Vuonna 1997 Joensuussa perustettu melodeath-bändi Insomnium elää jossain määrin rajan ylittäviä aikoja. Yhtyeen kolmannen albumin, Above The Weeping Worldin, ennakkomaistiaiset ovat saaneet aikaan supinaa niin erinäisillä Internet-foorumeilla kuin lehdistössäkin. Kasvanutta kiinnostusta voidaan kutsua jopa työvoitoksi. Meteli.net otti haastatteluun kitaristi Ville Frimanin aivan bändin Euroopan-kiertueen alla.
Above The Weeping World alkaa kauniilla ja haikealla melodialla, sateen ropistessa. Rauhallinen pisarointi vaihtuu kuitenkin nopeasti ukkosen jymyyn ja räimeeseen ja intro paljastaakin näin ikään kuin albumin hengen. Bändin kolmas tuotos on täynnä haikeutta, mutta samalla aggressiivisuutta ja tarttuvuutta on tullut aimo annos lisää. Vetävää introa seuraa suoraan levyn selkein hitti Mortal Share, joka on samalla runollinen että raaka. Ja kun tästä päästään henkeä haukkoen eteenpäin ei pauhu hellitä ennen sateen ääniä jälleen levyn lopussa. Insomnium on selkeästi tehnyt uransa parhaan levyn tähän saakka.
Ensimmäiseksi levyä kuunnellessa tuli mieleen, että olette kääntäneet aivan uuden aggressiovaiheen päälle. Rankkuus on mennyt rankempaan suuntaan ja aikaisemmilta levyiltä tutut suvantokohdat vähentyneet huomattavasti. Lähdittekö tietoisesti tekemään rankempaa levyä vai sattuiko siitä vain tulemaan sellainen?
- Tietyllä tavalla tietoisesti, koska meidän teki mieli nostaa kappaleiden tempoja ja vetää vähän thrash-kompillakin. Kakkoslevy oli huomattavasti uutta rauhallisempi ja livenä on tullut soitettua sieltä enimmäkseen rokimpia vetoja. Osa biiseistä kakkoslevyltä jopa tuntuu sellaiselta, ettei niitä livenä jaksa vetää lainkaan. Nyt siis haluttiin tehdä sellainen levy, jota on mukava vetää asenteella keikoilla.
Levyn rankkuudesta kertoo paljon se, että jatkuvasti tekee mieli vääntää kovemmalle ja moshailla levyn tahtiin ympäri olohuonetta. Tähän ilmiöön Villellä on luonnollinen selitys.
- Se on aina hyvä merkki. Syy siihen on varmasti osittain se, että soundit ovat paremmat kuin koskaan ja näin olleet kovempaa kuunteleminen ei käy hermoille. Olemme soundeihin todella tyytyväisiä, niihin on saatu enemmän munakkuutta, ja soundi ei kuitenkaan ole liian kliininen.
Soundien ero aikaisempiin levyihin on kyllä huomattava. Minusta olette uudistuneet Above The Weeping Worldilla enemmän kuin ensimmäisen ja toisen levyn, In The Halls Of Awaitingin ja Since The Day It All Came Downin välillä.
- Tuo on tullut kaikissa Saksaan tehdyissä haastatteluissa tyyliin ensimmäisenä ilmi. Ovat siellä ihmetelleet, että kuinka heiltä on kaksi ekaa levyä mennyt ihan ohi. Itsestä se ei tietysti kuulosta niin erilaiselta ja varmasti se on kuulijastakin kiinni, toisaalta tulee palautetta, että "eihän teitä ollut tunnistaa" ja toisaalta taas, että "tämähän kuulostaa ihan teiltä".
Mielestäni levyllä on pari sellaista biisiä, jotka muistuttavat enemmän kahden ensimmäisen levyn tunnelmista. Esimerkiksi At The Gates Of Sleep. Ville kertoo, että kyseinen biisi oli ensimmäisen kerran käsittelyssä jo toista levyä työstettäessä, mutta joutui silloin pöytälaatikkoon, koska sitä ei saatu kuulostamaan aivan halutulle. Nyt kolmannen levyn sessioissa biisi kaivettiin uudestaan esiin, uudistui ja tiivistyi ja päätyi levylle asti. Mainitsit jo tuosta livenä esittämisen vaikutuksesta siihen, millaisia biiseistä tuli. Kuinka paljon arvelet sen vaikuttaneen biisintekoon, että toisen albumin jälkeen pääsitte tekemään kohtalaisessa määrin myös keikkaa?
- Livenähän tosiaan toimii jos on enemmän tempoa ja on mukavampaa soittaa kun ei tarvitse keskittyä herkkään tunnelmointiin, Ville hymyilee. Tosi mukava on soittaa nyt uusia biisejä, kun niissä on paljon potkua ja groovea. Tuntuu, ettei vanhoja jaksaisi soittaa ollenkaan.
Sävellysdemokratiaa
Näytti sävellysvastuu tällä levyllä suuremmalta osalta osuneen sinulle, vaikka mukana on myös pari laulaja-basisti Niilon (Sevänen, toim.huom.) tuotosta, pari yhteissävellystä ja yksi, jossa mukana sävellystiedoissa on myös toinen kitaristi Ville Vänni. Kun kuitenkin asutte eri paikkakunnilla onko tapanne tehdä vain yksin biisejä kotona ja sitten ennen studiota katsotaan kuka on tehnyt mitäkin vai tapahtuuko sävellystyö ikään kuin täsmänä, jossa jokaisella on selkeä vastuualue?
- Meillä ei oikeastaan koskaan ole lopulliseen muotoon hiottua biisiä pöytälaatikossa. Aina on paljon riffejä ja biisinosia, jotka elävät omaa elämäänsä. Itse olen tällä hetkellä tuotteliain sävellyspuolella. Niilolle taas on langennut paljon sanoitusvastuuta, koska sekin ottaa oman aikansa ja Niilon on helppo kirjoittaa omaan lauluun sopivia rytmityksiä. Kyllähän esimerkiksi minäkin sanoitan, mutta hankalampaa sanoituksia on kirjoittaa toisen äänirytmiikkaan sopiviksi.
- Biisinteko toimii itselläni siten, että teen biisistä mahdollisimman valmiinkuuloisen version ennen kuin sitä aletaan työstää bändin voimin. Nauhoittelen rummut ja muut tietokoneella niin, että ihmisille on helppo antaa jokin kuva valmiista biisistä. Olen huomannut prosessin menevän tällä bändillä niin, että jos jotain kappaletta ei saa siihen muotoon, josta sen idean voi hahmottaa hyvin, niin helposti joku on sanomassa, ettei se toimi. Myös Niilo työstää biisejä kotonaan Fast Trackerin avulla. Sävellystyö on luonnollista tehdä yksinään rauhassa.
- Sovituksia katsomme sitten hyvin paljon yhdessä. Meillä on hyvin tarkka sovituksellinen seula ja tuntuu että tällä erää se oli aiempaakin tiukempi. Jos on vähänkin oloa, että jokin osa ei toimi niin sitten heitetään vain rohkeasti roskakoriin ja yritetään uudestaan. Tällä levyllä Last Statementin loppuosaa hiottiin hiki hatussa vielä aivan studion kynnyksellä.
Sovitusvaiheessa on ilmeisesti oltava melkoisen diplomaattisessa mielentilassa, ettei lähde bändistä ovet paukkuen, kun omaa säveltaidetta ei yhtäkkiä ymmärretäkään.
- Kyllähän se aina syö miestä jos joku sanoo omasta biisistä, että tämä ei toimi, Ville nauraa. Sovitusvaihe on meillä raskas ja pitkäkestoinen, mutta toisaalta 75-prosenttisesti demokraattinen tapahtuma. Loput 25% ovat itse säveltäjän veto-oikeutta, jos tuntuu, että omassa biisissä mennään aivan metsään. Välillä raja siinä, onko kyse biisin toimivuudesta vai makukysymyksestä voi olla hiuksenhieno ja siinä pitää vain antaa kappaleelle aikaa. Aika auttaa toisia ymmärtämään, mitä tekijä on biisissään ajanut takaa ja aika auttaa myös tekijää ymmärtämään biisejänsä paremmin. Sovitusvaiheessa ei missään nimessä pidä hätiköidä.
Kolmen minuutin mysteerio
Oli jo aikaisemmin puhetta levyn parantuneista soundeista. Siinä mielessä kyllä kuulee, että olette olleet Fantomilla, että soundi on hyvin kirkas ja samalla todella hevi.
- Joo, Samu (Oittinen, toim.huom.) on hevisoundin ystävä, vaikka siellä tekeekin bändejä ihan laidasta laitaan levyjä. Jopa gospel-bändejä, joskin silloinkin raskaampaa gospelia. Olemme kyllä aivan helvetin tyytyväisiä lopputulokseen. Samu tekee järjettömän paljon töitä ja perheellisenä ihmisenä hänellä on iltaisin kiire hakemaan muksuja päivähoidosta jne., joten eipä tullut missään kaljalla istuttua hänen kanssaan studiopäivän päätteeksi. Kävin hakemassa meidän back-upin tässä hiljattain ja parhaillaan Machine Men oli työstämässä siellä. Vilkaisin paikan kalenteria ja vuodeksi eteenpäin oli kyllä täysin buukattu. Mutta sitähän se on kun studiolla on paljon osaamista ja ammattitaitoa.
Tuntuu, että albumilla soitinten soundit ovat hyvin tasapainossa niin, että kaikki kuuluu tasapuolisesti. Tuntuu tosin, että rummuissa olisi tapahtunut eniten edistystä soundipuolella ja Markus (eli rumpali Hirvonen) olisi ollut studiossa irti.
- Se mieshän on irti harva se päivä, Ville nauraa. Kyllä se varmasti vaikuttaa, että Samulla itsellään on rumpalitausta ja hän osaa tehdä niistä sitten soundillisesti toimivat. Tehtiin itse asiassa niin, että ajettiin Markus pois studiosta kun oli aika tehdä rumpusoundit. Siitä olisi voinut tulla loputonta täydellisyydentavoittelua ja hinkkaamista kun rumpusoundit ovat muutenkin mystinen juttu. Se olisi voinut mennä siihen, että jankataan jonkun tietyn soundin perään, vaikkei olekaan mitään hajua miten se oikeasti saadaan. Meillähän oli itse asiassa Samun virveli käytössä, joka oli paljon parempi kuin Markuksen oma. Sekin tuo paljon, koska virveli on yksi rumpujen tärkeimpiä osia, se tuo siihen heti ihan uudenlaista napakkuutta.
Insomnium kohtasi studiossa myös ongelmia kitaratekniikan kanssa ja sitten lainanuppia kärähtäneen tilalle etsittiin ympäri Suomea. Lopulta korvaava nuppi löytyi, mutta Ville muistelee lopputulosta naurunsekaisesti.
- Saatiin tosiaan nuppi lainaan, mutta sehän kuulosti aivan erilaiselta kun seitsemän yhdeksästä biisistä oli nauhoitettu sillä rikkimenneellä. Kun kuunneltiin niiden välistä eroa, lähti rikkimenneestä sellainen särö, ettei mistään koskaan, korvat särkyivät ja pää räjähti. Jouduttiin siis säätämään sen lainanupin kanssa aika lailla ennen kuin saatiin edes hiukan samalta kuulostavaa tavaraa. Pääasia kuitenkin, että saatiin.
Mortal Sharen videon tultua julki oli sieltä täältä löydettävissä mutinaa, ettei mukana ole lainkaan Insomniumille tunnusomaisia herkkiä suvantoja. Levyltä niitäkin kuitenkin löytyy. Kuitenkin, jos niihin erityisesti toisen levyn kohdalla ihastui, vaatii uusi levy hieman enemmän sulattelua.
- Juttelin itse asiassa ShamRainin rumpalin kanssa tästä, että niiden musiikki kun on niin eteeristä ja leijuvaa niin tuntuu, että ihmiset nukahtavat niiden keikalle. Välillä heviyleisölle tuntuu keikalla riittävän se, että saa heiluttaa päätä ja huutaa. Varsinkin festivaaleilla sen huomaa kun jengi on aivan tuubassa. Mutta toisaalta jengihän tulee nimenomaan viihtymään keikoille, ja on sitä itsekin paljon tehnyt näitä matkoja, että "hienoa kun viimein pääsee näkemään tämän bändin". Sitten on niin seis, että saa seuraavana päivänä miettiä, mitä ne ovat soittaneet. Sellaisen tunnelmallisemman materiaalin soittaminen keikalla on hyvin haastavaa, koska hevin soitto on parhaimmillaan hyvin interaktiivinen tapahtuma bändin ja yleisön välillä.
Teiltäkin saisi helposti rakennettua kaksi tunnelmaltaan aivan erilaista settiä.
- Voisihan sellaista harrastaakin. Uudella levyllä tapahtui sellainenkin harvinaisuus, että me saatiin biisejä mahtumaan neljään minuuttiin. Yleensä meillä viisi minuuttia on jo ollut ihan ehdoton alaraja. En tajua, miten joku pystyy tekemään esimerkiksi kaksi- tai kolmeminuuttisia biisejä, grindcorea tietysti lukuun ottamatta. Nyt me pystytään jo tekemään hyvin erilaisia settejä, mikä on hyödyksi esimerkiksi nyt kun lähdetään Eurooppaan. Koska me ollaan mukana lämmittelijäbändinä, uskoisin, että meidän settien pituudet ovat sellaista puolta tuntia, ehkä jossain vähän enemmän. Nyt kun meillä on lyhyempiä ja iskevämpiä biisejä voimme ujuttaa niitä monta jo puoleenkin tuntiin. Sitten taas kun on enemmän aikaa voi jo rakentaa useammanlaisia biisejä sisältäviä settejä.
Pessimisti ei pety koskaan
Syy, miksi Insomnium on jopa Suomenkin hevipiireissä monelle tuntematon bändi, löytyy osaltaan yhtyeen kotimaan promootiosta. Ulkomaisen promootion suhteen määrää on tietysti näin kotimaasta katsoen vaikea arvailla, mutta vielä toisen levynne aikoihin oli mielestäni huomattavaa, kuinka vähän teistä ihan kotimaassakin tiedettiin, vaikka In The Halls Of Awaitingin aikaan tietyt piirit nostivat teidät varsin korkealle ja pärjäsitte hienosti esimerkiksi Metalliliiton vuosiäänestyksessä. Nyt tilanne vaikuttaa kuitenkin toiselta kotimaan promootion pelatessa, videon levittyä tehokkaasti netissä ja jopa paitoja (joita toisen levyn aikaan kovasti lupailtiin, mutta ei juurikaan käytännössä saatu) on nyt useampaa sorttia. Onko levy-yhtiönne Candlelight nyt viimein laittanut hihoja heilumaan teidän suhteenne vai onko tämä uusien yhteistyökumppaneiden kuten kotimaisen Metalhead Promotionin ja ulkomaisen uuden ohjelmatoimiston ansiota?
- Kyllä levy-yhtiökin on selkeästi nyt laittanut hihat heilumaan. Siihen johti pitkälti se, että Lindgrenin Jussin ohjaama video tehtiin. Meillä oli levy-yhtiön kanssa pieni kommunikaatio-ongelma, koska meidän mielestämme me olimme sopineet niiden kanssa, että video tehdään nyt ja levy-yhtiö rahoittaa sen. Kuitenkin, kun kaikki järjestelyt oli jo tehty, sieltä sanottiin, ettei videota tehdäkään nyt vaan katsellaan myöhemmin syksyllä. Mutta koska järjestelyt oli jo tehty, päätimme rahoittaa sen itse. Kun sitten valmis tuotos laitettiin levy-yhtiölle, se näytti ja kuulosti sen verran hyvälle, että se aukaisi silmiä myös siellä päässä. Ne sitten laittoivat sen jakoon ja rummuttivat siitä erinäisille ulkomaantahoille, jolloin tämä ulkomainen ohjelmatoimisto kiinnostui meistä. Videon aiheuttaman hypen ja levyn perusteella saatiin sitten järjestettyä tämä tuleva kiertuekin. Aiemmin meillä oli ulkomainen promoottori vain Saksassa, mutta nyt meillä on toinen Ranskassa ja Suomeen saatiin oma, joten tilanne näyttää siinä mielessä hyvältä.
Insomniumin ensimmäinen varsinainen Euroopan-kiertue starttasi 5. syyskuuta Irlannista ja kiertää kaikkiaan kuudentoista maan kautta kuuden viikon ajan. Bändi kävi kokeilemassa siipiään Brittein saarilla viime vuonna muutaman keikan verran, mutta varsinaisen ulkomaankiertämisen makuun päästään vasta nyt, bändin ollessa liki kymmenvuotias. Miltäpä tässä vaiheessa vielä tuleva kuusiviikkoinen näyttää ja millaisia odotuksia bändillä on kiertueen suhteen?
- Kiertueesta tulee toivottavasti runsaasti pay-offia, koska itse kiertäminen kuitenkin maksaa yhtä paljon kuin albumin ja videon tekeminen. Toki levy-yhtiökin uskaltaa tähän satsata nyt kun kahden edellisen levyn myötä olemme saaneet hieman nimeä. Kyllähän se on hieno lähteä, mutta toisaalta yrittää pitää odotuksensa kuitenkin realistisina. Tottunut jo siihen, että näissä hommissa saa usein pettyä ja pessimistihän ei pety koskaan.
- Paljonhan promootiota saa tehdä, että on näkyvillä. Silloin ensimmäisen levyn tullessa puskaradion merkitys kyllä korostui. Itsekin uskon paljon paremmin, jos joku kaveri sanoo jonkin levyn olevan hyvä, kuin jos luen kehuvan arvostelun siitä. Kuitenkin, ei se meille ole niin ratkaisevaa, lähteekö homma isolleen. Ei ole ennenkään lähtenyt ja levyjä on silti tehty.
Ville kuitenkin myöntää, että silläkin on rajansa, kuinka kauan itse jaksaa uskoa siihen, että bändin eteen kannattaa tehdä töitä. Henkilökohtainen elämä vaatii yhä enemmän aikaa, mitä vanhemmaksi tulee ja on mietittävä, kuinka tärkeä osa elämää musiikki kellekin on. Kuusi viikkoa kiertueella on pitkä aika, mutta Ville vakuuttaa, että eiköhän heidän yksikkönsä siitäkin selvinne.
- Ei tarvitse varmasti ihan kiertuetta seuraavalla viikolla kokoontua yhteen juomaan kaljaa. Pieni hajurako on hyvä ottaa toisten naamoihin ja kiertueen jälkeen alkaa heti jenkkipromootion teko. On kuitenkin koettu yhdessä kaikenlaista tällä miehityksellä ja tiedetään, milloin toista ei kannata enää sörkkiä, ettei tule turpaan. Ei meidän toisaalta tarvitse mököttääkään vaan asiat voidaan puhua suoraan. Meidän bändin parisuhde on siis ilmeisesti varsin kypsässä vaiheessa.
- Vanhoja paskojahan me jo ollaan, mutta ei vielä niin vanhoja, etteikö tätä nyt olisi mukava koettaa. Pitää vaan olla realistinen homman kanssa. Koskaan en ole ollut näin kauan ulkomailla saatikka niin monessa maassa. Ei tätä varmasti tajua kuin kokemalla. Onneksi meillä on lääkäri omasta takaa mukana ja lääkärinlaukku, jolla saadaan varmasti hoidettua kaikki ylä- ja alapään vaivat, Ville nauraa.
Kyseessähän on siis bändin toinen kitaristi Vänni, joka vastikään valmistui lääkäriksi. Teistä on joskus sanottu, että olette Suomen akateemisin hevibändi. Kuinka pystyitte irtautumaan muista sitoumuksistanne kuudeksi viikoksi?
- Hankalaahan se on, Vännikin sai justiin työpaikan ja saman tien piti pyytää kuuden viikon lomaa. Markus on vielä koulussa ja sinne pitää tehdä rästejä etukäteen. Minullahan se varmasti on helpointa, koska teen väitöskirjaa ja olen nyt ollut noin vuoden töissä pitämättä suurempia lomia, paitsi hieman studion yhteydessä, joten nyt on mahdollista lähteä. Voin myös tehdä työtäni tien päällä ja niin on myös tarkoitus.
- Pelonsekaisin tunteinhan tuota koko kiertuetta odottaa. Mutta kyllä kiertueelle lähteminen on nyt äärimmäisen hienoa. Englannissakin on ensin useampia keikkoja ja välipäivä, keikkapaikat ovat kohtalaisen suuria. Lontoossa ollaan viiden päivän sisään kolmesti keikalla, Ville nauraa.
Iloisuuden puolivälissä
Positiivista kiertueellanne on myös, että olette sen verran erilaisia esimerkiksi Satyriconin, Zyklonin ja Keep Of Kalessinin kanssa, että teille saattaa hyvinkin tien päältä tarttua mukaan uusia kuulijoita.
- Tuostakin on tullut kahdenlaista palautetta. Toiset sanoo, että sovitte tosi hyvin yhteen noiden kanssa ja toiset taas ihmettelevät miksi niin erilaiset bändit lähtevät kiertämään yhdessä. En tiedä, vaikka me ollaan hyvin erilaisia, niin kyllä minulle ainakin maistuvat mm. Keep Of Kalessin ja Satyricon. Ehkä, jos me pystytään näyttämään kyntemme saattaa moni sellainen innostua kuuntelemaan meitä, joka ei muutoin tarttuisi levyyn, jos tietäisi sen olevan melodista deathia. Tarkoitus on näyttää norjalaisille joka ilta. Vedetään sellaiset pohjat, että saavat olla peloissaan, Ville hymyilee.
Ainakin teidän vieraskirjaanne tulleiden viestien perusteella teitä myös odotetaan Eurooppaan.
- Joo, kaikki ne meidän 10 aktiivista vieraskirjafania, Ville nauraa. Toivottavasti saa keikoille paljon tyyppejä, jotka tulisivat katsomaan jo meitäkin, vaikka soitamme ensimmäisinä. Vielä en tiedä, miten järjestelyt menevät, mutta esim. Englannissa soittoajat ovat ylipäänsä aikaisin, joten ensimmäinen bändi soittaa aivan alkuillasta.
- Jossain vaiheessahan on pakko miettiä mitä elämältä haluaa. Siinä vaiheessa kun on perhettä ja muuta niin haluaako olla kotona vai viidettä vuotta jossain takahikiän kellarissa Keski-Euroopassa lämmittelemässä kolmea muuta bändiä. Tässä vaiheessa on kuitenkin antoisaa kiertää ja kokeilla siipiään.
Jos vielä palataan uusimpaan tuotokseen, on sanoitusten osalta sanottava, että vaikka teemoissa ei ollakaan niin selvästi Tolkienin maisemissa kuin In The Halls Of Awaitingilla, niin tietty samanlainen tyyli sanoituksissa on säilynyt. Varsinkin Niilon kirjoitustyyli on hyvin kirjallisuuden tyylistä ja esimerkiksi Tolkienin tyylin kanssa sillä on yhtäläisyyksiä mm. tavassa kuvata luontoa ja tapahtumien ympäristöä ja olosuhteita.
- Joo. Niilo meistä on varmaan eniten vaikuttunut Tolkienista, liikkunut nuorena roolipelikuvioissa jne. Sehän kirjoittelee käsittääkseni myös harrastuksekseen ja sen kyllä huomaa. Musiikki on kuitenkin meille se pääasiallinen juttu. Itse en edes oikeastaan kirjoittele mitään vapaamuotoista lauluntekstien lisäksi. Totta kai niihin silti panostetaan paljon.
Niilon tyyli sanoittaa on siinä mielessä ratkaisevasti erilainen vaikka omaasi verrattuna, että Niilo saa mahtumaan yhteen riviin hyvin paljon sanoja ja asiaa. Niitä katsoessaan vallan hengästyy, kun miettii, että ne pitäisi ehtiä myös laulaa.
- Kyllähän niitä manailtiin sekä studiossa että kansilehteen sovittaessa, että miksi on pitänyt kirjoittaa niin pitkiä sanoituksia, Ville naureskelee.
Villen mukaan Niilon sanoituksista löytyy tällä erää viittauksia mm. Eino Leinon ja Francis William Bourdillonin tuotantoon. In The Groves Of Deathissa on tarjolla Niilon omaa, miltei suoraa käännöstä Leinon Tummasta ja Drawn To Blackin kertosäe on kotoisin Bourdillonin The Night Has A Thousand Eyes -runosta. Above the Weeping World -levystä on pikkuhiljaa alkanut tippumaan myös arvosteluja ja varsinkin saksalaisiin arvostelijoihin vaikuttaa kiekko tippuvan kuin leka avantoon. Minua huvitti lukea promonne kannessa olevaa pätkää Kerrangista, jossa arvostelija kertoo teidän yhdistävän hienosti muun muassa varhaisemman In Flamesin melodiatajua ja Opethin eeppisyyttä. Meillähän oli joskus edellisen levyn ilmestyessä puhetta siitä, että esimerkiksi In Flamesiin tai Dark Tranquillityyn on teitä arvostelijoiden melko helppo verrata, mutta olette ruotsalaisia kollegoitanne kuitenkin huomattavasti surumielisempiä. Ruotsalaisessa metallissahan on paikannettavissa tietty iloluonteisuus ja sitä en usko kenenkään varsinkaan uudelta levyltä teiltä löytävän.
- On uusi levy meillä varmasti vielä synkempää kuin aikaisemmat, koska sellaisia iloisempia melodioita karsittiin paljon. Ehkä me ollaan nyt iloisuuden puolivälissä. Nähtiin sitä Kerrangin Dom Lawsonia viime kesän Ilosaarirockissa ja kovasti äijä meiningistä tuntui diggailevan. Saa nyt nähdä mitä lehti levylle pisteiksi antaa, täysillä on uhkailtu, Ville hymyilee.
Tuli tuosta suomalaisesta otteesta mieleen, että kun olin vanhempieni luona käymässä, kommentoi äitini levyn päätösbiisiä, että tämähän kuulostaa ihan sellaiselle, mitä Piirpauke voisi tehdä. Siinä mielessä osui kyllä oikeaan, että kansanmusiikkimelodioissa löytyy hyvin helposti samanlaista otetta.
- Itse en ole koskaan Piirpauketta kuunnellut. Niilon riffihän tuossa on kyseessä. Niilon trademark ovat enemmänkin nuo pimpelipompeli-melodiat, se on enemmän kansanperinnemies. Kyllähän noita kansanmusiikkiasioita aina tuodaan meidän kohdalla esiin, varsinkin Saksaan haastatteluja tehdessä ne tulevat aina puheeksi. Vaikka kyllä meillä Amorphis-tyyppinen kansanperinnemeininki on vähentynyt huomattavasti, Ville päättää.
Enää ei Insomniumia todellakaan pidä hukuttaa vertailuihin, oli kyse sitten suomalaisista tai ruotsalaisista klassikoista, koska miehet saattavat olla lähellä omien klassikoiden viisasten kiveä. Palattuaan takaisin kotimaan kamaralle bändi iskee myös Suomen keikkarintamalle. Toistaiseksi kalenteri on vielä kohtalaisen tyhjä, mutta Ville lupailee lisää ilmestyvän syksyn mittaan.
