Meteli.net
Kirjoita 4-5 kirjainta etsimäsi kohteen nimestä ja paina hae-näppäintä!
Uutiset
Uutisten tekstihaku
Hae uutisarkistosta
Meteli.net uutiset - RSS syöte

Pöytärummutuksen Suomen mestaruus kisattu

Teksti Ilkka Valpasvuo
Pe 27.1.2006 13:05

Pulpetinpaukutuksen nostalgisointi synnytti muutamia vuosia sitten uuden "urheilulajin" Suomeen. Monesta aikoinaan koulunpenkkiä rytmittäneestä jolpista on kasvanut isona ihan oikeita rumpaleita ja jokavuotiseksi vakiintuneessa Pöytärummutuksen SM-kisoissa asiasta innostuneet lyömäsoitintaiteilijat pääsevät verestämään tatsiaan tällä kertaa ihan mikitettyyn pulpettiin.

Alkuvuodesta järjestettävän Riemu-festivaalin yhteydessä käytävä kisa järjestettiin tutusti Helsingin Tavastialla ja mukana oli kotimaan kovimpia lyöjiä. Ensi kertaa tarpeeseen tulleen tuomariäänestyksen jälkeen voittajaksi julistettiin Quintessence-yhtyeestä tuttu Mikko Kaakkuriniemi, jonka show piti sisällään muun muassa scratchsäystä sekä jaloilla tuotetun vispiläkomppi-imitaation. Kakkospaikan vei Hanoi Rocksin Lacu, pronssille venytti Deep Turtlen rytmimuna Mikko "Bubka" Erjossaari.

Katso myös
ArtistiDeep Turtle
ArtistiHanoi Rocks
ArtistiQuintessence
TapahtumaRiemufestivaali
 

Avaa uutiselle oma keskustelu

Aihe
Viesti
1
1