Pitkän tauon viettänyt Manboy latasi akkunsa tyylikkäästi: viime vuoden lopulla ilmestynyt Blame The World on kypsä ja hallittu annos melankolista rockia, jonka sisäistyneisyydestä saisi ottaa oppia suurin osa läntisen pallonpuoliskon muodikkaan angstisista bändeistä; trion musiikki kun ei lipsahda synkkyydestäänkään huolimatta uikuttavaksi mössöksi.
Meteli.net tavoitti laulaja-basisti Karo Bromanin Hollolan Petrax-studiolta, ja kunhan kenttäkin löytyi, saattoi keskustelu alkaa.
Blame The Worldin pressitiedotetteen mukaan olette toimineet musiikkiuranne ohella myös salaisina agentteina. Juttu lienee parodiaa agenttielokuvien kliseistä, mutta entä jos bändinne olisivat oikeasti vaikka Bond-leffojen hahmoja? Kuka olisi kuka?
- Luulen, että Toni olisi varmaan ainakin Bond, koska se on jotenkin niin hienostunut, elegantti ja ainoa meistä, joka on jossakin määrin järjissään (naurua). Aika pahan pistit, en ole hirveästi katsonut Bondeja koskaan. Hmm, minä voisin ainakin olla se rautahammas. Antista en oikein tiedä, mikä se voisi olla. Varmaan joku niistä hulluista tiedemiehistä, jotka istuvat jossakin saarella mietiskellen tuhoisia ajatuksia ja silittelevät kissanpentuja.
Levyjenne välillä oli varsin pitkä tauko siitä huolimatta, että olitte debyyttinne myötä ainakin jonkinasteisessa nousukiidossa.
- Tauko liittyy paljolti silloiseen levy-yhtiöön. Vaihdoimme yhtiötä, ja se vei projektia eteenpäin varmaan ainakin vuodella. Ilman sitä Blame The World olisi ilmestynyt paljon aiemmin. Toisaalta levy olisi ollut ihan erilainen, jos se olisi tullut silloin. Meillä saattaisi olla kolmaskin levy jo melkein valmiina nyt, mikäli asiat olisivat menneet toisin, mutta toisaalta tauko teki myös hyvää. Orkesteri ei kasvanut niinkään musiikillisesti kuin henkisesti, jos niin typerää sanaa nyt voi käyttää. Tietynlainen typerä hötkyily on jäänyt meiltä kokonaan pois, nykyään osaamme keskittyä enemmän olennaiseen.
Teillähän oli jossakin vaiheessa ihan julkistakin nokkapokkaa esim. erään kotimaisen rock-lehden kanssa.
- No joo, sitä nyt on aina vähän ollut. Ne ovat sanoneet meistä pahaa, eikä silloin osaa välttämättä olla hirveän ystävällinen. Ei siinä tosiaankaan ole ollut mitään henkilökohtaista kenenkään kanssa.
Millaisia mietteitä sinulla on uranne alkuajoista nyt, kun perspektiiviä on pidemmältä ajalta? Ulkopuolisena ainakin tuntui, että teille olisi tarjottu suunnilleen maita ja taivaita, ja lopullinen tilanne kääntyi kuitenkin melkein bändiä vastaan.
- Se oli ennen kaikkea suuri ihmetys, että silloin kun me mukamas breikkasimme, tajusimme samalla millaista nappikauppaa tämä suomalainen musiikkibisnes on. Emme hirveästi tienneet asioiden bisnespuolesta ennen ensimmäistä levyämme. Ei minun mielestäni voi sanoa, että homma olisi missään vaiheessa lähtenyt käsistä, enemmänkin tuli pettymys siitä, että tätäkö tämä nyt on: kierretään näitä Poreja ja Raumoja ja se on siinä. Tällaisen musiikin levyt myyvät parhaimmillaankin Suomessa muutamia tuhansia ainakin niin kauan, kun ei mennä Rasmus-Him-osastolle. Ainakin meillä on nyt realistisempi käsitys siitä, mitä musiikkibisnes on.
Oliko teillä itsellänne missään vaiheessa suuria maailmanvalloitussuunnitelmia?
- Ihan alussa varmaan olikin. Kuvittelimme kai, että kun saimme levytyssopimuksen ja kaikki oli muutenkin virallisempaa, olisi kaikki ollut helpompaa ja musiikin tekemisestä olisi saanut rahaa. Mutta eihän se nyt ihan niin mennyt (kuivaa naurua).
Saitte kuitenkin epäonnenkin jälkeen bändinne kovaan iskuun. Apua oli varmaan siitä, että olette soittaneet yhdessä aika kauan, hioutuneet muutenkin kuin vain bändinä yhteen.
- Joo, Antin kanssa olemme soittaneet yhdessä melkein koko ikämme, olemme tunteneet ihan pienestä asti. Sitä en nyt muista koska Toni tuli messiin. Olemme me aika monta vuotta soittaneet tälläkin kokoonpanolla jo, vaikka asuimmekin jossakin vaiheessa eri kaupungeissa eikä meininki ollut silloin kovin aktiivista.
Kuinka tyytyväinen olet Blame The Worldiin nyt?
- Tavallaan se on kyllä aikamoinen epäonnen lapsi, jonka kanssa moni asia meni pieleen. Jouduimme odottamaan paljon ja äänitysaikataulutkin pettivät. Myös monet tekniseen suorittamiseen liittyvät asiat ovat miten sattuu. Siihen nähden olen kyllä erittäin tyytyväinen. Tykkään musiikista oikeasti ja vaikka muutama tekninen seikka harmittaa, on se minusta hyvä levy. Otimme askeleen oikeaan suuntaan.
Levy on mainio minustakin, vaikka onkin sanottava, että kappaleet ovat aivan julmetun synkkiä. Erityisesti sanoitukset.
- No, eiväthän ne mitään iloylistyksiä ole...
Mitä ajattelet siitä, että jotkut saattavat kokea biisinne jopa lohduttomina.
- Ei meidän musiikkimme ainakaan minun mielestäni ole mitään järjettömän masentunutta ainakaan koko aikaa. Onhan siellä masentuneita kohtia, mutta kevyttäkin tunnelmaa välillä. Mielestäni siitä muodostuu hyvä kombinaatio, ei se mitään death metalia kuitenkaan ole. Sanoitukset saattavat olla aika masentuneita, mutta sekin on aika paljon kuulijan korvassa. Eivät ne kaikkien mielestä olet olleet masentavia. Itse en ole nähnyt niitä hirveän lohduttomina. Minulle ne ovat asioiden purkamista, mutta ehkä ne saattavat tosiaankin olla kuulijalle ainakin alkuun aika hevi paketti.
Olenko muuten ihan hakoteillä, jos sanon, että uusi levy on mahtipontisessa vähäeleisyydessään kaikkea sitä, mitä Stretch Your Religion vain kuvitteli olevansa?
- Olet hyvin oikeilla jäljillä. Ensimmäisen kanssa meillä meni ehkä jotakin tuottajan kanssa ristiin. Tätä en sano millään pahalla, Nick (Triani) on ihan mahtava jätkä, eikä koko levyä olisi varmasti saatu tehtyä ilman häntä. Mutta pyrimme jo silloin enemmän tähän suuntaan. Jossakin kohtaa tapahtui varmaankin jonkinlainen kommunikaatiokatkos. Emme osanneet silloin varmaan itsekään kiteyttää sitä, mitä halusimme tehdä. Eli kyllä meissäkin oli vikaa. Tavoittelimme tosiaankin jotakin muuta, kuin mitä siitä sitten tuli. Tosin sekin, missä ensimmäistä levyä tehtiin, asetti tiettyjä rajoituksia.
Ainakin täytitte säännön sillä kohtaa, että jossakin vaiheessa tuntui muodostuvan miltei välttämättömyydeksi, että jokaisen tyylitajuisen kitararock-levyn päätösbiisin pitää kestää kymmenen minuuttia.
- No joo, niin siinä vain kävi. Meillä oli vain sellainen biisi, joka tehtiin studiossa loppuun ja kun huomasimme, että siitä tuli kymmenminuuttinen, ei sitä voinut laittaa oikein muuallekaan kuin loppuun.
Blame The World on aika voimakas, miltei osoitteleva otsikko. Miten se valikoitui levyn nimeksi?
- Tämä kuula nyt on vähän tällainen paikka. Kun meillä alkoi olla levyn kaikki biisit kasassa, ehdotti Antti, joka oli aina tykännyt biisin sanoista, muistaakseni nimeä. Minunkin mielestäni se on hyvä nimi. Tykkään siitä, että levyjen nimet ovat miltei yltiöpäisiä ja spektaakkelimaisia. Minusta sillä, että sanoo jotakin, pitäisi olla joku merkitys. On ihan liikaa nimiä tyyliin The Second One tai Untitled. Toisaalta levyn ja biisien nimet ovat minulle aika merkityksettömiä, ne ovat vain jotakin, millä tuotoksia kutsutaan.
Onko sinulla/teillä jotakin vakiintunutta biisintekomallia? Minkälaisella rytmillä teet esim. sanoitukset?
- Se menee vähän miten sattuu, joskus tekstit ovat valmiina jossakin muodossa, mutta toki musiikki muokkaa niitä sitten jotenkin. Joskus jos teen jonkun kappaleen, saattavat sanat tulla heti sävellyksen kera. Jos taas kappale syntyy jamien kautta, sanat syntyvät sitten tietysti myöhemmin. Ei siihen ole oikeastaan mitään sääntöä. Kyllä minä kirjoitan ihan muutenkin, ilman että se liittyisi aina musiikkiin.
Mitä sanoituksellisia esikuvia sinulla on?
- Musiikin puolelta minulla ei sellaisia esikuvia juurikaan ole, ne tulevat enemmänkin kirjallisuuden puolelta. Minä ainakin aloin kuunnella jo lapsena pelkästään englanninkielistä musiikkia, enkä edes tajunnut silloin sanoista mitään. Soundiin kirjoitin juuri Bukowskista, joka oli minulle teininä ensimmäinen iso juttu. Se on varmaankin muokannut eniten tapaani käsittää kielellistä ilmaisua. Sen jälkeen vaikuttajia ovat olleet monet muut kirjailijat ja runoilijat. Vonnegutista olen myös tykännyt aina paljon.
Vonnegutillahan on aina mukana myös roima annos ironiaa.
- Joo, mutta vaikka sen tekstit saattavat olla hirveän humoristisia, ne ovat samalla myös jopa filosofisia. Niissä käsitellään yhteiskuntaa aina jollakin tasolla mielenkiintoisesti. Bukowskin vaikutus on ollut enemmän koko asenteeseen.
Jollakin tapaa uuden levyn sanoitukset toivat mieleeni myös Manic Street Preachersin. Mitä mieltä olet Manicsien poleemisesta tyylistä?
- Täytyy tunnustaa, etten ole ikinä kuunnellut Manicsia, se ei ole vain pudonnut minulle. Olen kyllä kuullut, että jotkut ovat verranneet meitä siihen, mutta en omista yhtään levyä. Olen kuullut vain ne radiobiisit, joten tuohon en osaa sanoa mitään.
Uuden levyn sanoma on muuten niin voimakkaasti kaikkea turhaa paskanjauhantaa vastaan, että minun on kurillanikin kysyttävä, mitkä olisivat Karon small talk-vinkit?
- Tuota (naurua). Jaa-a, ehkä on vain parasta olla hiljaa. Ei vaan, puhutaan vaan hissukseen synkkiä asioita, niin kyllä se siitä sutviintuu (naurua).
Mitä musiikkia olet kuunnellut viime aikoina?
- Interpolin uusi levy on ollut minulla aika rankassa rotaatiossa. Sitten on tietenkin klassikoita, jotka pysyvät aina: Joy Division, Nick Drake, Radiohead. Musiikillisesti ja lyyrisestikin tärkeä on ollut aina myös The Cure. Varhaisempaa Curea kuuntelimme uutta levyä tehdessä paljonkin.
Nyt kun tarkemmin miettii, niin ehkä senkin voi levyltä aistia. Sointinne on kuitenkin onneksi luontevampi ja perinteisempi kuin monilla muilla viime aikoina esiin nousseilla bändeillä, jotka ammentavat 80-luvulta sekä Curen ja Joy Divisionin kaltaisilta bändeiltä oikein olan takaa. Kuulostatte edelleen itseltänne, ettekä ole lähteneet keinotekoisiin päivityksiin.
- No ei olla. Meillä on tietty oma juttumme, ja kuulostaisi vain hölmöltä yrittää viedä sitä johonkin järjettömän erilaiseen suuntaan. Totta kai jotkut ns. trendit jossakin määrin vaikuttavat, mutten usko, että ne pystyisivät viemään meitä mukanaan, kuten jotkut pahimmat esimerkit. Enkä tarkoita tällä sitä, että esim. Interpol olisi mikään paha esimerkki, minusta se on ihan helvetin kova bändi.
Manboyn soittama musiikki on kiistatta taitolaji. Angstin, melankolian ja jopa pateettisuuden sekoittaminen saattaa tuottaa väärissä käsissä suorastaan karmaisevia tuloksia. Miten analysoisit em. elementtien suhdetta musiikissanne?
- Jaa-a. Yhdellä sanalla voisi sanoa, että musiikkimme rakentuu tunteesta. Meillä on sellainen tyyli tehdä, ettemme juurikaan mieti sävellyksiä. Me vain teemme ne, pitkälti tunteen tasolla ja ehdoilla. Tiedän, että on bändejä, jotka tosissaan tekevät biisejä ja sävellyksiä, muokkaavat ja miettivät niitä valtavan tarkkaan. Meillä ei ole sellaista ollenkaan, vaan tosiaankin soitamme ja katsomme, mitä siitä tulee. Totta kai musiikki pitää jossakin vaiheessa raapia kokonaisuudeksi, mutta sellainen hillitty ja jotenkin kurissa pidetty työskentely ei sovi meille lainkaan. Tunteellisuus ja kaikki sen spektrit pitää saada mukaan, kaikki kuitenkin riippuu fiiliksestä.
Näkyykö sitten suomalaisuus millään tapaa musiikissanne?
- Vastaan nyt kliseisesti, mutta uskon kyllä, että suomalainen musiikki on aina aika melankolista. Kai se välisinkin vaikuttaa, kun asuu harmaassa maassa, jossa on puolet vuodesta pimeää ja sataa jne. (naurahtaa). Kai musiikki olisi hieman iloisempaa, jos asuisimme jossakin Jamaikalla.
Jos sinua pyydettäisiin väsäämään positiivinen kappale, miten lähestyisit tehtävää? Vai tulisiko siitä mitään?
- Kyllä siihen varmaan pystyisi, mutta...en tiedä mikä siinä on, mutten oikein voi sietää iloista musiikkia. Enkä tarkoita tällä sillä tavalla hyväntuulista musiikkia kuten vaikka U2. Sehän on aika positiivista, mutta sitä pystyy kuitenkin kuuntelemaan. Mutta niinkin hyväntuulista musiikkia minun olisi aivan hemmetin vaikea tehdä. Se ei vaan tuntuisi oikealta. Ehkä olen jotenkin tunteellisesti köyhä enkä osaa tuntea iloa siten kuin pitäisi. Musiikillinen fiilis ei vain lähde siitä. En osaa eritellä, miksi se on niin.
Onko koskaan käynyt niin, että teiltä olisi vahingossa syntynyt jotakin yltiöiloista?
- Kyllä niitä on joskus sattunut. Pienessä nousuhumalassa ne ovat saattaneet kuulostaa hetken vaikka hyvältä. (naurua). Mutta sitten kun niitä on yritetty soittaa seuraavissa treeneissä, olemme olleet ihan äimänä. Kyllä ne iloiset biisit karsiutuvat pois sen enempää sopimatta.
Mitä muuta teette tällä hetkellä musiikkihommien lisäksi?
- Minä käyn koulua, opiskelen elokuvaääntä ja puuhaan muitakin musiikkihommia. Teen myös välillä ääniä mm. mainoksiin. Antti tekee vähän mitä sattuu, käsittääkseni on ollut baareissa töissä. Toni opiskelee vielä. Tällaisia perushommia, kukin yrittää kaapia rahaa sieltä mistä saa. Musiikistahan, kuten sanottua, ei sitä juuri irtoa.
Kysytään vielä nyt näin kevättalven kunniaksi, minkälaisia terveisiä sinulla olisi Meteli.netin lukijoille?
- (naurua) Laita siihen samalla lailla kuin joillakin kesätytöillä on aina, että "kohta tulee kevät ja valoa"...en minä tiedä. Hyvää kevättä vaan kaikille ja kyllä se aurinko paistaa risukasaankin.
