Steen1 aiheutti viime vuonna julkaistulla Salaliittoteoria -debyyttialbumillaan jos jonkin tasoista polemiikkia. Paluun valokeilaan Itä-Helsingin puhemies tekee levyllä, jonka rytmi- ja soundimaailmat vaihtelevat punkista reggaeen, pääpainon toki ollessa edelleen raa'assa hiphopilmaisussa.
"Stenkka" ei edelleenkään tingi tekstisisällöistään muotoseikkojen perusteella, mutta onko mies itse muuttunut? Onko Varasta pomolta -albumilla äänessä aikuisempi, seestynyt Steen?
- Haha!! No en mä järkevä aikuinen ole, mut joo.
Viime levyllä sai rääkyä ne pahimmat paineet pois ja nyt oli aikaa istua alas miettimään.
Nyt pystyy jo osoittamaan sormella niitä juttuja, mitkä vituttaa.
Toki halusin tehdä myös vähän musikaalisemman ja pitkäikäisemmän levyn kuin mitä Salaliittoteoria ehkä on. Kyse oli enemmänkin tavasta esittää asioita, jotenkin ei tuntunut enää rakentavalta tehdä lisää Jarden Träkkejä.
Mä oon pyrkinyt astumaan ikään kuin askeleen taaksepäin ja oon sisältöpuolella yrittänyt analysoida asioita; miksi juuri näin on? Mikä keskittää vallan Suomen ja EU:n sisällä, ja keitä se palvelee? Olen panostanut enemmän myös tohon musiikin tekniseen puoleen ja sen kuunneltavuuteen.
Salaliittoteoriaa leimasi niin hyvässä kuin huonommassakin spontaaniuden, jopa keskeneräisyydenkin tuntu. Tällä kertaa ollaan liikenteessä suunnitelmallisemmin, minkä ajoittaisesta musiikillisten tyylien kakofoniasta huolimatta kuulee levyn kokonaisvaltaisesta vireestä.
- Kyllä nää biisit on kirjoitettu nimenomaan tän levyn kokonaisuutta ajatellen. Nyt on muutama jäänyt jopa ylikin. Ei siksi, että ne olisivat olleet huonoja vaan siksi, etteivät ne toimineetkaan kokonaisuutta palvellen. Kyllä mä näen ton levyn aika progressiivisena kokonaisuutena. Mä olen yrittänyt laittaa viittauksia biiseistä muihinkin biiseihin juuri tota jatkumoa ajatellen. Kyllä pitkäsoiton pitää kuulostaa pitkäsoitolta, eikä miltään greatest hits- kokoelmalta.
Tuore albumi on otsikoitu tarkoituksellisen provokatiivisesti. Steen on tätä haastattelua tehdessään jo täysin kyllästynyt sen herättämiin, paikoin lapsellisiinkin reaktioihin. Hän viittaa kotisivuiltaan löytyvään tekstiin. (Provokaation jatkumiseksi alla tekstistä vain sen ensimmäinen ja viimeinen kappale.)
- Neljäsosa maailman rahavaroista on vain kahden sadan yrityksen hallussa, ja näistä yrityksistä suurin osa on länsimaisia. Kyseiset yritykset valmistavat lukemattomien tytäryhtiöidensä kautta mitä tahansa joukkotuhoaseista vauvanruokiin. En ole edes yrittänyt laskea, kuinka paljon rahaa neljäsosa maailman varoista on... Kuitenkin se on ihan vitusti. Näihin yrityksiin kuuluvat myös yksityiset pankit ja muut rahaliikennettä säätelevät elimet...
- Kuka tästä hyötyy? Emme ainakaan me ysistviiteen -ihmiset. Siksi aion itse astua pois pyramidin alimmalta rappuselta. Mieluummin tietenkin taskut täynnä. Suosittelen muidenkin tekevän samoin. Kun pyramidin perustukset puretaan, ei se voi pysyä pystyssä.
Huuda mukana, vitun apina!
Maailma on siinä(kin) mielessä kierosti kallellaan, että kannanotto rap-artistin suusta alkaa olla enemmän poikkeuksellista valveutuneisuutta kuin odotettavissa olevaa perustavaraa. Suomalaisistakin suunaukojista suuri osa keskittyy nykyisin riimeissään nimenomaan kuvitelmiinsa itsestään pomon roolissa. Tirehtöörit saavat Steeniltä ja Huvipuiston takana -biisissä vierailevalta Kaucas -posselta osansa. Steen tulkkaa biisin toisaalta tylysti myös hiphop -kentällä hyvinkin traditionaaliseksi kulttuurin sisäiseksi kritiikkijauhannaksi.
- Huvipuisto tai sirkus on paikka, jossa on viihdyttäjiä ja tirehtöörejä.
Viihdyttämisessä ei ole mitään vikaa mutta on sääli jos ihmiset eivät näe sen
takana hiphopin syvempää ja tärkeämpää merkitystä.
Lyhyesti sanottuna kyseessä on taas yksi mihin skene menee -biisi.
Lähinnä lasten keskuudessa supersuosittu Pikku G ryhtyi hiljattain valtapuolueen maskotiksi ilmoittautumalla melko pian täysi-ikäistyttyään ehdokkaaksi ensi eduskuntavaaleihin. Stenkan kanta parlamentaariseen demokratiaan on hieman erilainen. Pala -biisin kertosäe toistaa mantraa: Pala, Arkadianmäki, pala, vitun paska. Ajatus on ehkä yllättävänkin pitkälti sama, kuin takavuosien Public Enemy -hitissä Burn, Hollywood, Burn.
Yksi Varasta pomolta -levyn pysähdyttävimmistä hetkistä on ilman muuta Mariskan kanssa esitetty Ikkunaprinsessa.
päiväst toiseen loputtomii käytäviä kulkee / ja hoitsut sille lisää lääkkeitä tunkee / ei muuten, mut se ei tajuu tästä elämästä mitään / kukaan ei oo pysähtyny sen vuoksi hetkeksikään... ...taas pikkuprinsessa istuu ikkunassa / kohta kaksi kuukautta lääkehumalassa / avuttomalle elämä on paskaa / ilman rakkautta se istuu ikkunassa
- Me ei voida puhua vakavalla naamalla mitään hyvinvointivaltiosta, jos tollasia tapahtuu edes silloin tällöin. Tarkoitus on ottaa kantaa lähinnä ylityöllistettyihin hoitsuihin, jotka joutuvat huumaamaan potilaitaan. Eivät ne sitä varmastikaan pahuuttaan tee, vaihtoehtoja ei vain ole. Eikä varmaankaan ole vaikea uskoa, kuinka hämmentyneitä ja peloissaan tällaisen laitoksen asukit ovat.
Arvioita ja opintoja
Steenin tekstisisällöt ovat vakavia, ja asioiden esittämistapa on lähes viivasuora. Asiat heitetään kasvoille niitä juurikaan kaunistelematta. Tällainen raakuus tuntuu lähes aina herättävän akateemisen pätemisen tarpeen jollain suunnalla. Viime levyä kommentoi medialleen tyypilliseen tapaan City -lehden kolumnisti, ja uudestakin albumista ollaan jo luettu monemoisiin sosiologisiin ja yhteiskuntaopillisiin teorioihin viittailevaa arviointia.
- Jokainenhan arvostelee jutut miten haluaa. Ihan kiva, jos joku lähestyy plattaa tollasestakin näkökulmasta, vaikka huvittavaahan se toisaalta on.
Mä tykkään itse kelailla yhtesikunnallisia asioita, ja mun mielestä ihmisten kannattaisi pysähtyä jokainen tahollaan niitä miettimään. Meidän yhteisistä asioista on kyse. Muistetaan kuitenkin, että loppujen lopuksi näiden levyjen kohdalla kyse on musiikista.
Kapinakenraaliksikin ristityn riimittelijän oma opiskelu on tapahtunut itsenäisesti, kuten myös monilla kollegoilla. Esim. Asa ja Iso H ovat samoilla linjoilla monen suhteen.
- Koulussa en ole perusteoreetikkojen juttuja opiskellut. Kotona kylläkin on tullut luettua roppakaupalla poliittista kirjallisuutta ja mm. Bill Blumin ja David Icken salaliittokelailuja.Salaliitot on mielenkiintoista shaittia. Toki olen myös vaihtanut ajatuksia Asan ja Hoon kanssa. Myös Kallio Undergroundin Jontin kanssa puidaan maailmaa paljon.