Komposti aloittaa 27.toukokuuta viikottaisen reggae -iltojen sarjan uudella Redrum -klubilla Helsingin Vuorikadulla. Klubille luvataan
niin korkealuokkaista kansainvälisen tason ohjelmaa kuin kotimaisen
parhaimmistonkin esityksiä.
Helsingin ydinkeskustaan avautuvan Redrumin äänentoiston on suunnitellut brittiläinen Funktion One, ja sen luvataan olevan huippuluokkaa. Reggaesessioissakaan siis tuskin tullaan kärsimään basson liian pienestä määrästä, tai huonosta laadusta.
Avajaisissa sunnuntaina 27.toukokuuta esiintyy Komposti Sound vierainaan tutut
Paarma, Raappana ja Bongo Reino. Liput avaukseen maksavat 5 euroa, ja sisältävät yhden juoman. Kesän aikana Komposti lupaa paikalle huippuluokan soundivieraita, joista paljastaa jo nyt brittilegenda David Rodiganin nimen. Rodigan saapuu ensi Suomeen ensimmäistä kertaa. Sunnuntai-budjettiin mahtuvilla lipunhinnoilla luvataan tarjota jatkossa myös mm. jamaikalaisia artistivieraita.
Kuudennella Linjalla puolestaan jatkuu samojen tekijöiden järjestämä Sound Explosion -bändiklubi. International Affair -klubilla Kuudennella Linjalla esiintyvät 28. huhtikuuta jamaikalainen esi-dancehall laulajalegenda King Kong, ranskalainen Soul Stereo -soundi, ja isäntä-Komposti.