Syksyllä ensimmäisen maailmankiertueensa 15 vuoteen aloittanut pop-legenda George
Michael on tulossa nyt myös Suomeen. Konsertti järjestetään Helsingin Olympiastadionilla sunnuntaina, heinäkuun 1. päivä. Kyseessä on miehen uran ensimmäinen esiintyminen maassamme. Jo 26 vuoden ajan uraa tehnyt laulaja on myynyt maailmanlaajuisesti 80 miljoonaa albumia. George Michael on uransa aikana julkaissut viisi studioalbumia ja vakiinnuttanut paikkansa yhtenä maailman suosituimmista miesartisteista.