Seitsemäntuhannen asukkaan Harjavalta on siinä määrin erikoistunut tuimiin rock-bändeihin, että paikkakunnan voisi julistaa Suomen angstipääkaupungiksi. Asian vahvistaakseen Meteli.net jäljitti Lapkon laulaja-kitaristi Maljan, mutta entinen pituushyppy- ja kolmiloikkamestari osoittautuikin puheliaaksi ja valoisaksi persoonaksi, jonka hihasta löytyi stereotypioita murtavia yllätyksiä poikineen.
Haastattelupäivänä julkaistiin uutinen Lapkon siirtymisestä Fullsteamin talliin. Minkälainen kuvio levy-yhtiövaihdoksen takana on? Tekikö moguli Kyyrö teille tarjouksen, josta ette voineet kieltäytyä?
-No ei, keikkamyyntipuolella olemme olleet paljonkin tekemisissä, Juha myi jo kaikki debyyttialbuminkin kiertuekeikat. Olemme tulleet hyvin toimeen ja kun meillä kerran loppui Jukebossin kanssa diili pitkäsoittoon, katsoimme sitten, mitä tehdä jatkossa. Fullsteamilta tuli paras ehdotus, joten meidän ei tarvinnut hirveästi miettiä. Olimme myös seuranneet lafkan touhua sivusta, esim. Disco Ensemblen kanssa, ja havainneet sen toimivaksi. Niiden ulkomaankytkytkin ovat aika hyvällä mallilla, mikä on tärkeää, koska pelkällä Suomen levynmyynnillä tätä ei kyllä voisi elääkseen tehdä. Jos myy Suomessa 3000 levyä, pitäisi sama myydä vähintään kymmenessä muussakin maassa, että touhu olisi kannattavaa.
Ylipäätään alkuperäinen levydiilinne oli hieman epätavallinen, koska Jukeboss on tunnettu enemmänkin levykauppana ja olitte ensimmäinen artisti koko puulaakissa. Miten alun perin päädyitte sinne?
-Itse asiassa olemme tunteneet Jukebossin herrojen kanssa jo aiemmin ja oltu paljon tekemisissä etenkin vapaa-ajan merkeissä. Sitten sieltä suunnalta tuli jossakin vaiheessa niin kärkästä kritiikkiä tekemisiämme kohtaan, että kehotimme pistämään itse rahaa kiinni pohjalta julkaiskaa levy, kun kerran olette niin kärkkäitä arvostelemaan. Ja kyllä se arvostelu sitten osittain loppuikin, vaikka sieltä tuleekin kovaa kuittia välillä edelleen. Jukebossillahan on kai suunnitelmissa julkaista uudelleen jotakin vähän vanhempaa punkkia ja tällaista, mutta se ei ole tietenkään minun asiani puhua niistä enempää.
Minäkin muistelen nähneeni Lapkon demoja Jukebossin tiskillä jo siinä vaiheessa, kun olitte vielä melko tuntematon nimi.
-Aivan. Kyllä ne ovat olleet hyvin mukana alusta, antaneet liikkeestä mainostilaa ja niin edespäin. Ja se oli hyvä alku, kun niillä oli kuitenkin mielessä aloittaa julkaisutoiminta. Onneksi meillä oli valmiina ihmisiä odottamassa levyämme ja keikkojenkin perusteella tuntui selvältä, että ihmiset haluavat levyä. Eli ei julkaisu Jukebossillekaan mikään hirveä riski ollut.
En nyt koeta tässä kaivella mitään skandaalintynkää, mutta haluatko tarkentaa yhtään enempää, mitä tarkoitit "kovalla kuittailulla"? Yleensähän artistit eivät puhu kovinkaan avoimesti taustakuvioistaan, joten tässä yhteydessähän tarjoutuu melkeinpä yleishyödylliseen esiripun raottamiseen.
-Meillä kyse on varmaan ollut eniten siitä, että Jukebossin sisällä kaikki omistavat osapuolet ovat aika fanaattisia musiikinkuuntelijoita ja ns. diggailijoita, ja tekevät siltä pohjalta koko hommaa. Ja mitä tahansa sitten teimmekin, sitä verrattiin siinä piirissä heidän mielestään maailman parhaisiin bändeihin. Rima oli siis aika korkealla, mutta hyvä niin. Kyllä siinä varmaan molemmat osapuolet oppivat toisistaan. He oppivat meistä, miten bändin kanssa tulee ehkä jollakin tavalla toimia, kun levyä julkaistiin. Ja me opimme sitä, mitä kustantajapuoli odottaa.
Onkohan sinulle koskaan tullut sellainen olo, että mottaat seuraavaa toimittajaa kuonoon, joka vertaa teitä Placeboon tai Tooliin?
-(naurahtaa) Ei sentään, vaikka tokihan me olemme kuulleet siitä jo kyllästymiseen asti.
Yhtymäkohtia toki onkin, mutta miten jatkuva vertailu on vaikuttanut omaan asenteeseesi?
-No, mielestäni yksikään bändi, joka julkaisee debyyttialbumin, ei voi välttää jonkinlaista vertailua. Se, että meitä on verrattu noihin kahteen orkesteriin, on hyvä asia siten, että niillä molemmilla bändeillä on aika vahva ulkomusiikillinenkin imago, ja sen rakentaminen on niille tärkeätä. Niitä voi diggailla myös ihmisinä, tuntea yhteyttä niiden ajatusmaailmaan. Toivon, että meidänkin kuuntelijamme kuuntelisivat Lapkoa muunakin kuin pelkkänä musiikkina. Se on tietysti pääasia, mutta on tässä muitakin tasoja.
Tuo on ihan totta, ja varmasti suuri osa esim. Toolin viehätyksestä liittyy siihen, että joku Maynard on niinkin pitkällä omissa sfääreissään kuin on. Kuulija voi halutessaan upota vaikka kuinka syvälle kolmas silmä -mytologioihin ja vastaaviin, jos haluaa.
-Minusta on melkeinpä artistin velvollisuus elää omaa maailmaansa oman tulkintansa kautta niin voimakkaasti, että kuulija omaksua siitä sen osan tai mennä siihen mukaan niin pitkälle kuin haluaa. Mutta ei artisti saa kuitenkaan mennä liian pitkälle omiin sfääreihinsä niin, ettei sitä sitten enää tavoita tulkinnallakaan...
Oletko koskaan muuten miettinyt, miltä Brian Molkosta tuntuisi kuulla joku biisinne tai sellainen kohta, jossa assosiaatiot lähtevät kaikkein villeimpään laukkaan?
-Mielenkiintoinen kysymys. Parhaimmillaan - tai pahimmillaan - olisi biisintekijän näkökulmasta imartelevaa, jos tosiaankin kuulostaa jossakin vaiheessa ehkä muutaman sekunnin tismalleen joltakin toiselta bändiltä, mutta sitten taas jossakin kohdassa joltakin ihan muulta. Minun mielestäni se tarkoittaisi sitä, että - jos nyt vähän saivarrellaan - voisimme tehdä ilmeikkäämpääkin musiikkia kuin esikuvamme. No, ehkä tuo ei ollut se asia, mitä ajoit takaa. Voin minä jossakin määrin kuvitella, että Molkolle voisi tulla vähän huvittunutkin olo. Tätä täytyisi ehkä kysyä silti henkilökohtaisesti, soittaa sille joku pätkä.
Design-paitoja ja demokratiaa
Lapkon logoa ja sen ympärille rakennettuja paitoja voi pitää melkeinpä omana brändinään. Tiedätkö, onko usein käynyt niin, että ihminen olisi pitänyt paitaa päällään tietämättä, että asiaan liittyy myös musiikkia?
-Olen kyllä törmännyt muutaman kerran sellaiseen tilanteeseen, jossa on kysytty "mistäs tuollaisia design-paitoja saa". Siinä on sitten saanut selitellä, ettei tässä mistään designistä ole kyse, vaan että on ihan musiikkia tekevä bändikin. Sellaistakin on sattunut, että kesäisessä markkinatapahtumassa paita on nähty jonkun keski-ikäisen miehen päällä.
Maailmanmatkaajilta kysytään usein, mikä on ollut erikoisin tilanne, jossa on törmännyt suomalaisuuteen - esim. Sisu-kuorma-autoon keskellä viidakkoa. Mikä on omituisin kohtaamisesi Lapko-paidan kanssa?
-Missäköhän olisin sen nähnyt? Jokin aikaa sitten olimme keikkamatkalla niinkin kaukana kuin Riikassa ja siellä laitakaupungilla oli aika pysäyttävä kokemus kohdata se. Meistä tuntui kuitenkin, että se oli melkein maailman laidalla.
Paitamyynti ei ole kuitenkaan vielä noussut ihan miljoonaluokan bisnekseksi?
-Ei sentään, tähän asti käytännön jutut ovat menneet Jukebossin kautta ja nyt ne luonnollisesti siirtyvät Fullsteamille. Mutta kyllä niitä menee, ei siinä enää mistään kymmenistä paidoista puhuta. Se onkin keikkojen lisäksi ainoaa tienestiä, mistä jotain tulee käteenkin. Levymyynti on kuitenkin Suomessa aika vähäistä.
Kerrotko lyhyesti Lapkon historiasta. Ettekös te ole soittaneet todella pitkään samalla miehityksellä?
-Joo, melkein alusta asti. Rumpalin kanssa olen soitellut n. 10 vuotta jo, aloitimme ihan nollasta aikoinaan. Minun piti itse asiassa ostaa alun perin rummut ja Jannen kitara, mutta se menikin toisinpäin. Kului pari kolme vuotta, ja sitten Anssi tuli kehiin, kun muutti Turusta Harjavaltaan päin. Ensin olikin oikeastaan tärkeintä löytää kolme tyyppiä, jotka viihtyivät toistensa kanssa, ja musiikki tuli sitten vasta toisena yleisen viihtyvyyden jälkeen. Alkuvaiheessa meillä kävi kokeilemassa kaiken maailman kitaristeja, kiippareita ja muita taiteilijoita tekemässä ääniä, mutta olemme tulleet siihen tulokseen, että meillä on niin suora tapa kommunikoida keskenämme, ettei neljäs jäsen voisi koskaan olla täysiveroinen jäsen. Koemme täyttää äänimaiseman triona.
Siinä onkin oma haasteensa, koska triossa yksikään soittaja ei voi kätkeytyä äänivallin taakse "turvaan".
-Ei ole tosiaan paljonkaan varaa fuulata. Jos joku alkaa löysäilemään, sen huomaa heti.
Kerroit suoraviivaisesta, lempeän ruoskivasta työskentelymetodistanne, ja muistelen lukeneeni siitä jostakin muualtakin. Kuinka demokraattinen bändi Lapko on, koska äänestystilanteessa trio ei voi koskaan päätyä tasapeliin?
-No, periaatteessa meillä on niin, että jos on yksikin ääni jotakin juttua vastaan, sitä ei tehdä. Eli olemme sillä lailla demokraattisia, että päätöksiin tarvitaan 100% äänistä. Totta kai se asettuu vähän niin, että minulla on kaksi ääntä, koska soitan kitaraa ja laulan. Eli jos olemme vaikka sitä mieltä, että biisi menee melodisesti ja riffien puolesta hyvin ja jos rummutkin ovat mukana, koetamme saada basson kehiin niin, että muutamme vaikka alkuperäistä ideaa jollakin tavalla. Kaikki osapuolet otetaan huomioon, ja siinä mielessä meillä ei ole yhtään liidaajaa tässä bändissä. Rumpali on kaikkein kovaäänisin instrumenttinsa ja äänensäkin puolesta, basisti taas ei sano mitään, jos sitä vituttaa. Se lähtee tupakalle, mistä tietää, että nyt ei kaikki mene hyvin.
Kuinka usein käy niin, että omasta mielestäsi loistavia ideoita jää pois, kun muut eivät innostu niistä?
-Toki niinkin käy. Oikeastaan toimimmekin sillä periaatteella, että teen mahdollisimman paljon riffejä ja melodianpätkiä, joita soitan noille äijille treeneissä. Viidestä ideasta ehkä neljä heitetään saman tien pois. Siinä vaiheessa joutuu tietenkin kokemaan henkilökohtaisiakin pettymyksiä, jos omasta mielestäni paras idea ei saakaan kannatusta. Mutta olemme tulleet siihen tulokseen, että Anssi ja Henkka tietävät oikeasti, mistä ideoista saadaan parhaat biisit, ja luotan siihen. Vaikka olisi päättänyt itse, että jostakin jutusta tulee hyvä, ei siitä yksin pysty mitään tekemään. Biisi tarvitsee kuitenkin ne rummut ja basson, ja siksi idean pitää olla myös heille mielekäs.
Oletko koskaan toiminut juonikkaasti niin, että olisit säästellyt suosikki-ideaasi ja esittänyt sen vaikkapa vasta sitten, kun muut ovat väsyneitä tai tarkkaavaisuus on muuten herpaantunut?
-Treenaamme Harjavallassa yleensä perjantaista ja sunnuntaihin, ja joskus olen itse asiassa saattanut ottaa idean sunnuntaina iltapäivällä uudelleen esiin, jos se on aiemmin dumpattu. Olen saattanut soittaa sen hieman eri tavalla, ja sitten se on ollutkin hirveän hyvä! Sen jälkeen olen soittanut muille perjantai-iltana nauhoitettuja treenejä ja sanonut, että tämä on muuten sama riffi. Siten on saanut joskus ehkä vähän näpäytettyä. Ei tuollaista nyt hirveän usein käy, mutta äänitän kuitenkin aina kaikki treenit, koska pienistäkin jutuista voi nousta toimivia biisejä.
Työstättekö yleensä kaikki biisit kämpillä yhdessä valmiiksi?
-Joo. Teen yleensä vain pätkiä valmiiksi, ja niitä lähdetään kokoamaan biiseiksi alusta asti yhdessä. Ehkä biisintekotahtimme onkin siksi melko hidas. Toisaalta jotakin kyllä syntyy aina, kunhan pääsemme kämpille asti. Nytkin meillä on valmiina melkein kahdeksan biisiä seuraavalle levylle, jota aletaan äänittää syyskuussa. Kuusi biiseistä on lähetetty jo tuottajallekin.
Onko uuden levyn puikoissa taas The Armsilla hyvää työtä tehnyt Sami Jormanainen?
-Meillä on nyt sellainen suunnitelma, että Jormanainen esituottaa biisit, mutta studion oveen se ei tule koskemaan. Äänittäjänä toimii näillä näkymin Maj Karman Häiriö, eli näillä näkymin vedetään Satakunnan puolelle. Listaan on ehdolla vielä pari muutakin nimeä, mutta niistä en uskalla puhua vielä mitään.
Maj Karmasta puheen ollen, tiedätkö sattumoisin, onko Harjavallasta tullut koskaan yhtä ainoaa iloista poppibändiä?
-Kyllä sieltä jossakin vaiheessa yritti tulla, muttei sitten päässyt harjavaltalaisten kriittisiä korvia pidemmälle. Jotenkin sen täytyy näköjään olla aika angstista kamaa, että pääsee. Luulen, että tietty satakuntalainen mielenmaisema ja jurous imetään jo äidinmaidosta. Ja toki siinä vaiheessa, kun aletaan olla alttiita ottamaan vaikutteita esikuvilta, löytyvät omat idolit usein Satakunnasta ja ne ovat soittaneet aina raskasta musiikkia, ja siitä syntyy jatkumo.
Minkälaista tukea olette itse saaneet musiikkiurallenne Harjavallan kotijoukoilta?
-Siinä vaiheessa, kun opiskelut olisi pitänyt aloittaa ja meitä kiinnosti vain rokin soittaminen, tuli kyllä sanomista puolelta jos toiselta. Mutta nykyään ne ovat jo huomanneet, että olemme aika menetettyjä tapauksia, joten ei kai siinä sitten mitään...ja olemme me opiskelleetkin.
Olet käsittääkseni ollut jonkun sortin urheilija nuorempana.
-Joo. Minulla on sellainen kiva urheilijamenneisyys, että yleisurheilupuolella olen juossut paljon lyhyitä matkoja ja harrastanut myös hyppylajeja. Menestyksellä mitattuna parhaat saavutukset on pituushypyssä ja kolmiloikassa. Hyppäsin pituudessa 14-15 -vuotiaana yli kuusi metriä ja kolmiloikassa 13-14m... en muista tuloksia ihan tarkkaan. Suomen mestari olin jossain vaiheessa kummassakin. Ei sittenkään, toisessa olinkin vain hopealla.
Kysytäänpä sitten urheilullinen kysymyskin: mikä olisi Lapkon musiikin rasvaprosentti?
-Luulen, että se olisi kyllä aika pieni. Tänäänkin olen tehnyt jo lenkin, kun on alkamassa pitkä keikkaputkikin. Keikatkin tuossa alkavat. Todella pieni! Rumpali ja basistikin ovat yhtä kuivia kuin
Suomen maajoukkueen mäkihyppääjät! Minä ehkä vähän sitä nostan, mutta kyllä se olisi siinä viiden ja kahdeksan välillä (naurua).
Tämähän alkaa vaikuttaa rokkibändille jo epäilyttävän tervehenkiseltä touhulta.
-Sitä se ei ole kyllä millään tavalla. Meillä on aika hyvin bändissä ääripäät esillä, eli se mitä viikolla rakennetaan, tuhotaan viikonloppuna (naurua). Viikolla seurustellaan ja juostaan, ja viikonloput tehdään mitä tehdään. Janne tekee niin fyysistä työtäkin, ettei tarvitse mitään urheilusuoritteita sen jatkoksi. Anssi suoritukset taitavatkin jäädä siihen, että se juoksee parvekkeelle tupakalle ja takaisin.
Kohti maalailevampaa ilmaisua
The Armsilla on biisi Kill, Fuck, Die. Samanniminen albumihan löytyy myös vanhalta kunnon W.A.S.P.:lta. Mikä on nimen tausta?
-Minä en ole edes hirveästi kuunnellut W.A.S.P.:ia nuorempana, mutta se oli vain jollakin tapaa niin raflaava sanajono, että se jäi takaraivoon. Alun perin mietin jatkoa sanoitukseen, jossa oli jo "tappaa ja nussia", ja sitten hoksasin, että siinähän se on! Pelkäsinkin hieman, tuleeko tästä jotakin sanomista, mutta ehkä musiikki on sen verran eri genrestä, ettei siihen ole juurikaan tartuttu. Moni on ehkä ymmärtänyt sen jonkin sortin kunnianosoitukseksikin. Ihan tietoinen ratkaisu se oli.
Minkä tyylistä musiikkia sitten kuuntelet?
-Olen oikeastaan vähän kevyemmän musiikin kuuntelija, jos minkään musiikin. En oikeastaan edes kuuntele hirveästi mitään. Neil Young on ollut ykkösjuttu jo pidemmän aikaa. Ja 70-luvun AC/DC, oli vielä Bon Scott mukana, on ollut kova juttu aina.
Aika mielenkiintoista, että nostit esiin juuri Neil Youngin nimen. Lapkon musiikin perusteella se ei tule ainakaan ensimmäisenä mieleen.
-Ehkä se onkin enemmän ideologinen esikuva, sanoitusten perusteella sillä tuntuu olevan sellainen asenne elämään, jollaista voi itsekin diggailla; että voi tehdä asioita kokemuksella tekemättä itsestään hirveää numeroa, vaikka on aika painavaakin asiaa...
Oletko nähnyt Youngia livenä koskaan?
-Olen nähnyt Ruisrockissa silloin unelmavuonna -96, kun siellä oli vaikka mitä. Mutta olin silloin niin teinari, että Bad Religionit, NOFX:t ja vastaavat olivat kovemmassa huudossa, enkä tajunnut ihan täysillä sitä hienoutta, mikä on jälkeenpäin vähän harmittanutkin.
Neil Younghan ei ole koskaan kadottanut maanläheisyyttään, vaikka onkin nimenomaan yksi harvoista esikuvista yli genrerajojen.
-Aivan, se ei ole sellaista starailua. Jotakin samaa on Pelle Miljoonassa, jonka musiikista en tiedä juuri mitään, mutta arvostan persoonana tosi paljon. Hieman samantyylinen asetelma, että vanhat näyttää nuoremmille, miten homma pitää tehdä!
The Armsilla Lapkon soundi on kurottu todella kireäksi ja minimalistiseksi. Oliko tämä tarkoituskin?
-Joo, meidän musiikissamme rummut on tosi korostunut ja jo biisintekovaiheessa tärkeä instrumentti. Se aiheuttaa sen, että vaikka ehdottaisinkin jotakin melodiaa joukkoon, ei sitä voi ottaa mukaan, jos koko bändi ei ala soimaa. Tarvitsemme yhtenäisen linjan, jota koko bändi noudattaa, muuten tavarasta voi tulla liian löysää. Se onkin aika vaikeaa saavuttaa. Jotkut ideat menevät mäkeen ihan sen vuoksi, ettemme vain onnistu saamaan sitä tarvittavaa jännitettä aikaiseksi.
Suhteellisen vähistä palikoista rakennetussa, jännitteelle perustuvassa musiikissa on myös riskinsä. Onko koskaan tullut eteen tilanteita, joissa on tuntunut ettei jännite pidäkään?
-No, keikoilla olen itse sillä tavalla latautunut, ettei asiaa osaa tarkastella, mutta sellaisissa paikoissa, joissa monitorointi on jostakin syystä pettänyt tai kuulee, että joku soittajista ei pysty antamaan täyttä sataa prosenttia jostakin syystä, on saattanut tulla hieman sellainen "mitäs jos tämä notkahtaakin" -olo. Eli on se aika pienestä kiinni, ja sen kanssa saa olla tarkkana. Toisaalta ei saa yrittää liikaakaan, pitää antaa asioiden mennä omalla painollaan.
Mistä elementeistä Lapkon musiikki mielestäsi ihannetilanteessa rakentuu? Entä kuinka lähellä olette nykytilanteessa tuota ideaalia?
-Minulle on tullut debyytin jälkeen aika lailla uusia ajatuksia musiikillisesti. Olen ryhtynyt ajattelemaan, että seuraavan levyn äänimaiseman pitäisi olla enemmän "ajatuksia vievä" tai maalailevampi. Haluaisin, että saisimme jatkossa kuljetettua ihmisiä ajatuksissaan jonnekin suuntaan, ei tietenkään väkisin pakottaen, vaan hiljalleen lipuen. Laulu on meillä kuin yksi instrumentti muiden joukossa, ei millään tavalla erillään tai muiden yläpuolella.
Mitä itse ajattelet The Armsista nyt? Ainakin minun mielestäni tuo visio ilmavuuden ja raskauden yhdistämisestä kuulostaa enemmän kuin lupaavalta.
-Näin muutaman kuukauden kuuntelun jälkeen voi sanoa, että olin vähän pettynytkin, koska ääripäät jäivät hakematta. Seuraavalla toivottavasti saavutamme myös sitä, että mennään vielä reilusti alemmas ihan sinne akustisen kitaran puolelle ja toisaalta kun mennään ylös, saataisiin jonkun lisäorkestraation kautta vieläkin rajumpia tehoja. Eli skaalaa laajemmaksi. Jossakin määrinhän debyytillä tulee tietyssä tempossa junnaamista, josta pitäisi mielestäni pystyä kehittymään. Toivottavasti onnistumme. Uudella äänittäjällä ja toisella studiolla on suuri rooli laajennuksessa.
Olenko tyystin väärässä, jos kutsun sanoituksiasi eräänlaisiksi fragmenteiksi, joita voi tulkita varsin vapaastikin?
-Siihen on muutamakin selitys. Ensinnäkin levylle kasautui väkisinkin historian painolastia, kun siinä on toisaalta muutama uusi biisi, mutta paljon vanhempia, ja sanoitustyylini on vaihdellut vuosien saatossa. Allekirjoitan kyllä sen, että kirjoitan joskus hyvinkin konkreettisesti ja joskus taas niin, että lauseet aukenevat vain itselleni. Ihan suoria tarinoita pyrin välttämään, minun mielestäni on kuulijan aliarvostamista antaa asioita valmiiksi. Pyrin siihen, että luetutan sanat bändin muilla jäsenillä, ja sieltä tulee usein parempiakin tulkintoja kuin ne, joita olen itse ajatellut. Muilla on periaatteessa täysi veto-oikeus sanoituksiinkin, eli jos joku asia vituttaa, niin sanat tehdään uusiksi. Kaikkien pitää seisoa sanottavien asioiden takana ainakin jossakin määrin.
Mitkä ovat omasta mielestäsi sanoitustesi pääteemoja?
-Periaatteessa koetan alleviivata positiivista pohjavirettä, vaikka musiikki onkin aika melankolista ja ruikuttavaa. Asioista voi löytää eri puolia, eivätkä kaikki ole välttämättä sellaisia, joita jostakin ylemmältä taholta meille annetaan. Alleviivaan omien ajatusten arvostamista ja niiden miettimistä, jokaisella ihmisellä kun on aivot ja niitä tulisi käyttää muullakin tavalla kuin valtavirrassa "käsketään". Kuvaan siis ainakin jollakin tavalla vastavirtaan ponnistelua.
On melkoinen sääli, että vallankin Suomessa englanniksi laulavien bändien sanoitukset jäävät usein lapsipuolen asemaan. Parhaimmillaan sanat ovat aivan olennainen osa musiikkia.
-Olen ollut vähän pettynytkin siihen, kun meidät on niputettu mukaan altsurokkiin ja indieen, jossa ei näköjään kiinnitetä sanoituspuoleen juurikaan huomiota. Panostan sanoituksiin ainakin ajallisesti tuplasti enemmän kuin musiikkiin ja pidän niitä hyvinkin tärkeänä asiana. En oikeastaan tiedä, kuinka paljon ihmiset huomioivat sanoitukset, mutta aika vähän niistä puhutaan. Olisin valmis puhumaan niistä enemmänkin, mutten halua tehdä niistä mitään erillistä numeroa. Niillä voi kuitenkin tehdä aika paljon lisäarvoa musiikille. Kuten sanoit, voivat melodia ja musiikki toimia, mutta jos sanatkin ovat kohdallaan, se voi nostaa kokonaisuuden ihan uuteen potenssiin.
The Armsilta sanoituksia on kyllä vimmatun hankalaa kahlata läpi, ne kun on taitettu yhdeksi pötköksi.
-No, Anssi tekee kannet ja taittaa ne. Sanat ovat kyllä kansilipukkeessa niin, ettei niitä tule hirveästi lukeneeksi, mutta toisaalta olemme halunneetkin pitää sen niin - jos Anssi kerran toimii graafikkona, hän päättää miten ne laitetaan ja jos ne ovat hyvännäköiset noin, ei niitä ruveta erottelemaan biisi kerrallaan.
yle.fi/pop 
