Flow05 oli suurten odotusten kohde niin festivaalin viime vuonna itselleen asettamien standardien, kuin nimekkään esiintyjälistansa vuoksi. Nuspirit Helsinki onnistui omassa osuudessaan, vaikka kaikki artistivieraat eivät tapahtumaa osanneetkaan arvostaa.
Toista, ja viimeistä kertaa purkutuomion saaneilla Makasiineilla järjestetyllä festarilla koettiin
niin pettymyksiä kuin täyttymyksen tunteita. Meteli.net oli paikalla.
Maailma, joka asettaa sielukkaan rytmimusiikin keskipisteeseensä, oli aiheellisesti suitsuttanut viime vuonna debytoinutta Flow-festivaalia isoin kirjaimin. Toinen kierros kantoi siis ennalta niskassaan hurjia odotuksia, joihin järjestävänä tahona toimiva Nuspirit Helsinki -kollektiivi tuntui kuitenkin ohjelmalehtistä katsellessa vastaavan helposti. Marva Whitney, joka korvasi viime hetkellä tulonsa peruneen Gwen McCraen, nosti monissa mielissä odotuksia entisestään. James Brownin luottovokalisti oli myös itse innoissaan pääsystään Helsinkiin.
Valitettavasti sama ei tuntunut pätevän kaikkiin artistivieraisiin.
Multimediaa, ensimmäinen pettymys, ja loistava dj-setti
Flow05:n käynnisti ihanteellisella Makasiinien pihalavalla kaksikko Kalle Hakkarainen & Ville Walo, joiden esitystä oli etukäteen luonnehdittu mm. taikurishowksi ja moderniksi sirkusesitykseksi. Duo loihti liikkuvasta kuvasta, koreografiasta, jonglöörisuorituksista, musiikista ja taikatempuista hypnoottisen kokonaisuuden, joka kantoi koko matkalta mainiosti, viihdyttäen ja herätellen. Ei voi kuin valitella niiden ihmisten kohtaloa, joiden keskittymiskyky ei riittänyt
esityksen seuraamiseen. Tapahtuman avaus oli kerrassaan mainio.
Valtavan komeasti nimetty Husky Rescue Big Band Special ei ansaitse samaa arviota. Olin valmistautunut viimein ihastumaan kehuttuun, mutta omalta kohdaltani tähän asti jonkinasteiseen pimentoon jääneeseen pelastuspartioon. Toisin kuitenkin kävi, enkä kovasta yrityksestä huolimatta viiden ensimmäisen biisin aikana saanut seesteisestä setistä juuri minkäänlaisia tuntemuksia. Sen pidempään ei tämän kaltaisessa tapahtumassa valitettavasti voi syttymistä odottaa, vaan on siirryttävä hakemaan sytykkeitä muualta. Kenties Rescuelle on suurempi tilaus joissain muissa olosuhteissa.
Monista festivaalin onnistuneista tilakokonaisuuksista viihdyin pisimpään täysin dj -toimitukselle omistetussa Rocking chair clubissa, joka varsinkin ennen kaikkein suurinta väentungosta palveli niin tanssivaa kuin etäämmältä tapahtumia seuraavaa yleisöä hienosti. Areenan musiikkiannin avasi yksi koko viikonlopun parhaista selektioista, DJ Didierin moneen suuntaan rönsyillyt, mutta alusta alkaen äärimmäisen laadukas setti. Valikoimissa oli tälläkin kertaa onneksi myös rootsreggae -soundia, jonka soittamisessa Didier on näillä leveysasteilla ainakin teknisesti täysin omaa luokkaansa. Rocking chair club ei koko viikonloppuna juuri parempaa kokenut.
Rutinoitua virtuositeettia ja maailman huonoin asenne
Kesken keinutuoliklubin tunnelmoinnin oli pakko siirtyä takaisin Flow Live -areenalle, jossa esiintyi acid jazz -leiman aikoinaan kannettavakseen saanut brittivirtuoosi Omar.
Joku tapahtumaa tarkastellut ehti jo toteamaan, ettei maailma ole vielä valmis acid jazzin paluulle, ja oli oikeassa. Nimike kun alun perinkin oli, jopa sen lanseeranneen Gilles Petersonin itsensä mukaan täysin keinotekoinen etiketti, jonka suojissa myytiin monenmoista musiikkia soulista funkkiin ja jazziin. Omar bändeineen toki kuulosti hyvin pitkälle samalta kuin vuonna 1991, jolloin nytkin kuultu mestariteos Nothing like this julkaistiin.
Vielä hämmästyttävämmältä tuntui se, että mies myös näytti tukkalaitteessaan ja lävistyksissään täysin samalta kuin reilu kymmenen vuotta sitten. Joidenkin viimeaikaisten lehtiartikkeleiden ehdottamasta turhautuneisuudesta ei lavalla näkynyt merkkiäkään, vaan tähti paiskoi hyväntuulisen oloisena omien helmiensä lisäksi covereita niin reggaen, soulin kuin jazzimmankin tuotannon puolelta. Kyse oli, ja on aina ollut laajakatseisesta rakkaudesta sielukkaseen rytmimusiikkiin. Myös siinä mielessä Omar oli täydellinen valinta Flow05 -vieraaksi.
Pettymyksen määrä oli valtava, kun Rocking Chair Clubin dekkien taakse vaivalloisesti raahautui Helsingissä mm. edustamaansa Masters At Work -nimikettä surkuhupaisalla tavalla halventanut Kenny Dope Gonzales. New Yorkin klubiveteraani, yksi elektronisen tanssimusiikin kaikkien aikojen merkittävimmistä tuottajista tarjosi surkeaa ja ylimielistä asennetta, itsestäänselviä valintoja, sekä teknisesti täysin välinpitämätöntä, ainakin tälle yleisölle ala-arvoista suoritusta. CD -levyillä varustautunut Gonzales tyytyi lähinnä painamaan start- ja stop -nappuloita James Brown- ja Jackson Sisters -tyylisten loppuunkuluneiden klassikoiden väleissä. Joku arvelikin huhujen mukaan huikean palkkion Helsingistä napanneen suuruuden hakeneen valikoimansa läheisen tavaratalon halpiskokoelma -hyllystä.
Vaikka tuskin on kaikkein oleellisin asia, miten mies teknisessä mielessä soittaa, olisi kuvitellut tämän tason tekijän vaivautuvan edes seuraamaan biisien rakenteita niiden soidessa. Nyt anti-dope -lisänimen saanut legenda roiski biisejä sisään ja ulos mm. kesken säkeistöjen. Kuluneista funk- ja discoraidoista tyyli siirtyi nopeasti houseen, jota kuultiin tämänvuotisessa Flowssa ylipäätään muuhun tarjontaan nähden ehkä hiukan liikaa.
Alaan viehtyneet väittivät Gonzalesin loppua kohti hieman parantaneen tasoaan. Itse poistuin lähinnä vihan tuntemuksissa live -puolelle, jossa tuottaja/dj King Brittin Sister Gertrude Morgan Experience tykitti asenteellista rock-funk -fuusiotaan säälittävän pienelle yleisölle. Herättelevin visuaalein ryyditetty setti olisi ansainnut paljon, paljon enemmän huomiota. Valitettavasti perjantailta jäi kokonaan kokematta monen asiantuntijan kehuja kerännyt Redroom -tilan Ame&Dixon - Inner City of Berlinsessio.
Viiskulma vei Brooklynia
Lauantaina DJ -sektorilla odotettiin Spinnan paikkaavan Gonzalesin laiskottelua. Harvinaislaatuisesti sekä hiphop- että housepiireissä samanaikaisesti arvostusta nauttiva, mm. J-Liven loisteliaan Satisfied -hitin melodicalooppausten takaa löytyvä Spinna olikin maanmieheensä nähden aivan toisenlaisella asenteella liikenteessä. Valitettavasti vain laitteistossa ei taaskaan uskallettu ottaa vinyylin soittamisen riskiä, ja tunnelma kärsi inflaatiota jo lavasetin nähdessä; cd ja laptop. Moderneilla vimpaimilla toki taitaja pääsee oikeuksiinsa siinä kuin perinteisempiäkin välineitä käyttävä, mutta se jokin jää auttamatta puuttumaan.
Brooklynin supersankari joka tapauksessa otti hommansa vakavasti, ja ymmärsi olevansa jopa palvovien silmien edessä. Selektio ei kuitenkaan tässäkään kohtaa tarjonnut aivan sitä mitä melko laajasti paikalla edustettuna olleet, rap-orientoituneet korvat odottivat. Alkuun jonkin verran vanhoja breikkejä, sitten taas pikainen siirto korkeampiin tempoihin, ja maallikon kuuloaistille kovin tasapaksuihin housesfääreihin. Liikenteessä on ollut jopa huhu, jonka mukaan järjestäjät olisivat kieltäneet tähtideejiitä soittamasta hiphoppia. Tuntuu melko kaukaa haetulta sekin. Spinna tarjosi housensa väliin myös muuten Flowsta puuttuneita dancehall -elementtejä, ja sai muutenkin hommastaan lopulta tyydyttävän arvosanan.
Kuitenkin myös lauantain Rocking Chair DJ -championship jäi Suomeen. Ennen Spinnaa dekeissä kuultu Lifesaverin Anonymous teki ensimmäisen kymmenen minuutin aikana paljon enemmän kuin rahakkaampi virkaveljensä tunnissa. Ongelma vieraiden kohdalla saattoi olla se, että nämä kaivautuivat omiin senhetkisiin suosikkityyleihinsä kovin syvälle, jolloin vähänkin niiden ulkopuolella liikkuva kuulija / liikkuja menetti kosketuksen touhuun tyystin. Anonymous ja Didier saivat laajan yleisön mielessä pienemmin odotuksin ladatuissa sloteissaan tarjoilla materiaalia laajalla otannalla, pitäen kuitenkin tiukasti tyylinsä. Loppuillasta edellä mainittujen kanssa samassa tilassa soitti vielä puertoricolainen DJ Osunlade, jonka lattarihouse sai alan ihmisiltä jopa täyden kympin arvosanoja. Oma mielenkiinto 125 bpm -tempoiseen materiaaliin hukkui jo Spinnan aikana, vaikka onkin myönnettävä että Osunladen työstössä oli oma, ainutlaatuinenkin sykkeensä.
Varauksettominta ylistystä Flow -kävijöiden keskuudessa saanut Five Corners Quintet vieraineen jäi allekirjoittaneelta täysin väliin, eikä edes ensimmäistä kertaa. Seuraavan tilaisuuden tullen pitää tiukasti harkita suuremmankin sankarin esityksen sijaan keskittymistä FCQ:n legendaan. Marva Whitney ei kuitenkaan onnistunut silmiltä ja korvilta pakenemaan, vaan jätti päinvastoin merkkinsä myös mieleen. Soultäti ei antanut hienoisesta karsimanpuutteesta kärsineen saksalaisbändinsä kliinisten soundien häiritä, vaan repi itsestään sielun näytteille. Ensimmäisistä äännähdyksistään alkaen rouva viestitti yleisölle, että todella halusi olla lavalla, ja tehdä kaikkensa shown eteen. Onneksi seniliteettiä lähentelevä James Brown ei ole ehtinyt tehdä tätä entistä luottovokalistiaan kahlitsevia sopimuksia, jotka estäisivät nyt kuulun kaltaiset esitykset.
Perjantaista viisastuneena tein toisena Flow -iltana visiitin myös Redroomiin, jossa todellakin tunnelma oli millilleen oikea, visuaalit ja salin soundi tukivat mm. Jori Hulkkosen huippuluokan toimitusta mainiosti. Lähellä oli, etten jälleen alkanut pitää housesta. Kunniamaininnan lauantain ohjelmasta saa myös brittiläinen Jazzcotech dancers, jonka liikehdintä alkuillasta enteili jopa nyt koettua parempaa viimeistä Makasiini-iltaa Flown parissa, sekä levykirppiksen ja dokumenttielokuvien (mm. Style Wars) merkeissä vietetty ikärajaton ja maksuton päivätapahtuma.
Kuvat: Harri Sylvander
yle.fi/pop 