Meteli.net
Kirjoita 4-5 kirjainta etsimäsi kohteen nimestä ja paina hae-näppäintä!
Uutiset
Uutisten tekstihaku
Hae uutisarkistosta
Meteli.net uutiset - RSS syöte

Nightwishin ja Tarja Turusen tiet eroavat

Teksti Miika Jalonen
Su 23.10.2005 13:59
Nightwish 2007, kuva Ville Juurikkala Nightwish on erottanut laulajansa Tarja Turusen. Koko vuoden suurimpiin ja surullisimpiin kuuluva uutispommi putosi vain päivän kuluttua siitä, kun yhtye oli esiintynyt Tuska Winter Warin pääesiintyjänä Helsingissä. Kautta aikojen menestyneimpiin - puhuttiin sitten taiteellisesta kehityksestä tai levynmyynnistä - kotimaisiin artisteihin kuuluva yhtye julkaisi kotisivuillaan avoimen kirjeen, jossa ratkaisun taustat kerrotaan avoimen kaunistelematta. Kirjeen ovat allekirjoittaneet bändin kaikki muut jäsenet.

Nightwishin musiikillinen johtaja Tuomas Holopainen ilmoittaa kirjeessä, että yhtye jatkaa uraansa toisen vokalistin kanssa. Kirjeen mukaan yhteistyö entisellä kokoonpanolla ei ollut enää mahdollista "ahneuden, lupausten rikkomisen ja fanien aliarvioimisen vuoksi". Aivan yhtä varmaa on, että ratkaisun taustoista syntyy melkoinen myllytys puolin ja toisin - nythän on kuultu vasta toisen osapuolen näkemys asioiden kulusta.
Uutisen foorumissa 55 viestiä 15 eri aiheessa.

Uusimmat aiheet ja viestit

kaikki aiheet »
Sinä..

Oletko lie tyttö tai poika mua ei kiiinnosta,
mutta voit pitää sen turpasi kiinni ja antaa muillekkin ihmisille sanavaltaa! Tarja antoi kauniin äänensä yhdeksäksi vuodeksi nightwishiin.. Thats it. Tuomas+ muut pojat päättivät asian noin, me emmekä kukaan muu ulkopuolinen tiedä mitä oikeasti tapahtui! Älä pidä asioita niin itsestään selvänä
rekisteröimätön 6.12.2005
Holopaisen Tuomas ei myöskään voinut sietää sitä että Tarja Turunen sai suunnattomasti huomiota bändin vokalistina. Tuomas bändin perustajana kyllä vetää eniten rahaa koko bändistä itselleen mutta ei saa kyllä keikoilla haluamaansa huomiota koska tämä kohdistetaan Tarjaan.

Esim. Stratowariuksessa Tolkkia rivoo suunnattomasti se että bändissä yleisö keskittyy enemmän Kotipeltoon.

Siitäkin huolimatta ahneella on aina paskainen loppu ja niin on tässäkin. Nightwish hajoaa kohta kun pojat huomaavatkin että uuden vokalistin kanssa ei tule aikaan "lasta eikä paskaa".
rekisteröimätön 13.11.2005
Tuomas Holopainen tässä ahne on ja ahneella on tunnetusti aina paska loppu. Holopainen kuvittelee jauhavansa rahaa tämänkin jälkeen mutta saakin huomata sen jälkeen että sillä ahneella onkin paska loppu.
rekisteröimätön 13.11.2005
Joo, yritän esittää nörttiä. Pisteet siitä sulle. Omasta mielestäni maailmassa on kuitenkin paljon kauniinmpiakin naisia kuin Tarja.
Veikkaan, että sinä puolestasi yrität esittää turhautunutta teiniä.
rekisteröimätön 3.11.2005
TUOMAS ON VIEMÄRI ROTTA! TUOMAS ON VIEMÄRI ROTTA! TUOMAS ON VIEMÄRI ROTTA! hahahahahaaaaa
rekisteröimätön 29.10.2005
Niin,miksipä ei!! Marcolla on ainakin loistava ääni!! Uudeksi naissolistiksi voisi tulla Kimberly Goss, jos jotain vaihtelua haluttaisi!!
rekisteröimätön 26.10.2005
Miksei Marco voi toimia NW:n vokalistina, tarvitseeko olla välttämättä nainen? Marcolla on upea ääni ja lavakarismaa...
rekisteröimätön 26.10.2005
Mitä sä iokein yrität esittää häh!!! Jotain nörttiä vai siltä se ainakin näyttää!!! Tarja Turunen ei muka kaunis sulla ei taida olla aivan kaikki kotona!!!!!!!!!!!!!!
rekisteröimätön 26.10.2005
Tarja Turunen ei ole kovin kummoinen laulaja oopperalaulaja-asteikolla, yhtä hyviä tai parempia löytyy Suomestakin kymmenittäin. Hän ei ole myöskään mitenkään poikkeuksellisen kaunis tai karismaattinen. Hänen englannin lausumisensa on suorastaan surkeaa. Luultavasti uuden laulajan löytäminen ei tule olemaan mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Se, että Tarja sai kaiken huomion, ei ollut mikään median bändistä riippumaton valinta, vaan bändi ja levy-yhtiö nimenomaan tietoisesti markkinoivat bändiä Tarjan avulla. Ei siis tuo kateellisuusteoriakaan oikein toimi.
rekisteröimätön 25.10.2005
Laittaa vaan miettimään tuollainen toiminta, että onko holopainenkaan niin syytön kuin kaikki uskovat. Onhan hän sentään bändin "sydän ja sielu" niinkuin kaikki väittävät. Eihöhän se ole koko bändi joka yhdessä toisiaan täydentäen luo bändille sydämen, riippumatta kappaleiden mekaanisesta luojasta. En tosin halua vähätellä..pirun ison ja hyvän työnhän holopainen on tehnyt luodessaan noin hienoja kappaleita.. mutta miettikää tuota noin nopeaa uuden naisvokalistin valintaa. Hiostusta hiostusta onpi voinut olla Tarjaan päin kovasti ilmassa..
rekisteröimätön 25.10.2005
1
1