Tässä artikkelissa Meteli.netin toimitus nostaa esiin tavalla tai toisella mielenkiintoisia albumi- ja DVD-julkaisuja, hyvässä ja pahassa. Pääosin arvioitavat tuotokset koostuvat kotimaisista artisteista, mutta silloin tällöin nostetaan esiin myös mielenkiintoisia ulkomaisia esimerkiksi näiden keikkaillessa Suomessa.
Toukokuun levyarvioissa ovat Before The Dawn, Provinssiin keikalle saapuva Tori Amos, Minotauri, Traffic Island, Turku Romantic Movement, Sweatmaster, The Skreppers, Jarmo Saari Solu, Opaali ja Hannibal & Soppa.
TRAFFIC ISLAND
Enough Is Enough
Universal
Onko hyvä asia, että vasta vuosi sitten ensi keikkansa soittanut nuori yhtye lämppää yhtä nimekkäintä uutta ulkomaanvierasta kotimaan tilavimmassa keikkapaikassa? Voiko musiikissa olla samaan aikaan oikeaa sielua ja indie-henkistä kunnianhimoisuutta, jos heti debyyttilevyn julkaisee maailman suuri levy-yhtiö? Turhaa paskanjauhantaa, sanoisi moni ja niin sanon minäkin. Jos bändin musiikissa ei olisi imua ja koukkuja, pitäisi moisia alkaa miettimään. Jos ja kun homma on näiltä osin hanskassa, niin on vain hyvä, että koneisto musiikin takana on kunnossa ja mahdollisuuksia tarjotaan. Traffic Island on, vaikkakin kuuman tanssilattia-indien aallonharjaa hyödyntäen, jo ennen debyyttiään iskenyt nimensä meikäläisenkin Pidä silmällä-listalle eikä Enough Is Enough onneksi tuota pettymystä.
Turkulaisnelikko lähtee heti avausraidallaan I Keep My Eye On You mukavan vauhdikkaasti rullaten. Oskari Ruohosen kieltämättä lajityypin isoihin nimiin vahvasti vertautuva, karhean sympaattinen lauluääni putoilee hyvin musiikin kuorrutteeksi ja soitossa on meiningistä huolimatta mukana mukavasti kaihoa, sellaisella positiivisella valoisuudella varustettuna. Ennen kaikkea levyllä vaikuttaa soiton rentous. Tilaa osataan antaa, kiireestä huolimatta ei ole kiire. Neonvalot kiitävät toki ohi mutta niiden utuista valomaisemaa ehtii jäädä myös ihailemaan. Jo ensimmäiseltä levytykseltä tutut Day Without Air ja Studio Apartment kohoavat joukosta, mutta kokonaisuus ei missään kohtaa varsinaisesti väsähdä. Mistä kiitosta täytyy jakaa myös Two Days In A Row (Overtime)n kaltaiseen kipakampaan askellukseen. Livenä yhtye pistää varmasti hien liikkumaan!
Ilkka Valpasvuo
TURKU ROMANTIC MOVEMENT
Noise & Confusion
Fading Ways Finland
Kolme suomenkielistä albumia julkaissut Turun Romantiikka pisti
itsensä telakalle ja näin syntyi Turku Romantic Movement, jonka
debyyttialbumi Noise & Confusion ilmestyi huhtikuussa. Heti levyn alussa
lauletaan, että "there is no moral dilemma in taking back rock'n'roll" ja se
kertookin pitkälti mistä hommassa on kyse. Turun Romantiikalle tyypillinen
kantaaottavuus on edelleen läsnä, mutta nyt kyse on ennen kaikkea
rock'n'rollista - ja hyvistä biiseistä!
Ensimmäinen kappale Anthem avaa pelin komeasti, eivätkä sitä seuraavat
The Classic ja Orson Welles laske tasoa lainkaan. Soitto kulkee,
biisit ovat tarttuvia ja lyriikkapuolellakin on useita hienoja oivalluksia.
Avauskolmikon jälkeen seuraa hieman seesteisempi Sonic Redemption, joka
hiipivän alun jälkeen kasvaa lähes majesteetillisiin mittoihin.
Kehuttavaa löytyy oikeastaan joka biisistä, mutta mainittakoon tässä
esimerkkeinä vaikkapa Napalm Nationin hienot stemmat ja Sweet Taste Of
Loven loistava groove. Levyltä kuulee, että homma on tehty huolella ja
viimeisen päälle, mutta silti särmää menettämättä. Melkein tekisi mieleni antaa
täydet viisi tähteä, mutta otetaan nyt puolikas pois, että romantikoille jää
vielä nälkää jäljelle.
Miki Peltola
MINOTAURI
II
Firebox Records
Suomen perinnetietoisen doomin kenttään jää panssarivaunun mentävä aukko, kun Minotauri ja muutama muu doompumppu lopettavat. Harmillista, sillä Minotaurin viimeiseksi jäänyt ja vasta toinen albumi on kerrassaan erinomainen. Doom on siis homman nimi ja kaikki ylimääräinen maalailu sekä kikkailu on jätetty pois. Biisit ovat noin viisiminuuttisia, riffit ovat niskavillat pystyyn nostattavia ja kitarasoundit pyyhkivät pieniä kyliä maan tasalle.
Vaikka Ari Honkosen vokaalisuoritukset ovat kehittyneet huomattavan paljon edelliseltä levyltä, ne varmasti jakavat mielipiteitä edelleen. Honkosen kulmikas ulosanti särähtää alussa korvaan, mutta mitä syvemmälle levyn syövereihin vajoaa, ymmärtää, että tämä tuomionpäivänjulistus on ainoa oikea tapa asia ilmoittaa. Tämä ei todellakaan ole mitään meikkaavien kiiltokuvapoikien musiikkia. II on albumi niille, jotka edelleen haluavat metallinsa metallina, eivät enempää eivätkä vähempää.
Jukka Hätinen
SWEATMASTER
Animal
Fullsteam Records
Mitä mitä? Alkaako Sweatmasterin tiukka linja lipsua kun yhtyeen tuore
albumi Animal ehtii maaliin vasta ajassa 34:29? Ennenhän yhtye on
pysäyttänyt kellot puolen tunnin pintaan. Onneksi huoli osoittautuu pian
turhaksi, sillä yhtään turhaa sekuntia ei Animalilla ole.
Avausraita Down To Size kuulostaa kovasti Queens Of The Stone
Agelta, mutta sitä seuraava levyn nimibiisi potkaisee pelin kunnolla
käyntiin ja todistaa jälleen kerran Sweatmasterin nerokkuuden. Nämä herrat
todellakin ymmärtävät yksinkertaisuuden ja tehokkuuden päälle. Hengästyttävän
kohkauksen väliin ripotellaan hyvällä maulla hieman rauhallisempia kipaleita
kokonaisuuden siitä kuitenkaan kärsimättä. Eikä siinä kaikki, sillä kuulijaa
herkutellaan myös hienoilla melodioilla.
Edellinen Hikimestari-albumi Tom Tom Bullet meni itseltä vähän ohi.
Kelpo levyhän se oli, mutta ei sytyttänyt sillä tavalla kuin bändin debyytti
Sharp Cut. Tämä kolmonen on taas sitä itseään. Täynnä hyviä biisejä ja
tiukkaa soitantaa. Aika näyttää kohoaako tämä loistokkaan debyytin rinnalle tai
peräti ohi - lähellä ainakin ollaan.
Miki Peltola
TORI AMOS
American Doll Posse
Sony BMG
Tori Amos on kieltämättä yksi maailman parhaista naisartisteista ja samalla yksi kiihkeimmin fanitetuista popmuusikoista ylipäätään. Niinpä on mahtavaa, että daami saadaan viimein myös Suomen kamaralle esiintymään kesän Provinssirockissa. Amosin yhdeksäs levy American Doll Posse todistaa myös, ettei kyseessä ole missään nimessä mikään dinosaurus tai haudasta kaivettu kehäraakki, joka ratsastaa vanhoilla ansioillaan. Pikemminkin tuntuu että nainen ja piano-artistina parhaiten tunnettu Amos on massiivisella, 23 kappaleen ja 78 minuutin kokonaisuudella parhaassa terässään. Ja se on aika paljon sanottu Tori Amosista se.
Se otsikossakin mainittu Posse koostuu taiteilijan eri puolista, jotka tällä levyllä kuuluvat erityyppisinä kappaleina. Unisen uhkaavat pianomaalailut saavat seuraansa niin Big Wheelin kaltaista mainiota kantri-poljentoa, Bouncing Of The Cloudsin tarjoilemaa eteerisesti tanssittavampaa kamaa, Teenage Hustlingin vihaista rokkinaista ja toiveikkaammin kaartavaa piano-heleilyä, josta esimerkiksi kelpaa vaikkapa säröiseen maalailuun kasvava Digital Ghost. Asennetta uhkuva You Can Bring Your Dog leikittelee viettelevä pilke silmäkulmassa, mutta rokkaa samalla rouheasti. Jokaisessa eri tyylilajissaan Amos on täysivaltaisesti kotonaan ja osaa luoda mainittujen kaltaisia täysosumia.
Toki 23 kappaletta on aika hiton paljon ja levyltä olisi helposti voinut jotain karsiakin. Ei nyt ehkä voi puhua mistään yhdentekevästä materiaalista, kun niin sanotut b-puoletkin hakkaavat monen alan tekijän viritelmät edes hikoilematta. On tässä toki tavaraa koko rahan edestä, mutta levyn pituus hiukan hukuttaa helmiä. Mieluummin loistava 12 raidan paketti kuin todella hyvä tupla samasta aiheesta. Törnävän keikan Amos voisi sitten vetää pelkästään tämän levyn varassa. Sekin riittäisi.
Ilkka Valpasvuo
HANNIBAL & SOPPA JA PAHAT VIINIT
Meiän Asia
Joku Roti Records
Hannibal ja Soppa eivät koskaan ole kuulostaneet näin selkeästi itseltään levyllä.
Kilari Audion pääosin hoitama tuotanto noudattanee samoja lainalaisuuksia, joille perustuu vokalistien pitkä ja intohimoinen hiphop-harrastus. Etelä ja länsi ovat ne ilmansuunnat, joista
levyn soundi on kotoisin. Tekstit ovat pohjoista perua armottomuudessaan, mutta olen kuulevinani seassa myös hämäläisyyttä Hannibalin ja Sopan pitkäksi venyneen Tampere-retriitin jäljiltä. Huumoria, vaikkakin usein synkkää sellaista, on tarttunut iän ja kokemusten mukana riimeihin, eikä nauru ole pelkästään ilkeää. Ennemmin kuin tyly, Meiän Asia on hengeltään lämmin levy huolimatta sen osin kuolemanvakavista, osin hyper-arkisista aihepiireistä. Tämä luettakoon yrmeyttä arvostavassa rap-viitekehyksessäkin erittäin positiiviseksi asiaksi.
Joku Roti Recordsin debyytillä hehkutetaan tietysti myös lafkan muita artisteja. Pahat Viinit -posse tuntuu omaavan myös mainioita a&r -kykyjä, mikäli Tykopaatin ja Stepan perusteella voi vetää johtopäätöksiä. Molemmat edustavat tyyliensä terävintä meikäläistä kärkeä. Meiän Asia -levyn yksittäisistä biiseistä yli kuusiminuuttiseksi venyvä Kaupunkilaiskanoja ja Maalaisnautoja ansaitsisi soida repeatilla jokaisessa Suomen kesää vuonna 2007 kyntävässä autossa.
Niko Toiskallio
OPAALI
Viisasten kivi
Turnin' Records
"Voi saatana, voi saatana, ämmät ja huumeet ne kaikki on saatava." Tampereen kovin gangstaräppääjä Opaali, "mies joka hoitaa virtaa ilman laturii", sylkee levyllisen päihteiden- ja väkivallankatkuista lyriikkaa naama vakavana. Yleisesti suomigangstailuissa esiintyvä itseironia ja huumori loistavat poissaolollaan. Nyt ollaan niin tosissaan, että joutuu miettimään, uskaltaako Tampereella enää käydä.
Tuotannosta päävastuun ovat kantaneet Jazzy-O, Skem, Matlab ja Jon, jotka ovat muutamaa mitäänsanomattomampaa biisiä lukuun ottamatta loihtineet timanttiset puitteet uhoamiselle. Taustat ovat pahaenteisen kuuloisia ja koostuvat gangstarapille ominaisista elementeistä, synkistä bassoista ja kireistä syntikoista.
Viihdearvoa tällaisella rähisemisellä ja isottelulla kyllä on, eri asia on se, kuinka kauan. Eniten korviin pistää laajalti viljelty finglish, joka Tampereen aksenttiin sekoittuneena kuulostaa välillä melko huvittavalta. Tämä kuitenkin on totisinta gangstailua, mitä Suomessa on vastaan tullut, josta propsit Opaalille. Jokainen itse päättäköön onko se uskottavaa vai ei.
Jukka Hätinen
JARMO SAARI SOLU
The Making Of Love
Rockadillo
Nykymusiikkia kuunnellessa usein turhautuu tunteeseen, jossa kaikki on
jo kuultu tuhat kertaa aiemmin. Tärykalvoja helisyttävät aina samat
kitarasoundit, sointukierrot ja melodiat. Jarmo Saari Solun
albumi on mukava poikkeus levypinojen keskellä. Kitaristi loihtii
instrumentistaan sellaisia äänivirtoja, joihin ei joka päivä törmää.
Jos kitarasta on revitty irti mitä ihmeellisimpiä soundeja, eivät
myöskään biisirakenteet kulje niitä perinteisimpiä polkuja.
Albumi jakautuu kymmenen raitaan, jotka muodostavat mielenkiintoisen
seikkailun syvälle rakkauden maailmaan. Vajaan tunnin kestävä
kokonaisuus kulkee ennen kaikkea erilaisten eteeristen äänimaisemien
johdattamana, mutta paikoin vallan ottavat myös tavanomaisemmat rytmit
ja melodiat.
The Making Of Love on albumi, jota ei voi suositella ihan joka
hetkeen. Kitarasta säkenöivät soundit ovat paikoin niin ihmeellisiä,
että ne voivat väärässä tilanteessa hermostuttaa huomattavan paljon.
Kun äänimaisemiin pääsee syventymään kunnolla, jokainen inahdus alkaa
löytää merkityksensä. Pitkäsoitto ei ole kuitenkaan mikään helppo
sunnuntairetki, vaan levyn syviin tunnelmiin sukeltaminen vaatii
viitseliäisyyttä ja kykyä rauhoittua. Ja näitä ominaisuuksia ei aina
tästä hektisessä maailmassa tunnu löytyvän.
Henri Turunen
BEFORE THE DAWN
Deadlight
Stay Heavy Records
Tuomas Saukkosen ehtiväisyyttä, visioiden määrää ja niiden kasvattamista erillisinä kokonaisuuksina ei voi kuin ihailla. Jos vain perässä on voinut kestää, vaikuttaa mies tällä hetkellä seitsemässä bändissä/musiikillisessa projektissa ja useassa varsin kantavana voimana. Joidenkin vuorokaudessa tuntuu olevan vähintään 48 tuntia, mutta mikäpä siinä, kun mies saa aikaan laadukkaampaa materiaalia kuin monet muista yrittäjistä yhteensä. Monin paikoin BtD vajoaa hyvin ruotsalaishenkisiin maisemiin, jota suomalaisessakin skenessä saa kyllästymiseen asti kuulla, mutta Saukkonen kumppaneineen on liikkeellä huomattavan omaehtoisilla ansioilla ja veitsenterävällä riffikynällä varustettuina.
Deadlightilla BtD tuntuu viimein kiillottelevan sitä viisasten kiveä, joka aikaisemmilta tuotoksilta on jäänyt vielä puuttumaan. Tämän todistavat mehukkaasti levyn avaava Wrath ja loppupäässä syöksykierrettä vauhdittavat Guardian, Star Of Fire ja Reign Of Fire. Omiksi suosikeikseni muodostuvat myös levyn rauhallisella, mutta painostavalla ilmapiirillään päättävä ... ja singlevalinta Deadsong, joka lienee BtD:n ensimmäisiä hiteiksi luokiteltavia kappaleita. Biisissä viehkeä, popmainen ja tarttuva melodia yhdistyy kaaosmaiseen sykkeeseen ja kuinka ollakaan, kappaletta huomaa hyräilevänsä päivästä toiseen.
Hanna Valjakka
THE SKREPPERS
Stilettos
Uho Production
Skreppersin pervot kumiin ja nahkaan verhoutuneet sedät ovat siunanneet maailmaa neljän studioalbumin jälkeen kokoelmalevyllä, joka pitää sisällään biisejä melko tasaisesti kaikilta aikaisemmilta kiekoilta. Vanhoille faneille Stilettos ei mitään uutta tarjoa, mutta jos ihmettelet mikä ihmeen The Skreppers, toimii tämä hyvänä läpileikkauksena bändin lähes kymmenvuotiseen uraan.
Biisilistaa lukiessa tajuaa jo, ettei Skreppers ole sieltä konservatiivisimmasta päästä ja viimeistään kuunnellessa Hiili Hiilesmaan Jello Biafralta kuulostavia lauluja, jotka kertovat muun muassa siitä, kun Jeesus pelasti seksielämäni, naamalle nousee ilkeä virne. Levyllä on 17 likaista psychobillyvaikutteista garagepunkrockrallia, joista enemmistö on nopeita biisejä, jotka pistävät bileissä puntit takuuvarmasti vipattamaan. Vaikka kyseessä on niin sanottu huumorimusiikki, on Skreppersin huumorintaju sen verran kiero ja musiikki sen verran omaperäistä, että kyllä tätä kehtaa luukuttaa.
Jukka Hätinen
yle.fi/pop 
