Tänä vuonna 35 vuotta täyttävän perinteikkään Ilosaarirockin kunniaksi
järjestetään aprillipäivänä juhlakonsertti Joensuun Areenassa. Joensuun
Popmuusikot ry:n järjestämässä tapahtumassa esiintyy kaksi kotimaisen
rockin konkaria, Ismo Alanko Säätiö ja CMX. 25 euron hintaisia lippuja konserttiin voi ostaa 1. helmikuuta alkaen Lippupalvelun palvelupisteistä kautta
maan sekä Joensuussa Levykauppa Levy- Eskoilta.
Ismo Alanko päättää levynjulkaisukiertueensa Ilosaarirockin
juhlakonserttiin entisessä kotikaupungissaan. Nykyään harvakseltaan
keikkaileva CMX komeilee vuodesta toiseen uskollisen
kannattajakuntansa nostamana erilaisten äänestyksien kärjessä ja
yhtyeen viime vuoden loppupuolella julkaistu Pedot-albumi nousi
suoraan listaykköseksi. Kummallakin artistilla on takanaan jo yli
kahdenkymmenen vuoden ura ja yhteensä yli 300 000 myytyä levyä.