Johnny Winter esiintyy ensi kesän Puistobluesissa. Järvenpäässä talkoovoimalla pystyyn nouseva festivaali järjestetään ensi kesänä jo 30. kerran. Juhlavuoden kunniaksi Järvenpäähän saapuva Winter, on yksi bluesin suurimmista nimistä. Hän on yksi legendaarisimmista rytmimusiikin tähdistä ja levyttänyt jo lähes neljäkymmentä albumia.
Puistobluesiin on kiinnitetty myös kotimaisen musiikkikentän pitkän linjan puurtaja J. Karjalainen Lännen-Jukka. Edellisen kerran tähti vieraili Puistobluesissa vuonna 1983. Ninni Poijärven ja Mika Kuokkasen kanssa esiintyvä mies esittää amerikansuomalaisia lauluja, joiden pohjavireenä on niin uskottavaa Mississipin bluesia, että vastaavaa ei ole monesti suomen kielellä kuultu.
Puistoblues on kuluneiden vuosien aikana kasvanut Euroopan johtavaksi bluesfestivaaliksi ja yhdeksi Suomen merkittävimmistä musiikkitapahtumista. Talkoovoimin järjestettävä Puistoblues työllistää vuosittain lähes 600 henkeä. Vuonna 2006 bluesviikon tapahtumat keräsivät yhteensä noin 70.000 kävijää.