Kahdeksatta kertaa Oulun keskustassa järjestetty Rotuaari Piknik -kaupunkifestivaali jäi viikonlopun huonojen kelien takia hieman kävijätavoitteistaan. Neljäpäiväiset juhlat alkoivat keskiviikkona helteisissä merkeissä, mutta perjantaita ja lauantaita varjosti märkä ja kolea sää. Kerrostalojen ympäröimälle kävelykadulle pystytetyn päälavan lisäksi keikkoja nähtiin Amarillon sekä Coffee Housen pienemmillä lavoilla. Päälava tarjosi tunnettujen, kovien kotimaisten lisäksi amerikkalaisen The Bellraysin, kun taas klubilavat esittelivät hienosti vaihtoehtoisempaa ohjelmaa paikallisista muusikoista ulkomaisiin.
Keskiviikko - Hellettä ja hikistä kraut rockia
Keskiviikkona ilta-auringon porottaessa kuumasti, festarit polkaisi käyntiin peruukkipäinen hyväntuulen tirehtööri Martti Servo Napander-orkestereineen. Hymyilevää yleisöä valui alueelle koko keikan ajan, Servon julistaessa, että Oulussa kaikki nappaa ja piknikillä kaikki onnistuu. Välispiikit johtivat servomaisen luonnollisesti tai luonnottomasti kappaleesta toiseen ja nähtiinpä Martti yhden kappaleen ajan rumpusetinkin takana. Tutut ja turvalliset kappaleet, kuten Mikä on kun ei taidot riitä? ja Hyvältä näyttää, toimivat herra Servon sekä varmasti festarien järjestäjän toivomalla tavalla ja Piknikille saatiin paras mahdollinen startti.
Amarillon puolella Trank-klubin ensimmäisenä esiintyjänä oli oululainen trio, Kräb, joka jammaili mukavasti soljuvaa, dubin ja happofunkin välimaastossa seikkailevaa instrumentaalimusiikkia diaprojektorin heijastaessa still-kuvia kankaalle. Coffee Housessa, mukavien sohvien ympäröimällä pienimmällä lavalla, Rottenweiler ja Kaikuveikko maalailivat unimaisemiaan ihmisten chillaillessa punaviinilasien kera. Myös lavan korkannut Kauko Röyhkä näytti jääneen nautiskelemaan hieman Sigur Rósiakin henkinyttä trioa.
Martti Servon ja Irinan jälkeen päälavan illan päätti Apulanta, joka illan hämärtyessä vangitsi täyteen pakkautuneen Rotuaarin. Apulannan salonkikelpoinen muka-punk ei ole itselleni moneen vuoteen elämyksiä tarjonnut ja koska kävelykadulle ei montaa ihmistä enempää olisi mahtunut, päätin tehdä tilaa potentiaaliselle Apulanta-fanille ja siirtyä sisätiloihin, mietiskellen "olenko ainoa, jota häiritsee, että Apulannan nykytuotanto kuulostaa samalta kappaleelta?" Vaikka päälavalla ohjelma oli loppumaisillaan, Amarillossa hiki ja kuola vasta alkoivat lentää, Mika Rätön ja Jussi Lehtisalon marssittaessa kraut rock -vandaalinsa lavalle. Ihmiset vilkuilivat hämmentyneinä toisiaan viisikon marssiessa lavalle mitä kummallisimmissa asukokonaisuuksissa ja niitteihin verhoiltuna.
Porin huru-ukot veivasivat kolme varttia psykedeelisintä, hypnoottisinta, hikisintä ja kuolaisinta kraut rock -hulluutta mitä maa päällään kantaa. Intensiivisyys oli hurja, tunnelma käsin kosketeltavissa, eikä hengähdystaukoja myönnetty. Rätön ja Lehtisalon astuessa alas lavalta Amarillossa näkyi haltioituneita ja hikisiä kasvoja, kiiluvia silmiä ja leveitä hymyjä. Tätä lisää!
Torstai - Tukevia suomi-rockareita ja fuzz-pedaaleita
Auringonpaiste jatkui torstaina Timo Rautiaisen johdattaessa raskaansarjanmiehistönsä lauteille. Viisikko soitteli raskaahkoa suomirockiaan melko vähäiselle yleisölle, Rautiaisen vitsaillessa muun muassa omasta soittotaidostaan. Allekirjoittaneen piti näköjään Ouluun asti matkustaa kuulemaan Rautiaisen rimanalitus Candlemassin Samarithan-kappaleesta. Maj Karman astellessa päälavalle yleisö oli saapunut paikalle, joskin hieman harvempilukuisena kuin edellisenä iltana. Herra Ylppö kertoi, että "vaikka ollaan aika kauan tätä rokkijuttua tehty, tämä on omituisin paikka, jossa ollaan soitettu."
Outo esiintymispaikka ei Maj Karmaa kuitenkaan hämmentänyt, vaan satakuntalaiset soittivat tiukan, enimmäkseen kolmen uusimman levyn kappaleista koostuneen keikan. Ylpön teatraaliset lavamanööverit ovat omaa luokkaansa, ja kävipä kaljupää yleisön joukossakin laulamassa. Päälavan annin päätti CMX, joka soitti läpileikkauksen kerran keikkailun päättäneestä hardcore-runttaus Matista uusimpien levyjen kevyempiin kappaleisiin. Näiden herrojen karisma tuntuu kasvavan eksponentiaalisesti iän ja kilojen myötä.
Amarillon torstaitarjonta koostui kahdesta suomalaisesta ja yhdestä ruotsalaisesta stoner rock -pumpusta. Paikallinen Heimia soitti metallista stoneriaan alkukeikan tiukalla otteella, mutta aivan täyttä settiä ei poikien kunto tuntunut kestävän. Kotikaupungin tuen saattelemana Heimiaa oli katsomassa illan klubiorkestereista eniten väkeä.
Toisena vuorossa oli 70-luvun hard rockista vaikutteita ammentava Asteroid, joka fuzz-pedaalit pöristen tuuttasi illan kovimman musiikkinautinnon. Alkuillasta hieman ujostelleet ruotsalaiset saivat lavalle päästyään hurjan hengen päälle ja ajoivat ainakin osan yleisöstä, allekirjoittanut mukaan lukien, hurmoksen partaalle. Supernova on yksi hienoimmista stoner-veisuista ikinä! Tamperelainen Moskova päätti illan stoner-tarjonnan. Myöhäinen esiintymisaika ja Asteroidin hurja keikka verottivat yleisön määrää ja pumppua oli katsomassa harmillisen vähän ihmisiä. Moskova ei ihmiskadon antanut haitata, vaan soitti asenteella alusta loppuun, vain laulajan hieman haparoidessa.
Perjantai - Good night, we're The Bellrays!
Perjantaipäivän kuurosateet päättyivät onneksi ennen Jonna Tervomaan aloitusta, mutta harmaankolea ilta harmitti kahden päivän auringonpaisteen jälkeen. Festareiden kiinnostavin nimi, The Bellrays, kipusi Jonnan jälkeen lavalle ja saarnasi asenteella soulin, punkin sekä rockin täydellisesti toimivasta fuusiosta muodostuvaa musiikkiaan. Vokalisti Lisa Kekaulan lavakarisma oli aivan omaa luokkaansa ja vahvistinkaappienkin päällä piikkikoroissa taiteillut nainen kietoi Rotuaarille tanssahtelemaan tulleet pikkusormensa ympärille. Pörröpäästä henki hieman tyytymättömyyttä, mikä saattoi mennä viileän sään piikkiin.
Kekaulan voimakkaassa äänessä ja asenteikkaassa esiintymisessä oli aistittavissa Arethaa, Tinaa ja Dianaa. Siinä, missä laulaja edusti soulia, muu bändi soitti energisellä punk-otteella, korkeita hyppyjä ja kitarankielten katkeilua nähtiin runsaasti. Biisit alkoivat heti toistensa perään ja Kekaulan huutaessa mikkiin "Good night, we're The Bellrays", jäin tuijottelemaan kelloani, joko tunti vierähti?
The Bellraysin jälkeen Amarillon Paskakaupunni-klubilla Hiskias Möttö & Mojakka veivasivat covereita pirteällä folk-tyylillä. Yleisö tanssahteli tyytyväisenä ja allekirjoittaneelle tuli nostalgiatrippi Nypyköiden aikakauteen. Coffee Housessa soitti Ruotomielen kahdesta jäsenestä koostuva Duo Mielipuoli, joka viihdytti sohvilla löhöileviä hyvin valituilla covereillaan ja juurevan rouhealla tulkinnallaan. Päälavan viimeisenä aktina oli kovan livebändin maineen saavuttanut PMMP. Vaikka kuinka energisesti Mira ja Paula lavalla rokkasivat, hyppivät ja uhosivat "jos lyöt vielä kerran, niin minä tapan sut", eipä meininki Bellraysin jälkeen juuri miltään tuntunut.
Varsinaisen festivaalin ulkopuolella oli pakko käydä tarkastamassa lisää paikallista musiikkia Club 45:ssa, jossa Morley päätti perjantai-illan hyväntuuliseen, mutta kieroon poprock-retroiluun. Maaniset oululaiset saivat täpötäyden nelivitosen nytkymään ja hikoilemaan kiitettävästi vinksahtaneilla sävelmillään. Aurinkoiset kitarakuviot ja kosketinpimputtelut saivat ulkona vallitsevan pilvisen sään unohtumaan ja bändi toimii melko pätevänä kesän soundtrackina.
Lauantai - Sadetakit mukaan ensi kerralla...
Lauantai ei lohtua suonut. Vettä satoi aamusta lähtien. Sateesta huolimatta huppariin ja hameeseen sonnustautunut mainstream-poprockia laulava Hanna Pakarinen jaksoi hymyillä koko keikkansa ajan ja hupparikin sai muutaman kappaleen lämmittelyn jälkeen kyytiä, johon vieressä seissyt järjestyksenvalvoja totesi paksulla Oulun murteella "melekonen kissa tuo Hanna". Idols- ja Euroviisutähti sai hyväntuulisella meiningillään sateenkin hetkeksi loppumaan, mutta valitettavasti vain hetkeksi. Allekirjoittanut pudisteli päätään ihmisten valuessa paikalle sateenvarjoin varusteltuina. Sateenvarjot muodostivat lähes täydellisen näköesteen lavalle, ja silmiään sai varoa varjoja heiluttelevien ihmisten ohi kulkiessa.
Neljäpäiväisten kaupunkifestivaalien parasta antia olivat ehdottomasti hienosti ja ennakkoluulottomasti valitut klubiesiintyjät, jotka tarjosivat mielenkiintoisia livekokemuksia ja positiivisia yllätyksiä päälavan kotimaisten rutiiniesiintymisten kontrastiksi. Kolme ensimmäistä päivää sujuivat järjestelyiden ja keikkojen osalta mallikkaasti, neljäs päivä toi esiin piirteen, joka ei festareille kuulu, sateenvarjot.
