Texasissa vuonna 1974 perustettu bluespohjainen rock-yhtye The Fabulous Thunderbirds saapuu kotisivujensa mukaan kaikkiaan kolmelle keikalle Suomeen. Ensimmäinen Suomen vierailu osuu Tampereelle torstaina 14. syyskuuta, seuraavana päivänä soitetaan Vaasassa. Näiden kahden keikan esitysareenaa ei ole vielä julkistettu. Kolmas show nähdään Oulun Club Teatrialle lauantaina 16. syyskuuta.
Alusta asti mukana olleen solistinsa Kim Wilsonin johtama yhtye on julkaissut uransa aikana kaikkiaan 12 studioalbumia. Wilsonin ohella yhtyeen nykykokoonpanoon kuuluvat kitaristit Nick Curran ja Kirk Fletcher, basisti Ronnie James Weber, kosketinsoittaja Gene Taylor sekä rumpali Jimi Bott. Lippujen ennakkomyynti Oulun keikalle alkaa 16. elokuuta.