisempia, kun In Flames on duurivoittoista. Me ollaan suomalaisia synkistelijöitä.
Monilla suomalaisbändeillähän esimerkiksi vanhan Sentencedin vaikutuksen huomaa aivan selvästi, mutta teidän kohdallanne en ainakaan itse ole tullut ajatelleeksi sitä. Nyt kun sanoit voin kyllä allekirjoittaa väittämän, koska teillä on paljon samalla tavoin makuhermoon iskeviä elementtejä.
- Niiden vaikutus on sinällään mielenkiintoinen kun ne ovat meidän kanssa samaa ikäluokkaa. Olivat vaan niin saakelin junioreita kun aloittivat levyjen tekemisen. Voisi ajatella, että se on ollut tavallaan ponnahduslauta sille musiikkityylille, mihin on itse innostunut. Kyllähän vanha Sentenced oli aika haipakkaa. Totta kai meidän musiikkiin vaikuttaa myös mm. Säkkisen Slayer- ja Exodus-taustat. Aika monenlainen musiikki on siis sinällään vaikuttanut meihin.
Pain Confessorin biisintekovastuu jakautuu pääasiassa bändin kielisoittajille. Make kertoo kuitenkin koko bändin osallistuvan aktiivisesti sovitukseen ja välillä muutkin bändinjäsenet esittelevät riffejään treenikämpillä. Yhtyeen sanoitukset ovat lähinnä Maken, Säkkisen ja Tuomaksen aikaansaannoksia.
- Varsinaista diktaattoria ei orkesterista löydy, mikä on sinällään positiivista. Nyt on viimein sellainen bändi. Itse olen aikaisemmin tottunut, että joku tietty ihminen on tehnyt biisit ja toisten on omia ideoitaan ollut hirvittävän vaikeaa tuoda esille. Jos minäkin nyt tuon jonkun riffin niin jätkät oikeasti kuuntelevat sen ja miettivät onko siinä jotain käyttökelpoista. Se tuo bändiin monipuolisuutta. Toisilta tulee rankempia biisejä, toisilta kevyempiä, toisilta synkempiä. Se yhteistyö tekee kokonaisuuden, miltä Pain Confessor kuulostaa.
Yhtye on Turmoilin tuoreudesta huolimatta jo pistämässä uutta vaihdetta silmään. Maken mukaan uusi materiaali esittelee vielä rajumpaa kontrastia biisien välillä ja sisällä.
- Se on tarkoituksenmukaistakin, ettei haluta tehdä tasaista tavaraa. Johtuu varmaan siitäkin, että niin moni tyyppi tekee biisejä. Ollaan nyt soiteltu kasaan muutamia biisejä, ei kyllä vielä olla lyöty lukkoon mitään aikatauluja. Ollaan mietitty, että ensi vuoden puolella pitäisi alkaa vääntämään. Kyllähän materiaalia hyvin kertyy. Kun oli kuukauden verran ollut keikkaa ja mentiin treenikämpille, alkoi tupsahtelemaan uutta tavaraa kun ei vanhaa settiä viitsitty soitella lävitse. Yhtäkkiä kasassa olikin viisi biisiä. Silti tässä olisi hyvä ottaa riittävästi aikaa, jotta saataisiin tehtyä huolella. Ensi vuoden puolellakin on myös hyviä keikkoja, eivätkä kaikki ole vielä vanhaa matskuakaan kuulleet niin turhaan sitä hätäilee liian äkkiä.
- Uusissa biiseissä on tosi tuhtia tavaraa ja erilaista, ehkä hitaampaakin kuin Turmoililla. Ehkä ollaan lisätty monipuolisuutta, mutta ei se edelleenkään tule olemaan mitään kikkailua.
Hyvää ahdistusta hukkaamatta
Sanoituspuoleltaan Turmoilia ei voi myöskään moittia helpoimman tien valitsemisesta. Lyriikoissa toistuu mm. tyhjyyden tunne ja elämän ajoittainen mielettömyys ja merkityksettömyys. Niitä lukiessa tulee väistämättä mieleen, että innoituksen lähteet ovat hyvin tavallista arkielämää.
- Kyllä ne ovat aika henkilökohtaisia juttuja, kaikkea mitä on sattunut ajan mittaan ja sitten ihan yleisiäkin juttuja. Toisaalta välillä naureskelee millaisia tunteellisia synkistelijöitä tässä ollaan. Eipä sitä täyttä puppuakaan viitsi lauleskella.
Levyltä löytyy muutamia vallan loistavia one-linereita, hyvänä esimerkkinä Waste Of Good Suffering.
- Se on mun ja Tuomaksen juttu. Biisin tapahtumat ovat täysin arkisia ja Tumppi keksi sille vielä hauskan nimenkin. Siinä on tietyllä tavalla vähän ripaus pilkettä silmäkulmassa, onhan se aika hauskankuuloinen lause. Ei hyvää tuskaa kannata hukkaan heittää.
Naisen ja vielä syntymättömän lapsen kuolemaa käsittelevä Just Names Remain on suorastaan painostavan synkkä. Kappaleessa ei ole harrastettu lainkaan genrelle hyvin tyypillistä kuoleman romantisointia vaan biisi on suorastaan kylmän toteava.
- Aiheet vaihtelevat tosiaan aika rajusti. Siinä on minusta myös hyvä pitää kontrastia. Minusta kontrasti sanoitusten ja biisien melodioiden välillä toimii. Vaikka on nopeaa rässiä niin voi siinä silti rakkaudestakin laulaa, Make naureskelee. Niin kuin Säkkinen sanoi, että Fiery Thorns on meidän niin sanottu rakkauslaulu.
Selkeä käännekohta yhtyeen nousussa isompaan tietoisuuteen oli sekä säveleltään, että sanoituksellisesti toimiva Lake Of Regret, joka sinkkujulkaisuna myi kuin leipä. Kappale vie kuulijan yhtyeen kotikaupunkiin Hämeenlinnaan.
- Se on biisi, johon jää helposti koukkuun, siinä on jossain määrin hittipotentiaalia. Se jää väkisinkin mieleen, vaikkei siitä pitäisikään. Levy-yhtiökin piti sitä hyvänä sinkkuvalintana, koska siinä on nopeaa paahtoa ja runsaasti melodisuutta.
- Sanoitusten takana on selkeä tarina, joka me yhteistuumin värkättiin. Täällä on järvi nimeltään Katumajärvi. Historia kertoo, että aikoinaan Ruotsin pojat yrittivät kastaa suomalaisia väkisin kristinuskoon Pyhän Laurin lähteellä ja sieltä poispäin vaeltaessaan suomalaiset tulivat katumapäälle ja pesivät pyhän kasteen pois tuossa järvessä. Olin aikaisemmin kyllä kuullut mistä järven nimi tulee, mutta sanoituksia tehdessä siitä paljastui hyvinkin mielenkiintoinen tarina, Make päättää.
Pain Confessorin sekoitusta voi suositella sekä melodisen deathmetallin että thrashin ystävälle, joka osaa arvostaa musiikkielämyksessään myös melankolisuutta, tarttuvuutta ja kotimaista laatua. Laadusta tinkimättä yhtye suorittaa myös live-esiintymisensä, joten ensi vuonna kannattaa tarkastaa hämeenlinnalaisryhmittymän livekunto ennen yhtyeen siirtymistä uuden tuotannon laadintaan.
Kuvat: Juha-Matti Kööpikkä, Club 25, Vaasa
