Pitkänlinjan laulaja-lauluntekijä Suzanne Vega saapuu Suomeen elokuussa. Viime kesänä Tammerfestissä piipahtanut Vega esiintyy tällä kertaa Helsingin Kulttuuritalolla 11. elokuuta ja seuraavana päivänä Tampereen MetroAuto Areenalla. Suomen-vierailu on osa Vegan Euroopan-kiertuetta, jolla hän juhlistaa kesäkuussa ilmestyvää uutta Beauty & Crime -albumiaan.
Vuonna 1959 Kaliforniassa syntynyt Vega on soittanut kitaraa ja rustaillut lauluja jo 11-vuotiaasta lähtien, mutta neidon ensimmäinen albumi ilmestyi vasta 1985. Hänen suurimmat hittinsä ovat vuonna 1987 ilmestyneeltä Solitude Standing -albumilta lohkaistut Tom's Diner sekä perheväkivallasta kertova Luka. Vegan edellinen albumi on Songs in Red and Grey on vuodelta 2001, mutta kuten edellä jo mainittiin ennen hänen kiertuettaan on luvassa uusi albumi Beauty & Crime.