20-vuotistaiteilijajuhlansa kunniaksi Jukka Perko lähtee Jazzliiton kiertueelle ensi viikonloppuna. Tulevissa konserteissaan ja uudella levytyksellään Perko paneutuu svengijazzin ytimeen uuden Viisikkonsa kera. Viisikon ohjelmistossa kuullaan uudesti sovitettuja Charlie Parkerin ja Dizzy Gillespien bebop-klassikoita sekä uusia sävellyksiä. Perkon rinnalla nähdään suomalaisia jazzin huippunimiä, sillä kokoonpanossa soittavat UMOn riveistä tuttu trumpetisti Tero Saarti, U-Street All Stars -yhtyeen kitaristi Teemu Viinikainen, basisti Ville Huolman sekä ahkera rumpali Teppo Mäkynen.
Kiertue käynnistyy lauantaina 11. maaliskuuta Joensuusta, josta se jatkaa matkaansa Jyväskylän, Kotkan, Pieksämäen, Savonlinnan, Tornion ja Oulun kautta aina viimeiseen keikkapaikkaansa Kuopioon.