Siivousmusiikkia soittava Cleaning Women lähtee Saksaan esittelemään pyykinkuivaustelineiden moninaisia käyttömahdollisuuksia. Bändi heittää yhdentoista keikan rundin viiksien ja nahkahousujen luvatussa maassa 26. huhtikuuta alkaen.
Yhtyeellä on hyvä syy lähteä Germaniaan juuri nyt, sillä sen kakkosalbumi Aelita julkaistaan siellä kiertueen aattona. Moisesta teosta on vastuussa myös Eläkeläisiä julkaisseen Humppa Recordsin alamerkki 9pm Records.
Kiertueen jälkeen siivoojaleidit käyvät nopeasti kotimaassaan vaihtamassa mekot farmareihin ja suuntaavat saman tien uudestaan Saksanmaalle. Tällä kertaa bändinä on Kometa, jonka soittajista kaksi kolmesta vaikuttaa myös Cleaning Womenissa. Kiertue alkaa 12. toukokuuta Hannoverista.
Kometalle ei ole ainakaan vielä luvassa Saksan-julkaisua, mutta bändin laulaja-kitaristi Olavi Vänttisen mukaan tällä rundilla on tarkoitus kartoittaa saksalaisten kiinnostus Like a Light Bulb -debyyttiä kohtaan. Omien sanojensa mukaan bändi aikoo "tykittää sakuille hapankaalit väärään nahkahousun lahkeeseen". Tarkat kiertuepäivät ja -paikat voi tarkistaa orkestereiden kotisivuilta.