Perunaheviä nuorisotalon kellarista

Lemiläinen Stam1na on tällä hetkellä koko suomalaisen metallikentän huomionkohteena julkaistuaan levyllisen kieroutunutta, raakaa, mutta samalla leikkimielistä suomi-metallia. Yhtyeenä Stam1na on kuitenkin kaikkea muuta kuin uusi tuttavuus, sillä bändi on ollut kasassa jo vuodesta 1996. Vuonna 2001 bändi julkaisi ensimmäisen suomenkielisen demonsa operoituaan ensin englanniksi kolmen demon ajan. Onko nyt on tullut aika nauttia pitkän työn ensimmäiset suuret hedelmät yhtyeen debyytin viettäessä aikaa albumilistalla ja niin yleisön, toisten muusikoiden kuin kriitikoidenkin piirien hymistessä tyytyväisyyttä julkaisun äärellä? Muun muassa tätä kysymystä Meteli.netin kanssa pohti Stam1nan laulaja-kitaristi Antti "Hyrde" Hyyrynen.

Hyrde myöntää, että kehut ovat toki maistuneet yhtyeelle. Kun työn hedelmiä on kypsytelty pitkään on niiden maisteleminenkin sitä makeampaa. Kuitenkin mies kertoo tiettyjen asioiden, kuten esimerkiksi haastatteluidenkin muuttuneen osaksi arkea. Stam1nan päälle on aseteltu tiennäyttäjän viittaa ja nostaminen suomalaisen metallin uranuurtajiksi on tuonut mukanaan vertauksia jopa yhtyeen esikuvaan, Stoneen. Hyrde suhtautuu väitteisiin hyvin maanläheisesti.

- Erittäin hyvältähän kehut ovat maistuneet, joka ukko on mairea kuin Michelin-mies. Sinänsä se on ollut yllätyksekäs, vaiherikas prosessi ja samalla mukava huomata, että rokkimme on purrut ja myös muusikkoina kiinnostetaan jotakuta.
- Tuo Stone-vouhotus kolahtaa korvaan, aivot räjähtää päässä, että on pyhäinhäväistystä meitä siihen nelikkoon verrata. Tämä on mennyt pikkuisen hypen puolelle osittain. Ollut vähän sellaista asiaankuulumatonta, ylimääräistä vouhotusta. Me ei nähdä olevamme minkäänlaisia tiennäyttäjiä. Me tehdään samaa shittiä kuin sadat muutkin bändit, mutta ehkä satuttiin hyvään saumaan ja hyvään verkostoon. Ei me tässä nyt laakereillaan levätä ja olla tosi ruudinkeksijöitä. Me annetaan itsellemme tuplasti turpiin, ettei vaan kukaan pääse kehumaan itseään. Me ollaan vaan sellaisia typeriä maalaispoikia.

Tietty maalaishenkisyys on voimakkaasti myös läsnä Stam1nan tuotannossa. Eräs lemiläinen ystäväni kutsuu teitä perunaheviksi. Onko tämä teille tuttu määritelmä?
- Erittäin hyvä vertaus, tuosta tulee hyvä allegoria. Meidän musiikissamme on vähän jotain itua, mutta se on vähän tylsää ja muodotonta moukuttamista. Periaatteessa vähän yksinkertaista. Tuo oli hyvä, perunahevi kuvaa meitä hyvin, Hyrde nauraa.
- Tietty rehellisyys pitää aina olla ja vähän sellainen kieli poskessa meininki. Kun ei tosiaan olla mistään pääkaupunkiseudulta, että voitaisiin vähänkään yrittää olla maailmantyylin jätkiä. Ei mitään sellaista, kyllä tämä on enemmän nuorisontalon kellari-perunakilju - osastoa, sieltähän me tullaan ja miksi valehdella itselleen. On mahtavaa, että me saadaan asennoitua itseemme näin ja pitääkin asennoitua, koska se on ainoa tapa, jolla me ollaan uskottavia. Jos vetäisimme naamaa hirveästi yrmyyn ja oltaisiin saatanan lapsia, niin eihän tästä tulisi mitään. Me ei olla sellaisia, ainakaan tämän levyn tiimoilta. Musta tuntuu, että ensi levyllä saattaisi olla vakavampaa ilmettä, en tiedä, pitää katsoa.

Sakara Records ja mailatappelun salat

Vaikka yhtyeen demovuodet olivat sangen pitkät oli yhtyeellä jo tuolloin useita varsin aktiivisia ystäviä. Toisaalta pitkä kypsyttelyaika antoi yhtyeelle myös varmasti perspektiiviä sekä musiikin tekemiseen että nyt saatuun palautteeseen. Demobändiksi teitte myös suhteellisen paljon keikkaa.
- Kyllähän bändi menestyy, kun jaksaa tarpeeksi hakata päätä seinään. Vuonna 1997 alkoi tulla vähän keikkaa esim. Imatra-Lappeenranta sektorilla. En tiedä onko siinä perää, mutta jengihän suitsuttaa hirveästi Lappeenrannan suuntaan, että Itä-Suomi sektorilla olisi paremmat mahdollisuudet toteuttaa juttuja. En tiedä, ehkä.
- Me tehtiin keikkoja hyvin valikoiden eikä tyydytty siihen, että soitetaan samalla Lemin nuorisotalolla viisi kertaa vuodessa. Me ollaan oltu aika laiska bändi. Ehkä siihen siksi meni kahdeksan vuotta ennen kuin yksikään levy-yhtiö kiinnostui. Mutta se oli hyvää aikaa, sai harjoitella rauhassa, tukka kasvoi ja akne tuli ja meni.

Loppujen lopuksi yhtyeelle oli levy-yhtiötahoilta useampiakin ottajia, jopa suurempien levy-yhtiöiden joukossa. Yhtye kuitenkin päätyi Mokoman ympärille kasvaneen Sakara Recordsin suojiin, jossa Stam1na on Mokoman ohella toistaiseksi ainut kiinnitys. Hyyrynen näkee Sakaran hyvin pitkälti järkiratkaisuna, koska pienellä yhtiöllä Stam1na tietää saavansa paljon huomiota, säilyttävänsä oman päätäntövaltansa musiikillisissa asioissa ja lisäksi tuttujen herrojen kanssa on aina miellyttävämpi asioida.

- Kaikki kuitenkin varoitteli, että katsokaa tarkkaan kenen kanssa lähdette ratsastelemaan. - Kun tiedetään äijien naamat, voidaan jäljittää ja mennä hakkaamaan ne, jos tulee syytä. Mailalla siihen tosin olisi mentävä, koska ne ovat meitä pidempiä, joten nyrkkitappelu olisi mahdottomuus. Nehän peittoaisivat meidät koska tahansa, mutta jos mailat saataisiin niin varmana päästäs hutkimaan. Lisäksi kun ovat vielä Lappeenrannasta, niin saisi varmaan tarvittaessa mopokyydinkin sinne päin.
- Saatiin täysi varmuus, että meihin panostetaan. Saadaan myös pitää graafisen ulkomuodon ja imagon kysymykset kokonaan omissa näpeissä. Siellä ei kukaan Lasse ole sanomassa, että pistetäänpä nyt levyn kanteen lohikäärme ja me oltais jossain kyynelehtimässä toisiamme vasten. Tuotannollisestihan langat on yhtiön käsissä ja kyselty on jo milloin kakkoslevy tulee.

-Silloin aikoinaan kyllä heti puhuttiin, kun Annala soitteli ja kyseli kävisikö yhteistyö, että missä aikataulussa hommat tapahtuu ja hyvä niin. Se antaa heti motivaatiota, kynnet tulevat ulos käpälästä ja lähtee liukkaammin treenikämpän suuntaan. Kyllä siinä on paljon hyviä puolia. Terveiset voisi tosin tässä vaiheessa laittaa, että missäs ne pojat luurailee, kun ei ole lafkan jättiläisistä kuulunut vähään aikaan mitään. Soitelkaahan. Samalla voitaisiin vähän mietiskellä jo mitä ihmettä me tehdään treenikämpällä vedettyjen upouusien rallien kanssa... niitä rupeaa jo olemaan, Hyrde naureskelee.

Mokoman ja Stam1nan yhtäläisyydet eivät lopu levy-yhtiöön. Myös musiikillisesti yhtyeessä on toki huomattavissa samankaltaisuuksia, mutta myös musiikillisessa kehityksessä on samanlaisia juonteita. Mokoman tavoin Stam1na eksyi välillä tekemään enemmän keskitien rockia kuin mättöä muistuttavaa materiaalia palatakseen jälleen mättämisen jalon taiteen äärelle.
- Toinen kitaristimme Pekka lohkaisi tuosta aika hyvin, että ollaan tietyllä tavalla palattu alkupisteeseen. Ensimmäinen keikkamme loppuvuodesta 1996 alkoi Sepulturan Refuse, Resist -biisillä ja huudettiin, että "Staminaaaaaaa!", kuten nyt levykin alkaa. Samanlaisella äänenmurrosäänellä kuin mulla nykyäänkin on, tukka oli vaan lyhyt ja musta ja aknea oli naamalla.
Alkuaikoina meillä oli hyvin suoraviivaista Slayer/Stone - mättöä Marshall-soundeilla. Jossain vaiheessa kuukahdettiin popimpaan ja rockimpaan menoon, mutta se ei enää tuntunut hyvälle, joten palattiin takaisin.

- Tehtiin siis ikään kuin mini-Metallicat, ja kun miettii, niin se on varmaan aika monella bändillä sama homma. Mutta me kyllä kielletään, että tässä olisi mitään laskelmointia, vaan kulku on ollut täysin luonnollinen. Jengi sanoo, että satuitte hyvään saumaan, nyt, kun on 2000-luvun suomiheviaalto. Sille voi vaan haistattaa paskan. Kyllä tässä on jo yhdeksän vuotta louhittu ja niistä viisi suomen kielellä, mutta se käännös tapahtui jo ennen Kotiteollisuuden ja muiden suosiota. Jos nyt aletaan marmattamaan, niin meihin edelleen suhtaudutaan uusina tulokkaina ja räkänokkina. Itsekin suhtautuu, vaikka ollaan niin pitkään oltu liikkeellä. Se on se negatiivinen puoli. Toivon, että se kuuluisi jossain pohjavireessä ja livemeinigissä, että ei me siellä ihan ekaa kertaa heiluta.

Helisevä rock-symbaali

Hyyrysen sanoitusten maailma on hyvin lihallinen ja kiero. Miestä on sanoituksellisesti ehditty vertaamaan mm. Marko Annalaan, Jouni Hynyseen ja Jarkko Martikaiseen. Vanhan YUP:n maailma ei siinä mielessä ole Stam1nasta kaukana, että samantyyppiset, pienet arjessa tapahtuvat järjettömyydet vilisevät kummankin yhtyeen tuotoksissa. (Stam1nan ja YUP:n väliltä löytyy myös lihallinen kytkös Hyrden ja YUP:n kitaristi Hyyrysen ollessa samaa veljessarjaa, toim. huom.). Sekä musiikillisesti että tekstillisesti oma suosikkini on Sananen lihasta, jonka Hyrde kommentoi kertovan pettämisen hyvistä puolista.
- Ylipäätään mun tekstien otsikot ovat kulkeneet pessimistisissä ja negatiivisissa elämänilmiöissä. Loppujen lopuksi ihmiset toimivat kuitenkin hyvin alkukantaisilla vaistoilla. Missä kulkee se moraalin raja? Jotenkin biisissä yritetään nähdä positiivinen puoli siinä, että kylvetään siementä maastoon. C-osan Raamatun lainaus Korinttolaiskirjeestä tuli mieleen tuttavan häissä. Hemmetti, mitä pahaa on olla kumiseva vaski tai helisevä symbaali? Sehän kuulostaa rokille, mahtava meininki.

Olen monesti miettinyt onko itäsuomalaisessa juomavedessä kenties tekijöitä, jotka saavat alueen yhtyeet lähes poikkeuksetta tekemään melko vinksahtaneita sanoituksia aina Hassisen koneesta Mokomaan. Usein niissä käsitellään jonkin yksilön yksittäistä hetkeä, jossa hän ottaa oikeuden omiin käsiinsä, esimerkiksi naapurin leppoisa lihakauppias teurastaa yhtäkkiä muorin kissan ja laittaa siitä tehdyt rukkaset tämän postilaatikkoon.
- Sehän johtuu tietenkin siitä, että Itä-Suomessa sitä harrastetaan jokapäiväisessä elämässä, Hyrde nauraa.
- Puhutaan kovasti karjalaisesta supliikista. Huumori lentää ja erityisesti musta huumori. Kun puhutaan, niin puhutaan ääri-ilmaisulla ja koetetaan tuoda ääri-elementtejä peliin. Jos tätä hommaa lähtisi tekemään vakavalla naamalla ja sanoittaisi ihan tosissaan, niin aina se pitää kuitenkin kätkeä huumorin verhon alle. Pitää olla sellainen sopivan perverssi asenne sanoittamiseen ja elämään, muutenhan tulisi ihan pelkkään shittiä.

Vaikkei sanoituksia toki enää otetakaan niin vakavasti kuin joskus takavuosina on kuitenkin selkeästi huomattavissa, että tietyn osan yleisöä ja toimittajia on ajoittain hieman vaikeaa ymmärtää itäveristen järjenjuoksua.
- Aivan, sitten se onkin olevinaan jotain mystistä ja mahtavaa. Täytyy sanoa, että mä olen oikeasti wannabe-maalainen. En mä oikeasti ole lemiläinen, muutin sinne 4-vuotiaana, mutta muutin pois 2000-luvun alussa Kouvolaan. Enhän mä mikään maalainen enää ole. Herranjumala, mikä mie oon, mullahan on nyt jonkinlainen identiteettikriisi päällä. Se on varmaan selittänyt osan näistä sanoituksista, Hyrde pohtii.

Levyn rivakasti avaava Ristiriita lähettää terveisiä Atlantin taakse pureutuessaan sodan oikeutukseen. Islamissa pyhässä sodassa käyneet pääsevät suoraan paratiisiin, mutta eipä Irakin-kriisissä USA:n toiminta tästä kauheasti eronnut.
- Ei siinä ole eroa. Kyllä siinä biisissä haetaan sitä, millä on perusteltu Irakin invaasiota. Kyllähän siinä on Jeesusta vähän väärin käytetty. Tajusin itse asiassa tänään väkivallan käytöstä yhden asian. Löysin elokuvaohjaaja David Mametin sanomana syyn, miksi väkivaltaa esiintyy ilmiönä jatkuvasti. Väkivallan käyttäminen vihollista vastaan ei tepsi. Se ei tepsi viholliseen, koska vihollinen on oman itsen sisällä. Turha sitä on etsiä toiselta puolen maapalloa, sattumoisin öljylähteiltä ja muita etnisiä kansoja tappaa. Kyllä väkivalta heijastelee omia ongelmia ja se on yksi väkivallan syy. Uskonto on toinen.

Hyyrysen sanoituksille leimaavaa on myös voimakas kielellä leikittely. Mukana on niin itse keksittyjä sanoja kuten väkivaltakunta tai sattuvia riimejä kuten " Yhden turva ja valheen hurma, joku kuolee turhaan. Tunteeton surma ei ole murha. Tätä on turha surra."
- Äidinkielen opettaja varmaan on ollut noista tempuista tyytyväinen. Kovasti on kyselty, että eivätkö mun kaikki sanoitukset liity jotenkin kielellisiin kommervenkkeihin. En mä muutakaan osaa. Missä olen äidinkielessä ollut haka, ei ole ollut oikeinkirjoitusta vaan, että keksii perverssejä ideoita.

Toisaalta Hyyrynen on mutkikkailla sanoituksillaan tehnyt itselleen myös karhunpalveluksen. Biiseihin on ympätty sikäli paljon asiaa, että mies pystyy keikkatilanteessa hengittämään vain tietyissä kohdissa, mikä voi saada aikaan väliaikaista happivajetta.
- Silmät tarkkana keikalla. Tietyin kohdin alkaa laulajalta lähteä taju, kun on niin paljon sanoja kirjoittanut idiootti, ettei ehdi vetämään happea sisäänsä. Jos niitä hengityspaikkoja missaa niin siinä on tajunlähtö lähellä. Kyllä se onnistuu jos istuu sohvalla kaljapullo kädessä, mutta jos menet samaan aikaan heiluttamaan tukkaa, niin ei tule mitään. Kannattaa kokeilla, esiintyminen vaatii uimarinkeuhkoja.

- Yllättävän fyysistä keikkameininki on ja pitää ollakin, koska se on showmeininkiä eikä sinne mennä seisoskelemaan. Jos illan bändi seisoskelee niin lähden itse seisoskeleman baarin puolelle. Kuunnella voi baarissakin, mutta yleensä bändiä mennään kattomaan. On mahtavaa kun hiki virtaa ja kaikki muut eritteet, tunnelma on hektinen ja seksuaalinen. Kyllähän sitä on ehditty harjoitella, joten ei tule ihan yllätyksenä kuinka fyysistä se on. Laulun kanssa voi olla ongelmia, kun se vaatii äänijänteiltä aikamoiset ponnistukset. Ainahan on paskat housuissa meneekö päivä 2 enää yhtä puhtaasti, mutta kyllä mä uskon et siitä selvitään kun jättää viinanjuonnin ekan keikan jälkeen vähän vähemmälle.

Tulevana kesänä Stam1naa tullaan näkemään hyvin monilla festareilla. Hyrde kommentoi, että odotettavissa on todennäköisesti trion "elämän kesä". Bändillä on kovat odotukset kesän suhteen nyt kun Stam1na viimein pääsee näyttämään oman osaamisensa monille festivaaleille, joilla miehet ovat tähän asti viihtyneet vain yleisössä.

Jutun lopetukseksi, introna elämää suuremmalle kesälle voisi käyttää Stam1nan keikkapäiväkirjasta löytyvää otosta maaliskuisesta Jyväskylän vedosta:
"Illan avasi petos-veisuu Sananen Lihasta, jolloin samoilta suorilta tunnustettava peli menetetyksi: yleisö riehaantui kuin hoidokki sähkötuolissa! Työstimme parhaamme mukaan, niin teki myös eturivin anonyymit tyttäret paljastaessaan yhteensä kuutta rintarauhastaan yhtyeen suuntaan - ja tätähän ei tietenkään yksikään soittopojista huomannut pistää merkille. Voi olla että harmittaa!"