Meteli.net
Uutiset
Uutisten tekstihaku
Hae uutisarkistosta
Meteli.net uutiset - RSS syöte

The Haunted ja Burst Suomen kiertueelle

Teksti Ilkka Valpasvuo
Ma 13.11.2006 12:20

Ruotsin nimekkäimpiin metallimiehiin kuuluvat The Haunted ja Burst tekevät tammikuussa yhteisen neljän paikkakunnan kierroksen Suomessa. In Flamesin ohella tunnetuimpiin Göteborg-soundin edustajiin kuuluva The Haunted ja tunnelmallista metallia hardcoreen yhdistelevä Burst esiintyvät yhteiskeikoilla Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Helsingissä.

Homma polkaistaan liikkeelle Turun Klubilta 10. tammikuuta ja juna puksuttaa Tampereen Klubin ja Jyväskylän Lutakon kautta Helsingin Nosturiin, jossa loppurutistukset revitään ilmoille 13. tammikuuta. Tänä vuonna sekä Tavastialla että Pellavarockissa vieraillut death metal-orkka The Haunted julkaisi viidennen levynsä The Dead Eye tämän kuun alussa. Punkista hardcoren ja tunnelmametallin risteykseen kulkenut Burst on julkaissut kolme albumia ja vieraili Suomessa viimeksi kesän Tuska-festivaaleilla.

 

Avaa uutiselle oma keskustelu

Aihe
Viesti
1
1