Tampereelta ja tarkemmin sanottuna Bloodpitin leiristä kuuluu kummia. Bändin tuore tiedote nimittäin kertoo, että kaikki sovitut keikat on peruttu ja orkesteri aikoo jäädä tauolle määrittelemättömäksi ajaksi. Breikki tulee venymään pitkäksi ja jopa hajoamisen vaara on ilmassa. Lehdistötiedotetta lainatakseni "kasetti ei kestä enää yhtään".
Bloodpit kertoo, että suurimmat ongelmat ovat laulaja-kitaristi Matthau Mikojanilla, jonka elämänhallinta on alkanut rakoilla. Pääjehun henkilökohtaiset ongelmat ja tarve olla enemmän tai vähemmän sekaisin aineesta kuin aineesta heijastuvat liikaa koko bändin tekemisiin. Tilanne on turhauttava ja siihen pyritään löytämään ratkaisu tavalla tai toisella. Mikäli moista ei löydy, aikoo orkesteri laittaa pillit pussiin.
Kyllähän kaikki tietävät, että rock-tähteys on todella rankkaa ja paineet musiikkibisneksessä valtavat, mutta silti Bloodpitin tämän aamuinen tiedote oli yllättävä. Kai pojat muistavat, että aprillipäivä ei ole tänään vaan 1. huhtikuuta?