Vaikka Him, Nightwish ja The Rasmus ovat nousseet näkyvästi esiin ulkomaiden valloituksillaan, myös valtavirtamusiikin pimennoista nousee artisteja, jotka herättävät kiinnostusta rajojemme ulkopuolella. Hanuritaitelija Kimmo Pohjonen on yksi tämän hetken kuumista nimistä, joka vie suomalaisen musiikin hämärää melankoliaa eri puolille maailmaa. Meteli.net pääsi jututtamaan Tampere Jazz Happeningin yhteydessä myös kotimaassamme laajaa arvostusta nauttivaa muusikkoa.
Tampere Jazz Happeningin toimistoilla riittää häslinkiä, kun astelen tiloihin odottamaan, josko viimein pääsisin pitämään juttutuokion kiireisen Pohjosen kanssa. Haastatteluhetki on jo lyhennyt huomattavasti odotetusta tv-kameroiden kiilatessa alun perin oletetun ajan päälle. Pohjonen on vieläkin lehdistötilaisuudessaan, mutta hänen yhtyekumppaninsa Trey Gunn ja Pat Mastelotto nauttivat jo rauhassa teehetkestä. Viimein shamaania muistuttavan Pohjosen päästyä kameroiden syynistä juttukumppaneita tulee joka puolelta kyselemään kuulumisia. Saan kuitenkin viimein kiinni hänet vilinästä ja voimme aloittaa haastattelun, jota Pohjonen vielä lyhentää hieman entisestään, koska haluaa säästää ääntään illan konserttiin. Onneksi selkeäsanainen Pohjonen pystyy valottamaan varsin mallikkaasti historiaansa ja lähiaikojen projekteja lyhyemmässäkin ajassa.
Vaikka Kimmo Pohjonen on tullut tunnetuksi ennen kaikkea tavastaan yhdistellä hanuriin erilaisia efektejä ja tuottaa ääntä vahvistimien kautta, hänellä on varsin pitkä tausta perinteisemmän harmonikkamusiikin parissa. Viialasta lähtöisin oleva Pohjonen aloitti hanurinsoiton 8-vuotiaana kansanmusiikilla. Varsinaista musiikkikoulutusta hän on ammentanut muun muassa Kruunuhaan musiikkilukiosta, Helsingin Konservatoriosta ja Sibelius-Akatemiasta. Ulkomailta hän hakenut oppia Tansaniasta ja Argentiinasta. Pohjosen soittama musiikki oli opiskelujen ajan enimmäkseen klassista- ja kansanmusiikkia, mutta harmonikan perinteinen käsittely alkoi kyllästyttää häntä.
- Aloin muokata perinteisempää hanurisoitantaa uuteen suuntaan vuonna 1996, kun rupesin rakentamaan soolokonserttia, jossa olisi jotain uutta ilmaisua itselleni. Yksi lähestymistapa, jota sovelsin, oli erilaisten efektien ja äänentoiston käyttäminen. Hiljalleen minulle valkeni, että tämä on se äänentuottamistapa, joka tuntuu itselleni luontevimmalta ja hyvältä.
Samoihin aikoihin sijoittuu myös Pohjosen ja Ismo Alanko Säätiön yhteistyön alkaminen, mistä hän kertoo seuraavaa:
- Ismo näki jonkin soolokeikoistani, jossa käytin juuri vastikään omaksumaani ilmaisutapaa. Hän innostui meiningistä ja pyysi minua mukaan uuteen kokoonpanoonsa.
Pohjonen tuli juuri Ismo Alanko Säätiössä soittaessaan rockyleisön tietoisuuteen heiluessaan festareiden lavalla. Hänen soitantansa antoi persoonallista soundiaan ja toi yhtyeen musiikkiin harvinaisen hyvin onnistuneen fuusion rockin ja kansanmusiikin välillä. Haitari raikasi orkesterin kahdella levyllä; vuonna 1998 ilmestyneellä Pululla ja vuosituhannen vaihteen jälkeen julkaistulla pitkäsoitolla Sisäinen Solarium. Samaan aikaan Pohjonen kehitti soolouraansa ja osallistui lukuisiin muihin projekteihin, joten hän jäi vuonna 2002 pois Säätiön riveistä muiden kiireidensä vuoksi.
Hanurinsoiton Jimi Hendrix
Pohjonen on vienyt hanurinsoittoa hyvin omaperäiseen suuntaan. Hän on tuonut esiin soittimesta rujoja ja psykedeelisiä piirteitä. Uudenlainen ilmaisu ei ole kuitenkaan ole kohdannut kovinkaan paljon vastustusta tai saanut negatiivista palautetta perinteisemmän haitarinsoiton ystäviltä.
- Totta kai löytyy kuulijoita, jotka eivät pidä soittotavastani ja siitä kuinka käytän hanuria, mutta yhtälailla on myös musiikkini kannattajia. En ole kuitenkaan liiemmin edes antanut asian vaikuttaa itseeni, sillä jos haluaa luoda jotain uutta, on toimittava omien intohimojensa mukaisesti.
Vaikka hanuri tuntuu äkkiseltään hivenen oudolta soittimelta esimerkiksi rockfestivaalien lavalla, Pohjonen on onnistunut tuomaan soittoonsa sellaisia elementtejä, että hänen musiikillaan on kuulijoita varsin erilaisissa kohdeyleisöissä. Esimerkiksi viimeisen vuoden aikana miestä on nähty niin Ilosaarirockissa, Haapavesi Folkeilla kuin korkeakulttuurisemmaksi mielletyssä Kanneltalossa, joista jokainen on hyvin erilainen tunnelmaltaan.
- Keikan valmistelu erilaisiin paikkoihin ei eroa millään tavalla, mutta soitto elää hiukan tunnelman mukana. On toki eri juttu soittaa seisovalle ja tanssivalle rockyleisölle kuin paikallaan istuville konserttisalikuulijoille. Rockfestareilla huomaan soittavani vähän fyysisemmin ja rajummin. Erot konserttien välillä on silti loppujen lopuksi melko pienet.
Viime aikoina Pohjosta on totuttu näkemään usein soolokeikoilla, vaikka hänet yhdistetään myös moniin projekteihin ja bändeihin. Yksin lavalle nouseminen vaatii enemmän voimia kuin muiden muusikoiden kanssa soitetut keikat.
- Soolona esiintyminen on edelleen se rankin juttu ja haastavin tapa esiintyä. Kun menet lavalle, olet siellä totaalisen yksin etkä saa mistään vastakaikua soitollesi. Soolokeikalla on vaikein onnistua, joten se on siinä mielessä kiinnostavaa ja pistää yrittämään uudella tavalla. Esiintyessäni yksin soitan usein vielä fyysisemmin kuin bändin kanssa.
Silti tuskin kukaan voi väittää, ettei Pohjonen laittaisi itseään täysillä peliin aina lavalle noustessaan, oli hän sitten yksin tai yhtyeen kanssa. Viimeisten vuosien aikana hän on toiminut yhteistyössä muun muassa ranskalaisen rumpalin Eric Echampardin sekä Unelmien sielunmessun soundtrackilta tutun yhdysvaltalaisen Kronos Quartetin kanssa. Tutuin soittokumppani kuitenkin lienee Samuli Kosminen, jonka kanssa hän muodostaa Klusterin.
- Yksi viimeaikaisista virityksistäni oli esiintyminen Sami Kuoppamäen kanssa Patti Smithin kuratoimalla Meltdown-festivaalilla Lontoossa kesäkuussa. Se oli tosin vain yksi keikka, jolla soitimme Jimi Hendrixiä. Siellä oli muitakin artisteja, jotka esittivät hänen tuotantoaan. Puhuimme Samin kanssa, että voisimme kehitellä jotain yhdessä, mutta emme ole vielä löytäneet sille sopivaa aikaa.
Pohjosta on usein verrattu Jimi Hendrixiin, että hän on tehnyt saman haitarinsoiton eteen kuin Hendrix kitaralle. Pohjonen kuitenkin tyrmää ajatukseni, että edellä mainittu keikka liittyisi juuri tähän iänikuiseen vertaukseen, vaan uskoo, että kyseessä on enemmänkin sattuma. Hän voi olla oikeassa, sillä hanuristi pääsi näyttämään taitojaan jo pari vuotta aiemmin samaisilla festivaaleilla, kun sinä vuonna ohjelmistosta vastannut David Bowie kutsui Pohjosen esiintymään tapahtumaan.
Yhteistyötä progejättiläisten kanssa
Haastattelupäivän iltana Pohjonen on nousemassa Tampere Jazz Happeningin lavalle puolitoista vuotta sitten päivänvalon nähneen KTU-yhtyeensä kanssa. Bändi on yksi hänen mielenkiintoisimmista kokoonpanoistaan. Siinä musisoivat Klusterista tuttu Kosminen ja King Crimsonin riveissä kasvojaan kiillottaneet Warr-kitaristi Trey Gunn ja rumpali Pat Mastelotto. Yhteistyö edellä mainitussa progejättiläisessä vaikuttavien muusikoiden kanssa on saanut veden tirisemään monen jazz- ja progemusiikin ystävän kielelle. Pohjonen saa kokoonpanon eri puolilla maailmaa asustavien soittajien työskentelyn kuulostamaan utopistisen helpolta.
- Olemme kaikki omilla tahoillamme soittaneet jo sen verran kauan, että emme tarvitse mitään erityisiä treenisessioita. Aina KTU:n keikkarupeamaa ennen vedämme pitkän soundcheckin, mikä riittää meille vallan hyvin.
Bändin musiikki perustuu pitkälti improvisaatioon, mutta myös selkeitä biisirakenteita on paljon, joista osa yhdysvaltalaiskaksikon säveltämää ja osa taas suomalaisten. KTU:n harvinainen soitinvalikoima, jossa hanuri ja eräänlainen basson sekä sähköskeban yhteensulautuma Warr-kitara toimivat melodiasoittimina. Vaikka yhdistelmä kuulostaa mutkattomalta lavalla, sovitusvaiheessa luulisi tulevan vaikeuksia.
- Itse asiassa asia on päinvastoin. Nämä soittimet puhuvat keskenään varsin luontevasti. Sovittaminen on ollut mutkatonta ehkä juuri sen takia, että kokoonpano lienee ainutlaatuinen maailmassa. Muutenkin olemme lähteneet liikkeelle hyvin avoimin mielin, joten tästä on muodostunut erityisen virkistävä bändi, josta olen todella tyytyväinen.
Salaperäinen tulevaisuus
Pohjonen on kiertänyt ympäri maailmaa kuluneen syksyn ja alkutalven aikana joko yksin, yhdessä KTU:n tai kuvataiteilija Marita Liulian kanssa. Konsertteja on ollut muun muassa Italiassa, Portugalissa, Venäjällä ja Taiwanissa. Tulevista keikoista mielenkiintoisimmaksi nousee näin toimittajan silmin tammikuussa Ranskassa järjestettävien Midem-musiikkimessujen avajaisillassa esiintyminen. Hän esiintyy arvovaltaiselle yleisölle yhdessä Samuli Kosmisen kanssa. Hanuristi itse kuitenkin suhtautuu varsin nöyrästi konsertointiin maailman arvostetuimpiin kuuluvilla musiikkimessuilla.
- On erittäin hienoa, että meidät kelpuutettiin mukaan. En kuitenkaan näe, että itse konsertti olisi mitenkään sen merkityksellisempi kuin esimerkiksi esiintyminen täällä Tampere Jazz Happeningissa. Asennoidun jokaiseen keikkaan yhtä huolellisesti, enkä lataa sen enempää mihinkään yksittäiseen konserttiin. Onhan se tietenkin varsin mielenkiintoista lähteä katsomaan messujen meininkiä.
Utelen vielä kiireisesti tulevaisuuden mahdollisista yhteistyökuvioista eri muusikoiden kanssa ja vireillä olevista julkaisuista. Pohjonen kuitenkin pysyy vaiteliaana uusista kuvioistaan.
- Onhan kaikenlaisia virityksiä tässä suunnitteilla, mutta niistä haluan kertoa vasta joskus tuonnempana. Julkaisuista sen verran, että tänä vuonna minulta on tullut kaksi albumia ja se on jo aivan riittävästi.
