Polveilevaa kompurointia maaseudulla

Pohjoisesta Suomesta kahdeksan vuotta sitten Tampereelle muuttanut Absoluuttinen Nollapiste julkaisi kahdeksannen albuminsa Mahlanjuoksuttaja 5. lokakuuta. Yhtyeen solisti Tommi Liimatta ja rumpali Tomi Krutsin saapuivat Meteli.netin haastateltavaksi. Polveileva keskustelumme pohdi uuden levyn sävyjen lisäksi Nollapisteen luonnetta, Renkiä sekä Sly Stonea, monen muun aiheen ohella.

Nollapisteen uusi albumi on edellisiä raskaampi ja nimenomaan progelevyksi alun alkaen suunniteltu. Sekä Liimatta että Krutsin allekirjoittavatkin tymäkämmän soundin, jota kaikki palveli sävellyksellisistä ja sovituksellisista asioista miksaukseen ja masterointiin. Levyn teossa on Krutsinin mukaan haettu dynaamista vanhan liiton soundia. Nollapisteen raskaus kuuluu toisin kuin monilla nykypäivän raskailla yhtyeillä nimenomaan kevyempien puolien kautta.

Mukaanlukien muutaman vuoden ajan koskettimissa bändiä vahvistanut Janne Hast, koko yhtye halusi edellisen Seitsemännen sinetin kevyempien pop-sävyjen jälkeen palata progen pariin. Krutsin ja Liimatta toteavatkin Sinetin olleen tärkeä kokeilu, jossa yhtye todisti itselleen pystyvänsä tekemään levyn nopeasti ilman valmiita biisejä studioon mentäessä. Silti popimpi sävy ei oikein tuntunut omalta ja Mahlanjuoksuttaja onkin eräänlainen paluu juurille, joka ei ehkä olisi ollut mahdollinen ilman Sinettiä. Kaikki mitä on tehty, on aina jossain suhteessa merkityksellistä.

Tulenkantajista tutun Hastin tulo koskettimiin antoi kitaristi Aki Lääkkölälle tilaa soittaa vapautuneemmin entisen näppäilyn sijaan. Myös yhtyeen itsenäinen tuottaminen, jossa Marko Ylianttila luotettuna keikkamiksaajana on ollut vain se ylimääräinen korvapari sekä toimiva työskentely äänittäjä Juuso Nordlundin kanssa tekevät Mahlanjuoksuttajasta ensimmäisen Nollapiste-levyn, johon Krutsin suhtautuu jälkeenpäin ilman varauksia.

Ajatukseni, että uusi levy on mielestäni hivenen enemmän kuuntelua vaativa kuin esimerkiksi Nimi muutettu, josta heti nousi muutamia hittejä, pistää herroja miettimään. Krutsinista on jopa yllättävää, kuinka suosittu Nimi muutettu on. Hänen mielestään se on yhtä lailla raskassoutuinen kuin tämä tuorein. Liimatta uskoo, että jos levy ei heti aukea, niin se ei myöskään heti ala kyllästyttää. Tähän mennessä Mahlanjuoksuttaja onkin kuulostanut kerta kerralta paremmalta.

Yhtyeen kappaleista on noussut esiin keskushahmo Renki, joka ei kuitenkaan tällä levyllä ole mukana. Silti hahmo on aina vähintään hengessä mukana ja tälläkin levyllä seikkailee joku metsäläinen. Lähiöromantiikkaa tai Kallion baareja onkin turha hakea Nollapisteen levyiltä, vaikka aiheet ovatkin samoja kuin millä tahansa Top 40-levyllä. Ihmissuhteita, rimpuilua ja kompurointia, mutta maaseudulla ja puettuna mielenkiintoiseen ja ehkä hivenen vanhahtavaan muotoon. Levyn kappaleet on kudottu samaan yhtenäiseen aiheeseen, jonka löytämiseksi Liimatta antaa vinkiksi miettiä montako henkilöä levyllä on ja kuka kulloinkin puhuu. Ja onko tietty hetki, kun nämä henkilöt tapaavat?

Liimatan mielestä suurin osa radiossa soivista biiseistä on nykyään kolmikymppisten sinkkumiesten hengenheimolaisilleen kirjoittamia, joita tulevat keikalle katsomaan toisten sinkkumiesten lisäksi sinkkumiehiä katsomaan tulevat sinkkunaiset. City-lehti-elämää... Ja jos musiikki ei ole jotain Crazy Frogia, se on sitten taiderokkia. Kun muuten luontoon lähteminen tuntuu popsanoituksissa tarkoittavan mökille lähtöä, jossa saunan takana on tilaa ja niin edelleen, ei Absoluuttinen Nollapiste ole henkisesti koskaan sieltä landelta pois lähtenytkään. Eikä ole sellaista tarvetta havainnut. Tai jos on, niin vasta siinä vaiheessa jossa ei ole enää uskaltanut. Vaikka Liimattakin on kaupunkilainen, lämpeää hän mieluummin maaseudulle.

Absoluuttisen Nollapisteen kohdalla ei voida oikein puhua tietyn hittikonseptin varassa operoimisesta. Jokaisella levyllä onkin oma itsenäinen lähestymistapansa musiikkiin, jota leimaavat pohdiskelevuus, suomenkielinen pop ja proge. Vaikka Liimatta kieltääkin yhtyeellä edes olevan minkäänlaista hittikonseptia, voidaan miehen persoonallista laulutapaa ja omalaatuisia sanoituksia pitää eräänlaisena sellaisena. Kyllähän Nollapisteen aina tunnistaa sitä kuullessaan. Silti kyllä Mahlanjuoksuttaja melko erilainen levy on esimerkiksi Neulainen Jerkuseen verrattuna. Liimatan mukaan yhtyeellä olisi tuolta ajalta useammankin albumin verran levyttämättömiä biisejä, mutta mitä järkeä niiden julkaisemisessa enää olisi? Täytyyhän artistilla itselläkin olla mahdollisuus rajata, että mitä oikein julkisuuteen päästetään. Krutsin mainitsee aiheesta osuvan esimerkin:

-Sylvester Stewart eli Sly Stone, joka vetäytyi julkisuudesta sekoilukautensa jälkeen, lähetti yksi kaunis päivä sähköpostia yhtyeen fanisivujen pitäjälle, että olen käynyt sivuillasi ja pyytänyt käymään. Ylläpitäjä oli kuullut Slyn uusia biisejä ja kehui niiden olevan täyttä rautaa. Stone ei vain halua julkaista niitä, koska on tottunut että hänen levynsä myyvät. Nythän mies muistetaan sinä sekopäisenä jätkänä, joka on jäänyt kiinni crackistä ja ties mistä. Siksi miehen levy ei ikinä tule olemaan jossain Top 20-listoilla, vaikka olisi kuinka hyvä.

Omia suosikkeja levyltä herrat eivät nimeä, mutta toteavat että toki niitä löytyy. Ja kuten aina, toiset biisit ovat toisille suosikkeja ja toisille niitä heikompia. Krutsinin mukaan nämä erimielisyydet ilmenevät lähinnä keikoilla, aina ei tiedä haluaako Tommi esimerkiksi laulaa tänään tämän biisin. Ja se on ihan sama, vaikka bändi päättäisi että tänään soitetaan niitä tanssittavampia raitoja. Jos yleisö on liikkeellä tanssijalalla, on ihan sama mitä biisejä bändi soittaa. Verrattuna esimerkiksi kymmenen vuotta sitten soitettuihin keikkoihin vaatii Nollapisteen keikalle lähteminen enemmän järjestelyjä, mutta samalla bändillä on enemmän kykyjä niihin järjestelyihin. Ja kun bändillä ennen oli helvetin hauskaa ennen keikkaa ja sen jälkeen, mutta itse lavalla kärvisteltiin, että eikö tämä helvetti lopu?, niin nykyään bändi esiintyy selkeästi vapautuneemmin. Nykyään keikoilla on jopa mukavaa.

Absoluuttinen Nollapiste perustettiin alunperin Rovaniemellä vuonna 1991. Kotimaan sisäänpäinkääntynein ja ujoin bändi on vuosien saatossa kasvanut ja hiukan on jäsenistökin vaihtunut. Tosin Liimatta toteaa, että alkuaikoina Rovaniemellä ei ollut hirveästi vaihtoehtoja soittajille ja ehkä juuri siksi bändin jäsenillä onkin hyvä yhteishenki. Huolimatta muutosta Tampereelle kahdeksan vuotta sitten kysellään bändiltä vieläkin toisinaan, että kuinka jaksoitte ajaa pitkän keikkamatkan Rovaniemeltä asti? Samoin Lista-ohjelmassa esiteltiin bändiä sanoilla taiderokkia pohjoisesta. Vaikka etelässä vaikuttavatkin, eivät herrat koe olevansa vieläkään etelä-suomalaisia. Kun esitän käsitykseni, että pohjoisen ihmiset ovat helpommin lähestyttäviä ja välittömämpiä, toteaa Liimatta:

-Jos tyyppi kestää vittuilun niin sitte se on ihan hyvä tyyppi.

Ensimmäisiä tavoitteita yhtyeellä oli tehdä keikka, demo ja vinyyli-EP. Jossain vaiheessa virisi ajatus, että olisi ihan mukava, jos levy olisi listoilla. Nyt kun on muutama ollut siellä, ei enää aseteta hirveästi painoa moisille tavoitteen asetteluille. Esimerkiksi sanaa radiosoitto ei juuri huudeltu Mahlanjuoksuttajan sessioissa. Krutsin toteaa, että jos levy sen verran myy, että levy-yhtiö antaa tehdä seuraavankin levyn, niin hyvä.

- Ensisijainen tavoite kuitenkin on, että saadaan tehtyä sellainen hyvä kokonaisuus, jota jaksaa itekin kuunnella. Tämä levy on ensimmäinen meiän levy, jota olen jaksanut kuunnella sekä pohjien soiton jälkeen että miksauksen jälkeen. Se on jo yksi haave, joka nyt on toteutunut.

Samaan aikaan uuden levyn kanssa Liimatalta julkaistaan myös sarjakuva-albumi, keikkatunnelmia ruotiva Ei vaikuta keikkaan. Liimatta näyttää albumista näytekappaletta, josta löytyy näytteitä myös yhtyeen sivuilta. Siis kaikki ne, joita kiinnostaa millaisia tapahtumia Nollapisteen kaltaisen bändin kiertueilla sattuu, kannattaa teokseen tutustua. Toki muutenkin hyvän sarjakuvan ystäville voi suositella, että ihan se Liimatalta näytti noin pikaisella selauksella.

Liimatan kirjallisen ja sarjakuva-uran ohella myös muu bändi on todella aktiivinen. Bändin kotisivuilta löytyykin lähes kaikki mahdollinen informaatio uran varrelta. Esimerkiksi Mahlanjuoksuttajan kohdalla herrat kirjoittivat aktiivisesti studiopäiväkirjaa, jossa todellakin ruoditaan muutakin kuin sitä, mikä mikki nyt on käytössä ja millä kitaralla tuokin kohta soitetaan? Herrojen mukaan päiväkirjan pito oli mukava vaihtoehto karjalanpiirakan lämmittämiselle tai Rytmi-lehden lukemiselle sillä aikaa, kun muut soittavat osioitaan.