Viime vuoden kiitetyimpien tulokkaiden joukkoon noussut Stam1na on saanut valmiiksi toisen albuminsa nauhoitukset. Piakkoin lienee Miitri Aaltosen miksaus-urakkakin jo takana ja Uudet kymmenen käskyä ilmestyy kauppoihin 10. toukokuuta. Laulaja Antti Hyyrynen veistelee, että kompromissit onnistuttiin levynteossa välttämään ja yhdentoista biisin tuotosta ei pysty nielaisemaan valveutuneinkaan kuulija aivan yhdellä suupalalla.
Yhtye suunnistaa kiertueelle heti levyn ilmestyttyä sekä klubeille että kesäaikaan lukuisille festivaaleille. Klubikiertue kattaa mm. Lemin, Tampereen, Jyväskylän, Helsingin, Oulun ja Keravan.
Anekdoottina kerrottakoon, että Stam1nankin levy-yhtiö Sakara Records on kiinnittänyt kolmanneksi yhtyeekseen Rytmihäiriön. Seuraavaa Rytmihäiriö-julkaisua on kaavailtu lokakuulle 2006.