Meteli.net
Kirjoita 4-5 kirjainta etsimäsi kohteen nimestä ja paina hae-näppäintä!
Uutiset
Uutisten tekstihaku
Hae uutisarkistosta
Meteli.net uutiset - RSS syöte

Naamiokonkari King Diamond Suomeen

Teksti Miika Jalonen
Ma 9.1.2006 13:53
Metalliväen vuosikausien odotus palkitaan, kun heavy-ikoni King Diamond saapuu huhtikuussa maahamme heittämään peräti neljän keikan kiertueen. Timanttista mättöä on luvassa Tampereella, Oulussa ja kaksi kertaa Helsingissä, jälkimmäisen konsertin osuessa sopivasti diggareiden vappuaaton kruunuksi.

Mercyful Faten nokkamiehenä asemansa vakiinnuttaneen, sittemmin soolouralle siirtyneen King Diamondin viimeisin studioalbumi The Puppet Master ilmestyi 2003. Uuden pitkäsoiton julkaisu on ilmoitettu tapahtuvaksi ensi touko-kesäkuussa. Yhtä metallin omaperäisimmistä äänistä ollaan viimeksi kuultu Roadrunner United - juhlakokoelmalla, jossa hän tulkitsee Triviumin Matt Heafyn säveltämän In The Fire -kappaleen.

Turnee alkaa Tavastialta 26. huhtikuuta. Oulun Teatria on vuorossa kahden päivän kuluttua, sitä seuraavaksi lennetään Tampereen Pakkahuoneelle ja 30 huhtikuuta homma lyödään pakettiin jälleen Tavastialla. Lipunmyynti alkaa tämän viikon keskiviikkona Tiketissä ja Lippupalvelussa.
Uutisen foorumissa 1 viesti

Uusimmat aiheet ja viestit

kaikki aiheet »
Onko settilista yleensä koostunut kingin omista vai onko mukana myös Mercyful Fate Klassikoita...
rekisteröimätön 27.1.2006
1
1