Suomenkielisen metallin ykkösnimiin lukeutuva Stam1na on kiinnitetty Apocalyptican lämmittelybändiksi yhtyeen tulevalle Saksan kiertueelle. Saksan lisäksi bändit nähdään myös Latvian, Liettuan ja Viron pääkaupungeissa. Saksassa yhtyeet kiertävät kaikkiaan 11 kaupungissa, joiden joukossa on muun muassa Hampuri, Dortmund, Dresden, Berliini ja Leipzig.
Kiertue alkaa 8. lokakuuta, joten lämmittelypesti katkaisee Stam1nan kolmannen levyn äänitykset, jotka alkavat syyskuun 10. päivä tuottaja Janne Joutsenniemen johdolla. Stam1nan Emma-palkittu kakkosalbumi, Uudet kymmenen käskyä julkaistaan Saksassa 5. lokakuuta.