Pussaileeko Tampereen roku-orkka hauiksiaan peilin edessä? Miltä yhtyeen soundi nykyään kuulostaa, laulajahan vaihtui debyytin jälkeen? Ja miten yhtye onnistuu samaan aikaan sekä paistattelemaan indiepiirien suosiossa että olemaan manserockin hengessä juntti ja äijä? Onko kaiken takana nainen vai jotain ihan muuta? Meteli.net pureutui näihin ja moniin yhtä tyhjentäviin aiheisiin yhtyeen hymyilevimmän jäsenen Kidin kanssa nelikon kotikaupungin kulttuuriravintelissa.
Tamperelaisen rokkiorkka Lemmenpyssyjen toinen levy esittelee muuttuneella kokoonpanolla melko entisen äijämäisessä hengessä paahtavan rokkikoneen. Silti omalla kokemuksella bändin jätkikset ovat siviilissä kohtuullisen leppoisia veikkoja. Kulminoituuko Lemppareissa juuri sellainen "bändin kanssa lavalla leimahdetaan liekkeihin" -ilmiö? Vai onko herroilla bändin ulkopuolellakin yhtä äijäilevän karhea ja polttava meininki, mistä ja miten lauletaan?
Yhtyeen pääasiallinen biisintekijä ja nykyisin lähes puolista lauluäänistä vastaava Kidi tiivistää asian Tampereen Telakalla siten, että yhtyeen haetun "juntti" ja makkosteleva tyyli on kääntäen verrannollinen siihen, kuinka kohteliaita herrasmiehiä ja mukavia miekkosia oikeasti ollaan. Ei siis pussailla hauiksia peilin edessä... Tyylivalintana rokkikoneen suomenkielinen liekehtiminen on nykypäivänä harvassa. Eihän moista rynttäystä harrasta kuin ehkä Peer Günt, ja sekin sillä kolmannella kotimaisella...
Tottakai yhtyeestä tekee kiinnostavan tuoreen kakkosalbumin ohella myös levyjen välillä tapahtunut radikaali miehistönvaihdos. Bändin laulaja ja livenä vahvasti keulassa liidannut El Gringo poistui bändistä - millä tavalla, miksi ja millä fiiliksellä -kysymyksiin Kidi ei halua vastata vaan vaikenee asiasta salaperäisesti hymyillen. Toki bändin sisäiset asiat kuuluvat lähinnä bändille itselleen. Silti sinänsä ihan järkevä päätös olla vatvomatta asiaa julkisuudessa on lyödä pullat allekirjoittaneen toimittajan sotasuunnitelmaan. Onneksi meillä riittää muutakin puhuttavaa... Ehkä Gringo rahapulassa kymmenen vuoden päästä paljastaa juorulehdille, mitä itse asiassa tapahtui? Tai sitten ei.
Jätetään se spekulointi siihen ja tehdään niin kuin yhtye - siirrytään eteenpäin. Asioiden mentyä miten meni, päätti jäljelle jäänyt karvapäinen nelikko jatkaa valitulla tiellä. Laulukysymys ratkaistiin nostamalla basisti Klint ja Kidi liidaamaan laulussa vuorovedolla. Myös taustalaulupuolta taidettiin samalla hiukan vahvistaa eli toinen tukee toista eikä selkeää ykköslaulajaa ole. Ja miten ollakaan, loppujen lopuksi levyä kuunnellessa on hetkittäin jopa helppo unohtaa koko episodi - nykyinen laulukaksikko kun saa itsestään yhtä lailla karheaa ja sopivan rempseästi "äijää" hetulaa ulos. Ja ainakaan (turhia funtsimatta nimellä II eli kakkonen leimatun) toisen levyn perusteella mitään ei varsinaisesti ole hävitty. Sama biisikynä jatkaa, imago kulkee samoilla linjoilla ja ehkä hiukan enemmän nasta laudassa kaahaavasta kaavasta huolimatta se sama vanha Lemmenpyssyt pauhaa edelleen.
Pää pois persiistä, stana!
Tehosekoitinta Lemmenpyssyissä ei Kidin mielestä ole, stoneria siitä saattaa löytyä jos lähtee hakemaan. Yhtyeen kotisivuilta löytyy Klintin musiikillisten herättäjien kohdalta myös yhtyeen soundissa toki jossain määrin kuuluvat Ramones ja AC/DC. Silti suoraa viivaa en lähtisi vetämään mihinkään näistä. Eikä edes se KISS ole lopulta ihan selvä juttu. Mutta jos heittää mainittujen seuraan vielä Thin Lizzyn ja pari muuta aikalaista, niin eiköhän sieltä saada pohjat myös Lempparien kakkuun. Kysymykseen, onko Lemmenpyssyillä mitään tekemistä Manserockin kanssa, Kidi syventyy myhäillen:
- Mulle siinä sanassa on sellainen positiivinen kaiku. Ainakaan meidän bändi ei oo Helsinkirockia, sillä siihen liittyy kaikki semmoinen viileys ja etäisyys kun taas Manserock on lämmin ja lähestyttävä. Kyllähän Manserock on nimenomaan Popeda ja sillä lailla äijää. Siihen liittyy sellainen junttiuden leima. Mutta ei se oo oikeesti niin paha asia, kyllä ihmisen pitää uskaltaa olla juntti. I like Manserock. Uskalletaan olla silleen tyhmiä. Eikä oo niin väliä onko hiukset ojennuksessa, kunhan on hauskaa. Oikeasti pahimpia junttejahan on sellaiset nurkkakuntaiset tyypit, jotka ei tiedä mistään muusta kuin siitä omasta jutustaan.
Lemmenpyssyjen kuuntelemista helpottaa, jos pystyy tarttumaan kiinni siihen valtavaan huumorinpilkkeeseen, joka biisien "äijäilyn" takana piilee. Jaamme Kidin kanssa käsityksen, että yhtyeen keikoilla käy ja levyä tulee kuulemaan paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät oikein tiedä, miten bändiin tulisi suhtautua. Yhtyeen vakavanaamainen itselleen nauraminen kun ei välttämättä ole niin helppoa tavoittaa ja tässäkin haastattelussa ylistetty junttius saatetaan ottaa turhan vakavasti, negatiivisena asiana.
Samoin on varmasti melkoinen lauma niitä päätä perseessään pitäviä poppareita, jotka eivät kerta kaikkiaan voi diggailla bändiä, koska koko touhu on juurikin niin kamalan junttia. Tavallaan kuulun itsekin pienimuotoisemman ja popimman puolen ystäviin, mutta osaan silti nauraa ja nauttia myös Lemmenpyssyjen rempseästä rokkikukkoilusta. Hyviä biisejä ja sympaattisia äijiä, se riittää. Herkullinen paikka heittää pieni vinkvink kaikkien pop-elitistien suuntaan. Pää pois persiistä, stana!
Ollaan päästy pikkuhiljaa vauhtiin. Lemmenpyssyjen manserockin kaanoniin liittämisen jälkeen alamme keskustelemaan Kidin omista juurista ja perversioista. Viime aikoina herra kertoo diggailleensa vahvasti varhaista Scorpionsia - bändi jota kovin moni ei ehkä ensimmäiseksi nostaisi Lemmenpyssyjen(kään) kohdalla esille. Eikä Skorpparit toki Pyssyjen soundissa kuulukaan - vielä. Ihan vastaaviin eepoksiin Kidi ei tosin usko Lemmenpyssyjen kohdalla tulevaisuudessakaan.
Uusi levy on selkeästi vapautuneempi ja yhtenäisempi kokonaisuus kuin debyytti. Ensilevyn kohdalla hiukan jarruteltiin ja kokonaisuus oli hiukan sillisalaatti. Kakkosen kohdalla pois on jätetty koviakin biisejä, jotta saadaan kokonaisuudesta tasainen. Myös pyrkimykset olivat nyt hiukan eri linjoilla - kun debyytillä kokeiltiin siipiä ja pyrittiin ajattomaan klassikkoon, tiivistyi tavoite nyt ajattomaan yhden asian klassikkoon, jossa poltettu kumivanajälki on leveä. Pelkästään tiukka rock-levy, ei moneen suuntaan kurkottava eepos. Tällä levyllä tehdään tämä asia selväksi, seuraavalla voidaan sitten tehdä jotain muuta.
Jos halutaan yksilöidä levyltä Kidille itselleen kovimpia ja hitikkäämpiä raitoja, on Palaa ehkä kaikkein tarttuvin. Se jota odotin -kappaleesta taas löytyy sen verran herkkä kertosäe, että sen kuuluisi olla hitti. Kidi pitää sitä omana "mestariteoksenaan". Ja (Et oo) Mun siskoa oli jotkut tytöt osanneet jo levynjulkkarikeikalla laulaa mukana. Se on semmoinen perseenkeikutusbiisi.
Mörköpötköä ja punssia tarjoillaan levynjulkkareissa. Millaisia muita asioita kuuluu Lemmenpyssyjen omiin "aina mukana" -juttuihin? Ennen oli aina keikkamatkoilla mukana pornoa, toteaa Kidi. Nykyään käydään huoltoasemalla kahvilla ja munkilla. Eikä polteta enää kumia, otetaan tankatessa bonukset ja ollaan muutenkin kovin aikuisrokkia. Moisilla kommenteilla sen legendaarisen sex, drugs and rock'n'roll-elämän voi suosiolla jättää pois Lemppareiden legendoista. Ei kuulosta kovin rokilta, eikä ehkä houkuttele teinikapinallisia.
- Ehkä pitäisi kirjoittaa sinne, että ollaan kännissä, naidaan ja riehutaan, Kidi miettii. Totta puhuen hän vastustaa moista rokkiurpoilua, joka on lähinnä naurettavaa. Olennaista rokissa on hyvät biisit ja se että on hauskaa, ei se miten sekaisin on. Ja että tytöt tykkää.
Yhdessä mielessä Lemmenpyssyt on kovin perinteisen rock. Lauletaan rakkaudesta ja mieheltä naiselle. Kidi toteaa, ettei häntä lopun perin mikään muu kiinnosta yhtä paljon. Kidin sanoitukset ovat tekijälleen todella henkilökohtaisia, jonka hän myös rehellisesti myöntää.
- Yksikin nimeltä mainitsematon rock-lehti kritisoi noita sanoituksia, että siinä olisi vain sellaista "jotainhan tässäkin pitää laulaa" -meininkiä. Siinä ne oli kyllä ihan väärässä. Mun mielestä ne biisit on sellaisia, että niissä ne sanat ja sävellykset kuuluu erottomattomasti yhteen. Sen pitää tulla suoraan sydämestä, vaikka kornilta voi kuulostaakin
Lemmenpyssyjen levyn julkaisee nykyään nimellä Kioski tunnettu entinen Gashopper, jonka tallista löytyy myös Kuha, Kotoisat sävyt ja Moses Hazy. Elokuun lopussa julkaistua levyä pääsivät ensin kuulemaan livenä tamperelainen kotiyleisö, jonka jälkeen pyörähdettiin hiukan Lapissa, Kuopiossa ja Helsingissä. Hirveästi yhtye ei kuitenkaan keikkaa ole tehnyt, johtuen jäsenten muusta aktiivisesta elämästä. Uuden levyn tiimoilta tarkoituksena on kuitenkin pörrätä ympäri Suomea. Ja tottakai kun keikoille lähdetään, niin mennään mielellään ja liekeissä.
