Disco Ensemble on allekirjoittanut maailmanlaajuisen kustannussopimuksen Air Chrysalin Scandinavian kanssa. Yhtiö on Pohjoismaiden suurin musiikinkustantaja ja osa globaalisti toimivaa Chrysalis Music -yhtiöitä.
Sopimuksen uskotaan rakentavan bändin uraa pitkänäköisesti kansainvälisillä markkinoilla ja tuovan uusia näkökulmia bändin musiikin levittämiseen varsinkin ulkomailla. Air Chrysalis Scandinavian leirissä ollaan ylpeitä uudesta kiinnityksestä, sillä yhtyettä pidetään potentiaalisena suursuosikkina Suomen ulkopuolella ja bändin live-esiintymiset arvostetaan ihan maailman kärkitasolle.
Ensi viikolla Disco Ensemble aloittaa uransa toistaiseksi suurimman kiertueen Englannista. Kiertue käsittää kaikkiaan 25 keikkaa ja poikkeaa yli kymmenessä maassa ja päättyy Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävään suurkonserttiin. Kiertueella soittavat myös Danko Jones, Gogol Bordello sekä Bedouin Soundclash.