Telakoituneen Tulenkantajat -orkesterin vokalistikaksikko Hannibal & Soppa palaa jälleen levylle 28. maaliskuuta julkaisunsa saavalla Meiän asia - levyllä.
Herrojen omalla Joku Roti -levymerkillä julkaistavan albumin esittäjänä toimii Pahat Viinit -orkesteri, jonka riveissä vaikuttavat rap- pioneerikaksikon lisäksi jo Tulenkantajat -ajoilta tuttu rumpali/perkussionisti Hullu Juki, viime aikoina mm. Jontti & Shaka -levylläkin vaikuttanut tuottaja/konemestari Ilari Autio, sekä tamperelainen DJ/turntabletaiteilija Massimo.
Vuonna 2005 julkaistu Pahat viinit -albumi synnytti julkaisuaan seuranneen aktiivisen keikkailun tuloksena samannimisen orkesterin. Viisikko on ehtinyt hioa ulosantiaan, ja nyt julkaistavalla levyllä on mukana keikkarepertuaarissa jo jonkin aikaa kuultua materiaalia. Kiertäminen jatkuu levyn julkaisun ajankohtaistuessa, julkkaribileitä vietetään ainakin Helsingissä (6. huhtikuuta) ja Turussa (14. huhtikuuta), yhdessä Mestarisoundi-Soundcheck 2007 -kokoelman julkkarien kanssa. Pahoja viinejä kuullaan myös tällä kokoelmalla.
Meiän asia -levyllä vierailevat mm. Jontti ja Shaka, Jodarok, Stepa ja Roitown INK -trio.