Olen miehinen mies, kunnes alkaa kikatuttamaan

Rockyhtye YUP on jo pitkän linjan suomalainen yhtye. Alkuaikojen HC-punkista on kuljettu opettavainen matka nykyiseen terveelliseen häirintärockiin. Meitä vastapäätä istuivat Martikainen, Tynkkynen ja Mannonen juttelemaan mm. metsäläisistä, merestä, rakkaudesta ja uudesta puoskarilevystä.

Yhdistyneet urbaanit puoskarit eli rockyhtye YUP julkaisi hiljattain uuden albuminsa Lauluja metsästä ja lähti sen kunniaksi myös tien päälle. Mikkelin keikalla miehistöstä kanssamme takahuoneeseen istuutuivat laulaja-kitaristi Jarkko Martikainen sekä basisti Valtteri Tynkkynen ja juttua riitti. Miehet voi tunnistaa ristimänimiensä alkukirjaimista.
Läsnä oli myös rumpali Janne Mannonen, mutta päinvastoin kuin bändikaverinsa hän pysytteli suhteellisen hiljaa, joten hän saa kunnian esiintyä kokonaisella sukunimellä. Bändiläiset avautuivat mm. miehuuden syvimmästä olemuksesta, naisista ja yöchateista.

Mitkä kappaleet tuntuvat tällä hetkellä onnistuneimmilta vai onko vielä liian aikaista sanoa?
Mannonen: Musta on vielä liian aikaista. Kun levy tuli valmiina pakettina hypisteltäväksi ja kun sitä kuunteli niin nousihan sieltä, mutta ne vaativat kypsyttelyä. Joku biisi on mukavampi soittaa livenä ja toinen taas kuunneltuna.
JM: Laulusta on vaikea tehdä lopullista päätöstä. Kun kaiveltiin menneisyyden lauluja keikkasettiin tuli sama juttu eteen. Jokin laulu mitä on pitänyt kohtalaisen sietämättömänä löytää uuden soittotavan.

Oliko teillä uutta levyä tehdessä joitain lähtökohtia?
VT: Halusimme rueta tekemään uutta levyä, josta tulis mahdollisimman hyvä ja aikaisemmista virheistä olisi opittu.
JM: Me ei olla enää lyhythistoriaisin suomalainen yhtye, joten meillä on referenssimateriaalia tehtynä sen verran viljalti, että voidaan miettiä mikä on mielekästä nyt. Ja tekstiteemallisuutena jonkinlainen arjen havainnointi, muttei niin, että se olisi tylsää. Ajateltiin, että täytyy olla mahdollista tehdä mielenkiintoista ja rönsyilevää tekstiä myös arjen lähtökohdista.

Pidettiinkö lähtökohdista kiinni?
JM: Pidettiin ja ei. Lähtöajatus on kaunis ajatus, sitä voi toteuttaa tai olla toteuttamatta. Lopuksi se on hyvä kokonaisuus mikä merkitsee.
Mannonen: Yritys on ainakin ollut kova.

Levyn kansitaide on vähintäänkin erikoista. Annettiinko kansilehtisen piirtäjälle (Jyrki Loukkaanhuhta) vapaat kädet asian suhteen?
JM: Kyllä, me vain hymistelimme asian äärellä.
VT: Hän sai jossain vaiheessa raakamiksauksen kuunneltavakseen. Ihan biisien perusteella hän nämä kuvat loi.

Karu ja tikkuinen design

Mistä lähti idea puisiin erikoiskansiin ja Wunderbaum -kuusiin?
VT: Universalin tuotantopäällikkö Hannu Sormunen on idean takana.
JM: Meille ehdotettiin tällaista pähkähullua järjestelyä, siinä on takana kauniita ajatuksia. Kun ajattelee sitä millainen on cd-levyn muoto niin onhan se pakkauksena paljon miellyttävämpi. Hiukan karu ja tikkuinen, mutta suomalainen.
-Se on vähän kuin meidän otsikossa, urbaanius sopii meihin huonosti. En mä koskaan ole laittanut Wunderbaumia omaan autooni ja tuskin laitankaan. Mulla ne on muovikotelossa hyllyssä. Tietyllä tavalla tämä on looginen-epälooginen siirto.

Uuden albumin teksteistä vastaa jälleen kerran Jarkko Martikainen. Mitä mieltä olet siitä, että suomalainen rockmedia pyrkii nostamaan sinut sanoittajana jalustalle yhdessä mm. Samuli Putron ja A.W. Yrjänän kanssa?

JM: Kyllä mä tekstieni arvon tiedän. Kuunnellessa Tom Waitsia ei Martikainen ole kaksinen kirjoittaja, mutta joskus on mukavaa mennä kuninkaana keikalle ja ajatella itsestään hetki suuria. Takahuoneessa täytyy taas ottaa järki käteen.
- Mediahomma on sellainen oma kuvionsa. Jos esimerkiksi kirjoitetaan lehtijuttuja eikä kukaan edes nauhoita mitä minä höpisen niin enhän mä edes tunnista omaa puhettani niistä. On aika vaikeaa ylpistyä sellaisen äärellä, josta ajattelee, että puhunko tässä edes minä. Miten mä voin vaikuttaa noin umpihölmöltä? Sitä koko kuvioo on vaikea hallita, vaikka on mukavaa, että meidät huomataan. Mehän ei olla vain yksi ihminen eli tekstinikkari Jarkko, Eino Leinon sukua, ja hänen taustayhtyeensä vaan rockyhtye.

Suomalaisista tekstittäjistä nostetaan usein esiin myös Ismo Alanko. YUP:n uusi kappale Pohjoinen Zen kuulostaa hyvin paljon tältä mieheltä. Allekirjoitatteko tämän?
Mannonen: Sehän on kuulijan korvissa. Jos joku tulee mulle sanomaan, että se kuulostaa Saxonilta niin en kai minä sille mitään voi.
JM: Viime aikoina meitä on verrattu Nurmioon ja Alankoon. Pidän tästä enemmän kuin jos verrattaisiin, että YUP on taas judaspriestmäisillä linjoilla. Ismo Alanko on mulle sellasta äidinmaitoa. Levyjä on hankittu vuosien varrella ja ne ovat minusta tasavahvaa materiaalia.
VT: Mua on huvittanut, ettei vertailukohtia mediassa etsitä yhtään kauempaa. Mistä nämä vaikutteet ovat Alangolle tulleet? Jos kuulostaa Ismolta niin parempi se kuin, että kuulostaa...
Mannonen: Saxonilta.

Miehen funktio

Uudella albumilla on mielenkiintoisia teemoja. Päällimmäisenä esiin nousevat miehinen rähmälläänolo, viina ja toisaalta pieni väsynyt ihminen. Mistä moiset aisaparit?
JM: Se on samassa lauseessa. On sellainen uhoava suomalainen MIES, mutta voi miettiä mitä se tekee kun se menee baarista kotiin tai vessaan miettimään suuria. Ne on mielenkiintoisia ristiriitoja. En minä tiedä onko tämä mielenkiintoista, mutta kun kysyit et voi enää peruakaan.
- Esimerkiksi se, mikä on miehen funktio. Jos puhutaan miesten ja naisten eroavaisuuksista niin mieshän on aika yksinkertainen elukka, ei se aina jaksa pohtia niin suuria. Jos mä selaan naistenlehtiä niin ihmettelen, kuinka naiset jaksaa miettiä jokaista käännettä ja sanottuja lauseita niin paljon.

- Miehillä on hyvä kyky lakaista asioita maton alle, mikä on ihan terveellistä. Mutta toisaalta se paradoksi, että mitä suomalainen mies voi enää tehdä kun siltä on viety sen jurottajan rooli. Se ei saa olla juro vaan sellanen vähän sutki, sujuva Tommy Tabermann ja samaan aikaan sen pitäisi pystyä toteuttamaan miehisiä askareita. Mutta näinä aikoina sille on vähän kysyntää.
-Maaseudulla on paljon sellaisia miehiä, joille ei ole enää paikkaa missään. Sellainen, joka vielä kuolinvuoteellaankin jotain päretöitä tekee kun on mies ja miehen täytyy tehdä töitä kovasti. Kun ei muuhun enää pysty niin vaikka pahkaa veistelee. Eihän semmoisille työmiehille perkele ole enää missään tilaa. Niiden maailma on tuhottu.
- Tosiasiassa miesten Glorian kannessa seikkaileva sijoittaja on nykyajan mies, joka polttaa kultivoituneesti oikeat sikarit.
Mannonen: Olen miehinen mies siihen asti kunnes alkaa kikatuttamaan.

VT: Mä henkilökohtaisesti uskon, että kun tuo kaupunkilaisvöyhötys loppuu, ihmiset muuttaa taas maalle. Euroopassahan on kova juttu asua maalla, ei puhuta junteista. Siellä kaupunkilaisuudella on pitkät perinteet, se ei ole enää uutta. Kyllä se aika vielä koittaa meille miehille, että saa halkoja hakata.
Mannonen: Ja meille naisille.
JM: En mä toki tarkoita sitä kuvaa niin yksiselitteiseksi, että on vain sotilaallinen, yksinkertaisia totuuksia viljelevä äijä, joka puhua pukahtamatta teurastaa metsäneläimiä. Ärisevänä ja mutisevana oliona kulkee ja välillä ottaa huikan pullosta. Mutta se ristiriita mitä ihmiseltä vaaditaan ja millaisen ihmisen voi nähdä mahtuvan niihin ahtaisiin raameihin. Kattoo peiliin ja miettii et eipä oo häävi, näillä lahjoilla ja tällä naamalla.

Rankat ankat -kappaleessa on sekin hyvä puoli, että ensi kesänä kaikki voivat sen tahdissa tehdä itsestään pellen huutamalla KvaakKvaak, minä olen mies.
JM: Se on osa meidän suurta sotasuunnitelmaa.

Erinomaisia ihmislapsia kappaleessa lauletaan: Kai säilyttää saan artistisen suoruuden. Onko teitä sensuroitu?
JM: Ei, mutta jos ajatellaan median suhtautumista meihin niin esimerkiksi tämän levyn äärellä nousi naurettava häly siitä, että siinä lauletaan "vittu". Eihän meillä sitä ole paljon viljelty ja tuskin jatkossakaan, mutta tähän lauseeseen se tuntui tärkeältä sisällyttää. Ilman sitä se tuntui valjulta.
- Tämä on hyvä esimerkki siitä mitä meidän tulisi olla. Kotisivuviestejä tuli ihan naurettava määrä, että ei nyt sovi "vittu" Martikaisen suuhun. Muuten kappale olisi voinut olla ihan hyvä, mutta nyt päivä pilaantuu. On olemassa ihmisiä, jotka tietää mitä meidän tulis olla tekemässä. Kyllä me pyritään pyristelemään sitä vastaan mitä jokin vakiintunein yleisö meiltä odottaa.

VT: Tottakai johonkin halutaan aina tarttua. Mutta kun nyt sitä sanaa miettii, eikös se ole Suomen yksi yleisimmistä välimerkeistä? Onko se ongelma siinä, et se sana esiintyy yleisesti niin vähän et sit kun se on siellä, se hyppää silmille. Ehkä se vaan kertoo siitä, et ihmiset paneutuvat ja ottavat vakavissaan meidän tekemiset.
JM: On olemassa jokin kuvajainen ja tahdotaan yhtyeen pyristelevän siinä. Siinä on ajatuksellinen paradoksi. Eihän mekään haluta kontrolloida miltä meidän yleisön tulis näyttää.

Kaikki pelkäävät jotain

Uudella levyllä voi nähdä pari jatko-osaa aikaisemmalle tuotannolle. Esimerkiksi Seitsemän haaksirikkoista voisi jatkaa Väärinkäsityksiä merellä -tarinaa ja Ihana elämä voisi olla uusi Homo Sapiens. Tosin siitä tulee mieleen myös Saku Sammakko.
VT: Ahaa, ahaa.
JM: Sävelten suuri satukirja. On olemassa sellaisia teemoja, joita haluaa käyttää. Meri on mielenkiintoinen umpio, jossa pystytään luomaan. On tietyllä tavalla pieni yhteiskunta jossain laivalla ja kun ollaan kriisitilanteessa se aiheuttaa kriisiratkaisuja. Miten ihminen suhtautuu toiseen? Jos vaikka ajatellaan maaseutua, jonne muuttaa joku kummajainen niin miten yhteisö ottaa sen vastaan? Todenpuhujassa on tällainen teema ja sitä olen aiemminkin käyttänyt.

- Meriteemassa suljettu ympäristö kiinnostaa, koska kaikki isommat maailmat käsittävät pienempiä maailmoja. Menee Helsinkiin ja vaikka se on olevinaan iso kaupunki niin siellä on valtavan pienet piirit. Aivan naurettavaa se sisäsiittoisuus. Jos haluaa tutustua yhteisöön täytyy saada suosittelija sen yhteisön piiristä, et tässois tämmönen Martikainen, minä tunnen sen ja sitten ehkä muu joukko voi alkaa hymistelemään sen äärellä. Ehkä me otamme hänestä toverin. Mutta jos itse menee tarjoamaan itseään niin se ei olekaan niin helppoa.

Mistä tulee Minä elän vaarallista elämää -kappaleen bakteeriteema? Huolettaako Hullun lehmän tauti?
JM: Olen havainnoinut, että monet ihmiset tekevät elämäänsä ongelmia jos todellisia ongelmia ei ole. Luodaan itselle pelkotiloja, manataan itsestä paniikkihäiriöistä esiin. Todellisuudessa harvalle on todennäköistä, että joku tulisi ovelle aseen kanssa, mutta jos tarpeeksi miettii voi alkaa pelkäämään kaikkea.
- On olemassa sellaisia suomalaisia alueita, mitkä ovat niin suojattuja, että se menee melkein amerikkalaiseksi jo. Tietty leikkikoti-järjestelmä, kaikki on normitettua ja silloin uskotaan, että nyt meillä on turva.

Nyrkkeilijä-kappaleen vertaista ei YUP:n aiemmasta tuotannosta löydy. Onko se askel uuteen ilmaisutapaan?
JM: Se on lähestymistavaltaan meille poikkeuksellisempi. Minusta se oli hyvä valinta, se määrittää levyä hieman laajemmaksi spektriltään. On tuossa muitakin lauluja, joissa ei enää niin viitsi etsiä aiheista jotain satiirista tai hihaan hymyiltävää. Joskus on mukavaa tehdä vaan patetiaa.
- Valtteri tuottaa niin paljon mollimateriaalia, että joskus voi tehdä selkeän mollibiisin. Kyllä kolmentoista vuoden jälkeen voi jo tehdä sellaisen.

VT: Tarina viittaa tapahtuneeseen, joten oli luontevaa, että siitä ei tullut satiirista kappaletta.
JM: Siihen oli vaikeaa kuvitella sijoittavansa ilkeilyä. Jotkut aiheet ovat sellaisia. Jos miettii kuvitteellista kappaletta Jorma Ollilasta niin siitä ei välttämättä tulis selkein selkääntaputuskappale: Jorma on hieno mies. Varmasti onkin, enhän minä tiedä, mut mun perspektiivistäni on helppo löytää siitä jotain pisteliästä.

Miten se voi ajatella noin?

YUP ei ole tehnyt kovin monta rakkauslaulua eikä Rakkaus on pesti hulluuteen vaikuta ensikuulemalta järin positiiviselta lauseelta. Miksi näin negatiivinen suhtautuminen?
JM: Musta se on äärimmäisen positiivinen. Perusajatus on jo tekstiin kirjoitettuna: toisilla on vain tasainen kelkkamäki hautaan, mutta tällä pariskunnalla elämä on täyttä. On pilvilinnoja ja karikossa konttaamisia. Meille on tärkeää tehdä sellaisia kappaleita kuin Homo Sapiensilla oli. Pelkkää päivänpaistetta elämä ei ole eikä pelkkää hammasten kiristelyä, joten täytyy löytää ne ääripäät ja ehkä niitä käsitellessä oppii ymmärtämään paremmin elämää.
VT: Pääasiallisesti rakkauslaulut kertoo joko rakkauden ensihuumasta tai sen päättymisestä. On ihanaa auvoa tai katkeria eron kyyneliä. Pariskunnan arjesta, minkä nyt luulisi olevan kaikille vähänkin styylanneille tuttua, ei lauleta. Kyllähän sen kaikki tietää, et on ylä- ja alamäkee.

JM: Pesti hulluuteen. Hulluus on joko positiivista tai sitten sellaista, et tekis mieli hakata päätä seinään. Ja jos on kokenut rakkauden niin epäilen, että silloin kokee niitä molempia. Mä en usko, että on sellaista suhdetta, jossa aina hymyillään ja ymmärretään toista. Mä en usko, että kukaan voi lukea toista kuin avointa kirjaa. Mulla on oma maailma ja Valtterilla on oma ja täydellisesti me ei ymmärretä toistemme maailmoja, mutta voimme tulla hyvin toimeen.
VT: Tietynlaisesta hulluudesta rakkaudessa on väkisinkin kyse. Kun ajattelee järjellä on helpompaa tulla toimeen bändikaverin kanssa. Moni asia on paljon luontevampaa, ajatukset kohtaa kun taas naisen kanssa tuntuu vähän väliä, ettei voi yhtään ymmärtää. Miten se voi ajatella noin?
- Tollasia tilanteita tulee harvemmin miesystävien kanssa. Jos elinkumppania rupeis järjellä miettimään niin tottakai valitsis miehen. Vaistot ohjaavat ja päätyy toiseen ratkaisuun, mutta järjellä ajatellen on helppo ymmärtää homoja. Ehkä heillä on hetkittäin helpompaa kuin heteropariskunnilla.

Toiveikas pakana

Varsinkin aiemmilla levyillä YUP:n sanoitukset ovat vilisseet luojia ja perkeleitä. Millaiset ovat Martikaisen suhteet ylä- ja alakertaan?
JM: Mulla ei varsinaisesti ole suhdetta kumpaankaan, varsinkaan alakertaan, jos kuvitellaan et sellainen on olemassa. Mä olen toiveikas pakana. Toivon, jos ajatellaan vaikka meidän kollektiivia, että kukaan meistä ei ole eläessään tehnyt mitään niin pahaa, että ansaitsisi helvetin lieskat loppuiäkseen, vaikka me ei olla varsinaisesti uskonnollisia.
- Minä maksan kirkollisveroa turvatakseni selustani. Jos sattuu olemaan sellanen ukko, ihan totta, (tässä vaiheessa Martikaisen ympärillä esiintyy pientä hihitystä) niin mä voin laittaa pennin markasta hänen maanpäälliselle instanssilleen jos se siitä on kiinni. Periaatteessa mä tuen koko ajan kirkkojärjestelmää, joka tuo konkreettista hyvää avustuksilla.
- Vaikka mä en pysty uskomaan, että se kirja, vaikka se on mielenkiintoinen teos, olisi alusta loppuun Jumalan sanaa niin tämä on toiveikkaan pakanan elämää.

VT: Nykyäänhän on trendikästä eläkesijoittaminen. Ehkä se on sellaista myöhäiseläkevakuutus -järjestelmää maksaa kirkollisveroa. Sijoittamiseenhan liittyy aina riskejä, en tiedä onko se tossa tapauksessa 50:50 vai 40:60.
JM: Jos maailmaa tarkkailee, ei voi käsittää, että on olemassa jokin, joka loi kaiken. Miten maailma luotiin ja jos Luoja loi maailman niin kuka loi Luojan? Ne ovat mielenkiintoisia kysymyksiä.
- Uskontoa käsitellään yleensä joko hartaalla, hyvin penseällä ja ikiaikaisella tavalla, körttiläisellä mustanpuhuvuudella ja ankeudella tai sitten rienaavalla blackmetal -mallilla. Meillä on tällainen välimuoto, ihmettelevä nuori, joka tarkkailee.

Uuden levyn äärellä YUP on visioinut suomalaisten olevan metsäläiskansaa. Millainen on tämä metsäläinen?
JM: Olen ajatellut, että eihän suomalainen halkoja hakkaava Eino Polvijärven metsässä ole yhtään vähemmän kultturelli kuin viiniä viljelevä ranskalainen Pierre jossain viinitilan vehreydessä. Mutta suomalaisessa ympäristössä, kun kansallinen itsetunto on vähän mitä on, koetaan, että se keskieurooppalainen viininviljely on kultturellia elämää. Vastaavasti suomalainen arki on jollain tavalla häpeällistä ja ihmisten täytyy laittaa syrjään nuo tuulipukunsa ja muuttua eurooppalaisiksi. Tuossa levyllä on sellaisia teemoja mikä elämässä ylipäätään on tärkeää, millä on arvoa sitten viime kädessä.

Koukussa saippuaan

Mistä tulevat YUP:llä ideat sanoihin ja sävellyksiin?
VT: Sävellysideat tulevat siitä mitä on kuullut. Mitään täysin omaa ei pysty tekemään. Ei niitä tekemällä tehdä, itsestään ne syntyy. Meidän biisejä tehdään pitkällä aikavälillä ennen levyntekoa. Mun työmetodi on se, että mä katson TV:tä ja soitan, ihan mitä vaan, samalla saattaa syntyä jotain kehityskelpoista.
JM: Mä uskon alitajunnan käyttöön kirjoittamisessa. Loputtomiinhan ei voi odottaa, että inspiraatio astuu pieneen ihmiseen, mutta liian työnomainen prosessikaan ei käy. Tietty kiireettömyys on laululle hyvästä.

VT: Minä olin taannoin koukussa Kauniisiin ja Rohkeisiin ja sen jälkeen Tunteita ja Tuoksuja. Se oli silleen tehokasta, että tuli about viisi tuntia viikossa tehokkaasti rämpyteltyä. Tietynlainen TV-addiktio on siis hyvästä.
JM: Jos se ei ole niin addiktiivista ettei pysty soittamaan.
VT: Niitä on aika helppo seurata.
JM: Nehän on kotirouvia varten, et ne pystyy samalla vaihtamaan vaipat ja tiskaamaan. Sulla on sama metodi.
VT: Mä hoidan vaan tiskaamiset ensin ja vaippoja ei tartte vaihtaa.

Iisakin kirkon rakennus

YUP:n albumeilla on ollut tietynlaista teemallisuutta. Syntyvätkö uudet biisit helposti saman teeman alle?
JM: Ne mitkä lähtevät ihan muualle eivät todennäköisesti päädy edes treeneihin. Jos muutamakin biisi on saatu jonkinlaisen isomman otsikon alle niin ei se janan jatkaminen niin vaikeaa ole. Tämän levyn äärellä mä jouduin kirjoittamaan aika helvetisti sellaista työstötekstiäkin, mistä suurin osa oli niin roskaa, että siihen voi takapuolensa pyyhkiä. Niin en tehnyt, mutta tasollisesti siellä oli naurettavankin huonoa materiaalia.

- Ei oo aamulla mitään päässä, mut kirjottaa vaan pitäs. Henkisesti se oli romuttavaa. Usko siihen, että pystyy koskaan tekemään mitään säällistä laski ihan nollaan ja paperilta pystyi lukemaan, että se on nyt nollassa. Mulla oli Valtterin hyviä sävellyksiä, mutta mun tekstit oli ihan kuraa.
- Mulla oli sellanen kausi, Riku (Mattila, levyn tuottaja, toim.huom.) yritti ahdistella, et yritähän toimia poika. Mä huomasin, et mä en ole leipätekstin kirjoittaja. Monet, esimerkiksi Helismaa tai Vexi Salmi ovat siinä hyviä, mut mä en ole siinä mielessä ammattilainen.

VT: Tää oli uusi tilanne meille, annettiin tuottajalle vapaat kädet valita se materiaali. Aikaisemmin meillä on ollut levyllinen valmiita biisejä ja tuottajan kanssa on enää viilailtu, mut nyt meni kokonaisia biisejä hyllylle.
JM: Ei se huono asia ole. Me ollaan oltu aika täsmäosumayhtye tässä mielessä, mutta nyt voisi työstää helposti toisen albumillisen. Oltas voitu tehdä tuplalevy. En tiedä olisiko se ollut hyvä levy. Meidän pitää sitä parin tunnin Iisakin kirkkoa vielä miettiä. Ehkä me tehdään yhden kappaleen suurteos, joka kestää kaksi albumillista.
VT: Kyllä me on pyritty siihen, ettei meidän albumeilla olisi täytebiisejä.

Entäs biisin käsittely treenikämpällä. Tapahtuuko suuriakin egojen törmäyksiä?
VT: Meitä on kuitenkin viisi immeistä, joilla musamaut jonkin verran poikkeaa toisistaan.
JM: Jonkin verran on hyvin lievästi ilmaistu.
VT: Aivan, mut ei kaikki voi aina diggailla kybällä kaikkea. Kaikki ei aina mee just niin kuin haluaa, mut ei pidä mennäkään.
JM: Ryhmässä on se miinuspuoli, että siinä ei ole viittä Jarkkoa eikä aina miellytetä Jarkkoa. Mutta kun ei ole viittä Jarkkoa, niin se ryhmä pystyy paljon enempään kuin ne Jarkot pystyisivät. Ja jos mua monistettais viiteen niin en tiedä olisiko se sitten mikään riemu.

VT: Usein on niin, että biisit saattavat syntyessään tuntua mahtavilta, mut myöhemmin ei enää tunnukaan samalta kuin silloin kitaran kanssa puolen viinipullon jälkeen.
JM: Se on vähän sama kuin hyvä keikka. Jos on seitsemän bufoorin humalassa ja keikka tuntuu loistavalta, mutta kotona se levy onkin pettymys. Joskus on, että näenkö unta vai syönkö lunta, koska käsissäni on miellyttävä kappale, mutta kuukauden päästä sitä jo vihaa.

MC Toukka rulez!

Seuraavaksi hiukan ystäväämme Internetiin liittyviä asioita. Kuinka paljon YUP seuraa esimerkiksi omia kotisivujaan?
JM: Minä olen lukenut niitä ihan tuskaksi asti viime aikoina. Joutuu jo miettimään onko ihmisillä oikeaa elämää. Pidän siitä ajatuksesta, että voidaan kommunikoida, mutta ymmärrän Valtterin ratkaisun, joka ei ole erityisen Internet-tekninen.
- Tietyllä tavalla siinä on jotain sairastakin. Jos joku viitsii marista siitä, ettemme ole päivittäneet viikkoon. Mulla ainakin oli tällä viikolla muutakin tekemistä. Tulee vähän surullinenkin olo, että ihmiselämä voi olla niin suppeaa. Vaikka se on reaalitodellisuutta, niin todellinen reaalitodellisuushan on meillä tässä.
VT: Toivottavasti ihmiset eivät tuudittaudu ymmärtävänsä muita kulttuureja tietokoneen kautta. Eihän paikan päällä käymistä voi korvata. Pitäs saada ne immeiset liikkeelle ruudun äärestä.

JM: Vaikka nyt tuli paljon negatiivista kommenttia, täytyy olla kriittinen, niin itse olen viihtynyt täysin yhdentekevillä Captain Beefheart -sivuilla vuosia. Se on minua kiinnostava artisti ja tunnen pääseväni lähemmäs musiikin lähtökohtia, luen itselleni hauskoja anekdootteja.
- Tiettyyn rajaan saakka on hauskaa kommunikoida meistä kiinnostuneiden kanssa. Välillä tosin tuntuu, että se reaaliaikaisuus nousee pääasiaksi. Siitä paras esimerkki ovat nämä yöchatit, joita vanhuksen on vaikee ymmärtää. Sinnehän saa viesti heti, mut koskaan kellään ei ole mitään sanottavaa. Paitsi se, että viiden aikaan aamuyöstä, voisko joku sirkku tulla heti luokseni, täällä umpihumalainen Pertti. Muutoinhan niissä on harvoin mitään todellisia viestejä, vaan omituisuuksia kuten MC Toukka rulez!
- Kun niitä vilkuilee pari minuuttia, niin alkaa ihmettelemään ovatko ihmiset tulleet aivan seinähulluiksi, viisi markkaa per viesti! Mitä se oikein kertoo mistään? Silloin ymmärtää, et nyt mä oon vanha!
VT: Nuorempi väki ottaa kuulemma melkoisena loukkauksena jos tekstiviestiin ei vastata alle minuutissa. Viihtyykö nykynuoret enää kirjoitus- tai piirustuspaperin ääressä hetkeäkään jos joutuu ihan käsin, kumilla, pyyhkimään jos tuli viiva väärään kohtaan?

Minkälainen tietokoneohjelma YUP olisi jos sellainen pitäisi rakentaa?
JM: Yleensähän sivut ovat loogisia. Sellainen arvaamattomampi sivusto olisi hauska luoda, missä ei heti saisi mitä tilasi. Sellaista hyvää häirintää.
VT: Ehkä me ollaan sellainen valmiin oloinen ohjelma, josta paneutumalla löytää ohjelmointivirheitä. Ohjelmaa kehitetään ja kun se on täysin valmis sen taru loppuu pian siihen. Meillä siihen on vielä matkaa, niitä ohjelmointivirheitä on, ainakin jos Riku Mattilalta kysytään, tietyssä käyttömukavuudessa ja toimintanopeudessa.

Tunti listaykkösenä

Lauluja metsästä meni ilmestymisviikollaan suoraan listaykköseksi. Merkitsevätkö tällaiset sijoitukset YUP:lle jotakin?
VT: Onhan se minusta mukavampi meriitti kuin tietty määrä myytyjä levyjä. Kun on ollut listaykkösenä sitä kai jää jonkinlaisiin aikakirjoihinkin. Siinä on tiettyä hehkua ja hohdetta.
JM: Kollektiivina me olimme skeptisiä asian suhteen. Jos sitä ajatellaan jonkinlaisena urheilukilpailuna niin en osannut pitää meitä ilmiselvinä ykkösinä. Sitä on olemassa tällaisia agentseja ja didoja.

Ja Palefacenhan ennustettiin kovasti nousevan ykköspallille.
JM: Se oli miellyttävä yllätys. Karri Miettinen oli Tampereen keikan takahuoneessa meitä viihdyttämässä eikä me edes tiedetty, että kyseessä on Paleface. Soitti akustista kitaraa ja puhui loputtomiin. Sinällään se oli riemullista, koska hänen ykköisyytensä oli ikään kuin median sopima. Meitä se hymyilytti, koska me ei olla erikoisen tätä päivää.
Mannonen: Työvoittohan se on, kun ei olla enää nuorimpia bändejä. Saa sulan hattuun.
VT: Sillä ei ole edes väliä kuinka kauan se on ykkösenä.
Mannonen: Tunnin kun käväsee siellä.

Tuo hypetys keskittyi paljolti teidän bändiinne Normaalien maihinnousun julkaisuaikoihin. Juttuja tehtiin Anna -lehteä myöten. Miltäs se aika näyttää nyt?
VT: Mun mielestä tää hype keskittyy pitkälti rockjulkaisuihin. Esimerkiksi Rumbassa tuntuvat mielenkiintoiset bändit olevan vuorollaan hypettävänä.
JM: Sopuliefektistä on puhuttu. Minä puhuin Samuli Knuutin kanssa tästä joskus (mm. Rumban sivuilta tuttu toimittajapersoona, toim.huom.). Hän ajatteli, että kun esimerkiksi Zen Cafén tai YUP:n levyjä kuuntelee ja kuvia katsoo ei toimittajalle keskimäärin tule mieleen, että näistä pitäisi tehdä juttuja. Tossa on tollanen kaljupäisen pojan johtama yhtye ja tämä toinen, joka ei sekään ole kovin fotogeeninen. Jollain tavalla me vaan sovitaan ruotuun paremmin nyt kuin viisi vuotta sitten.
VT: Myös levy-yhtiötaho vaikuttaa asiaan promootiojärjestelyillä.

Miltäs edellinen albumi vaikuttaa nyt jos sitä tarkastelee?
JM: Me oikeastaan nähdään siinä enemmän virheitä kuin uudessa. Siinä näkee nyt turhiakin miinuksia. Tällä hetkellä on helpompaa kuunnella esimerkiksi Outoa elämää tai Homo Sapiensia, ne ovat jo kyllin kaukana.
- Kyllähän maihinnousu viittas jo tietyllä tavoin siihen mitä me ollaan nyt. Ei me sitäkään missään tapauksessa huonona levynä pidetä. Toivon mukaan meidän huonot levyt ovat jo takanapäin.

Kaksi tasapainoista ihmistä

Minkälainen voisi olla Yhdistyneiden urbaanien puoskareiden järjestölehti?
JM: Se olis joku sellanen, missä esimerkiksi yleisnäkyvyydeltä hillitysti käyttäytyvällä Hyyrysellä, jolla on olemassa myös pimeä puolensa, olisi joku Jussin Palsta. Täysin holtiton, koska Jussi selvästi on mielipuolisin meistä kaikista kun sille päälle sattuu ja perhepiirissä voidaan sanoa, että aika usein sattuu.
- Meidän kuulijat tuntuu olevan myös naurettavan kiinnostuneita yksityiskohdista. Jonkun pitäs toimittaa YUP -aikajanaa, josta voisi tarkistaa näinkö mä sen Mannosen eilen Sotkamon Citymarketissa.

- Meillä on myös pitkään ollut sellainen ajatus, että me alettais arvioimaan meidän arvioita. Eli kritiikistä, jota meitä kohtaan on esitetty otettais se muotokieli ja muu tarkkaan tutkintaan. Onko tämä arvio hyvin rakennettu, toistaako kirjoittaja itseään vai onko sillä uusia oivalluksia. Sitä ei ole jaksettu toteuttaa, mut me ollaan joskus hekumoitu ajatuksella. Pisteytetään, hyvä seiska. Ihan perusvahva teksti Jukka Väänäseltä.
VT: Toimittajan nimi, missä ja milloin. Kyllä edellinen juttu oli lupaava, mut tuntuu et nyt on ideat lopussa. Tässä poljetaan paikallaan, samat teemat toistuvat pitkästyttävästi, ei mitään uutta, kaksi nakkimakkaraa tälle.
JM: Se paksulla painettu alkuosuus tuntui hyvältä, mutta loppuun kun pääsi muuttui keskinkertaiseksi ja tylsäksi.
VT: Valitettavan paljon kielioppivirheitä, joita on ihan turha koittaa laittaa latojan piikkiin.

JM: Keikkojen numerointi on myös harmittanut. Ei oo laitettu keikkalistoja ylös. Pitäs palkita joku jäljittämään, olis hauska tietää monesko keikka on menossa. Jos näkis jonkin listan niin varmaan moni asia palautuisi mieleen. Jonkun tuoksun avulla saattaa esimerkiksi muistaa miltä huone näytti kun oli vielä vaahtosammuttimemman kokoinen kuin nyt. Sama varmaan tapahtuisi keikkojen kohdalla.
- Parasta siinä on se, että kun joskus vanhoina ukkoina kiikkutuolissa lapsenlapsille horistaan: Kuule kun isoisä Turussa Euran panimolla -86 lasinsiruissa talloi. Olisi valtavasti tarinoita, mutta kukaan ei niitä muista.
VT: Asiatietoahan löytyy, mutta lehdessä voisi olla enemmän sensaatiomateriaalia. Ois myös hauska semmonen, meitähän on bändissä kaksi tasapainoista, Jarkko ja Jussi, joilla paino ei heittele, mut minä, Janne ja Petri . Jos ois vuosien ajalta samasta kulmasta saman soittimen kanssa otettuja kuvia ja soittimen kokoon vois sit suhteuttaa. Kuvankäsittelyohjelmalla kun ne sais vielä päällekkäin. Vuonna -96 olen aika sutjakka, mutta seuraavana vuonna.
JM: Kaikki tällaiset järjettömyydet, suurin osahan siitä tiedosta, jota minä omaan on täysin turhaa, mutta minulle mielenkiintoista.

YUP:stä on syksyllä tulossa kirja, aiotaanko siinä ylistää Spinal Tap -henkeä?
VT: Kyllä sieltä varmaan sellaista osastoa löytynee.
JM: Meidän niin sanottu älykkyytemme tai se, että me olemme kirjallinen yhtye tulee kai jossain määrin siinä romuttumaan. Meillä on olemassa toinenkin puolemme myös ihmisinä.

Jäämme siis odottamaan syksypuolella ilmestyvää, myyttejä romuttavaa kirjaa ja harvinaisemmista puoskarikappaleista koostettua kokoelmalevyä. Kesällä YUP:n voi bongata keikoilla ainakin Ruisrockissa ja Ilosaaressa. Parhaillaan bändillä on meneillään klubikiertue, jossa pääosassa ovat laulut metsästä.